naapio kirjoitti:
Miltä "noir" tuoksun sinusta Koomitus pitäisi tuoksua? Ajatteletko Film Noiria?
En yksinomaan. Pohdin tätä asiaa hieman pidempään ja yritin haastaa itseni antamaan järkeenkäypiä perusteluja hieman kevytmieliselle heitolleni tuoksujen tummien tolasta.
Ihminen on käyttänyt suurimman osan lajinsa historiasta ravinnonhankintaan, joten aistit ovat kai asettuneet palvelemaan tätä päämäärää niin pitkällä aikavälillä, ettei siinä yksi maanviljelyn keksiminen vielä venettä kaada. Sen pähkäily haistelemalla, soveltuuko jokin syötäväksi vai ei, on luonnonhistoriallisesta näkökulmasta lähestulkoon lajikäyttäytymisemme ikoninen kuva. (Ja samalla lähes kaikkien muidenkin ylempien elämänmuotojen.) On ihan selvää, että hajusteet puhuttelevat tätä osaa meissä - haastavat, hämmentävät, harhauttavat (tai ainoastaan silittävät säyseästi myötäkarvaan) heittelemällä hajukuvaan myrkyt, herkut, lääkkeet ja lantringit iloisesti sekaisin.
En ole kuitenkaan luonnontieteilijä ja vaikka olisin, emme me pelkästä leivästä jne. Hajuaistin yhtäläisen tärkeä rooli on tutun ja vieraan, turvan ja vaaran tunnistaminen. Nämä ovat suurelta osaltaan subjektiivisia ja omaelämäkerrallisia yhteyksiä hajuärsykkeiden ja muistojemme välillä, mutta toki tietyillä hajuilla on suuremmat todennäköisyydet päätyä edustamaan turvaa kuin toisilla. En osaa sanoa, onko aivoissamme tähän liittyen jokin atavistinen klikki (ja/tai onko hahmopsykologian puolella jotain kättä pidempää, mikä selittäisi sen, kuinka esim. koiranpentuun on helpompi kiintyä kuin käärmeeseen).
Minusta kunnon 'noir' pelaa vaaran, vieraan, väärän tai edes vähän vinksahtaneen vivahteella.
Epämääräisen kritiikkini kärki oli kohdistettu etenkin tuttujen ja turvallisten tuotemerkkien "tummanpuhuviin" "iltapukuversioihin", jotka monasti ovat vain pykälän verran äklöttävämpiä variaatioita väljähtyneistä myyntimenestyksistä.
Tämäkin muualla lukemani voisi olla yksi noirin määritelmä, vaikka viitattu tuoksu on vähintään yllättävä tässä yhteydessä. (Nimi poistettu, jotta mahdollinen uteliaisuutesi johdattaisi tämän erinomaisen blogin äärelle.)
From Pyrgos kirjoitti:
If ever there was a challenging, "stand-alone" composition, it's _____________. Although I'm not sure what makes it popular, I appreciate it as a mature, competently crafted work that I do envision as acceptable fare to a funeral, or perhaps a brit milah. It says plainly, "I'm not smiling today."
Itse vetelen tänään Montblancin Individuelilla, jossa on paljon intertekstuaalisia viittauksia miestentuoksujen lähihistoriaan. Pierre Bourdon kokeili jotain etäisesti samankaltaista Joopille tekemässään Nightflightissa (1992), Missä Joop Hommen (Michel Almairac, 1989) kivijalan päälle oli rakennettu vähän Polo Sportia (Harry Fremont, 1994) enteilevä hökkeli. Tässä Montblancissa Bourdon on mielestäni tehnyt uudelle vuosituhannelle päivitetyn "raikkaan Joopin", jonka latvusto on tällä kertaa paljon lähempänä Cool Wateria. Julkaisuajalle tyypillinen syötävien herkkujen kanssa flirttailu on jämähtänyt vaaleanpunaisen purukumin muodossa pyramidiin.
Eheämpi kokonaisuus kuin heti luulisi, mutta ei ainakaan itselleni auennut ihan ensimmäisillä käyttökerroilla.