Hehheh, mulla oli justiinsa tänään kokeilussa Tubéreuse 1. Ei taida olla mun juttu. Hirmu hyvin tehty tuoksu kylläkin mutta jotenkin....outo. Siis minun makuuni outo. Tosin kokeilin sitä ihan pikkiriikkisen pläntin verran kämmenselälle, ihan vaan samplevialin korkin tikulla pienesti annostellen eli en juurikaan sen perusteella pysty vielä sanomaan mitään lopullista.
Markiisi de Sade minulla on ollut kerran kunnolla päälläni ja tykkäsin heti ensikosketuksesta lähtien. 69:ä kokeilin myös kerran ja kokemus siitä oli ehkä vähän saman tapainen kuin tuosta tuberoosa ykkösestäkin eli vähän outo.
Muut sampleni tältä talolta ovat joutuneet odottelemaan lainatuoksujen takia, että saisin nekin joskus palautettua. Varsinkin kun tahtini on ollut aika hidas. Noiden vähäisten kokemusten perusteella uskaltaisin silti sanoa, että tässä taitaa olla vallan laadukkaista tuoksuista kysymys, hyvin tehtyjä kokonaisuuksia ovat mielestäni olleet ja odotan innolla, että pääsisin tutustumaan loppuihin sampleihini paremmin. Ehdottomasti aion tilata jossain vaiheessa vielä toisenkin samplesetin, no question about it!