Jaakiem kirjoitti:
Tämä on siitä mielenkiintoinen tapaus, että sen nuotit on listattu Fragranticassa ja Basenotesissa täysin eri tavoin. Toxu, mitä sinä näet tässä?
Tuota tuota...Jaakiem, näitä erilaisia pyramideja on webbi pullollaan. (esim.scentdirect, osmoz.com jne.)
Juttu on siinä ettei niitä pidä turhan paljon tuijottaa. Monet niistä on ihan hölynpölyä. Niistä saa toki hyvin tukikohtaa, mutta lopulta pitää luottaa siihen omaan nenään, ja uskaltaa sanoa mitä mieltä on.
Miusta on ollut aina suoraansanoen naurettavaa että niin monet ihmiset kelaavat tuoksuja ihan noiden pyramidien pohjalta. Se ei ole hyvä idea.
Esim. arviosi Egoistestä, "tuoksuu voissa paistetuilta hedelmiltä", on erinomainen (ja mielestäni myös melko osuva) kuvaus.
Ja otetaan nyt sitten tämä Versace The Dreamer, esimerkikisi. Mietit mikä siinä tuoksuu..(?)
The Dreamer on ultra synteettinen tuoksu, mie rakastan sitä, miulla ei ole mitään hyvää synteettisyyttä vastaan, mutta se on hyvin synteettinen tuoksu.
Aromakemikaaleja on maailmassa aivan valtaisa määrä. Parfymöörit sekoittelevat niitä usein labrassa keskenään, niin että ne sulautuvat lopulta yhdeksi molekyylimöykyksi. Syntyy ns. tiiviitä accordeja, eli kaksi tai useampi tuoksu yhdessä luo aivan jotain ennekuulematonta, jotain millä ei ole vielä edes nimeä. Tässä kohtaa on viimeistään vastuu haistelijalla siitä miltä mikäkin tuoksuu. See what I mean?
Esim. The Dreamerista en osaa itse sanoa että se tuoksuu joltain tietyltä ainesosalta (kumariinia lukuunottamatta), koska se on yhtä suurta synteettistä, kylmää ja kuollutta, harmaata massaa missä tuikkii muutamia värivaloja. Mattaharmaa virtapiiri missä vilkkuu kauniisti muutama värillinen ledi. Oranssi, vihreä, sininen, punainen, keltainen, ja tietenkin väritön.
Jos lähtisin väkisin siitä jotain erottelemaan, joitain tunnettuja juttuja, niin voin väittää haistavani siinä semi-synteettisen mandariini-iiris-tupakka accordin. Kumariini on kuitenkin selkeästi pääosan esittäjä.
Mene ja tiedä sitten siitä, onko näitä oikeasti olemassa. Who cares.
The Dreamer on tosiaan yksi näitä tuoksuja joita ei voi arvostella kuin yhdellä ainoalla tavalla; mielikuvin. Kuten Chandler Burr tekee:
"After all those goddamn, tired out, hairy chested, cliché macho, standardized masculine fragrances from Giorgio Armani, you have to wonder: Who the hell at Versace was the genius who came up with The Dreamer? First, this is so not your father's aftershave that it smells like it fell to earth from the strange, powdery stellar globulous pictured on its box. Like Angel, The Dreamer startles you. Smell Eau Sauvage, and you think, "Oh, men's cologne." (Ho hum.) You smell this thing, and not only do you not think men's cologne (because you can't possibly), you think "What the hell is it?!" "It" is, first, absolutely mouthwatering. It is walking through a French pastry shop next to a spice market in southern Thailand. Then there's ice cream, gun powder, fruit candy, hot cocoa, marshmallows, blood orange peel, and probably some DDT. It is the most mesmeric fragrance I know."