Minäkin kävin tuolla Crème de la Crèmessä ja Kaubamajassa tässä yks päivä. Noissa on kyllä kivasti toisiaan täydentävä valikoima, joskaan brändikohtainen tarjonta ei aina sisällä ihan kaikkia tuoksuja ja/tai pakkauskokoja. Molemmissa paikoissa hinnat heijastelivat enimmäkseen samoja kuin mitä näkee valtaosassa nettikauppoja. Lõhnatuban niche/semi-niche -tuoksujen lisäksi Kaubamajasta löytyy myös paaaaaljon laajempi mainstream-tuoksujen valikoima kuin esim. Helsingistä. Lõhnatuban testereille vaan pientä miinusta monen putelin mähmäisyydestä, ja muutama haisikin vähän jo parhaat päivänsä eläneeltä...
Crème oli kyllä ihan loistava (ja hyvin ilmastoitu!) paikka, ja allekirjoitan calypson kertoman palvelusta. Itse sanoin sisälle mennessäni myyjälle että ajattelin lähinnä virkistää muistiani ja haistella vähän kaikkea koska nämä ovat enimmäkseen aika tuttuja juttuja, mutta seuralaiseni arvostaisi opastusta uuden tuoksun etsinnässä. Ja tähän etsintään asiantunteva myyjä käyttikin sitten reilun tunnin (liikkeessä ei käynyt kovin paljoa muita asiakkaita sinä aamupäivänä). Osallistuin seuralaisen projektiin oman nuuhkimiseni lomassa ja kommentoinnin pohjalta myyjä esitteli ja mainitsi minullekin tuoksuja. Yhdessä välissä myyjä kysyi olisimmeko halunneet esim. vettä tai kahvia pieneksi breikiksi ja ehdotti myös että kävisimme välillä muualla ja palaisimme myöhemmin päivällä, jos haluaisimme fiilistellä iholle testaamiamme tuoksuja paremmin. Lopulta kävi samoin kuin calypsollakin eli eihän tuolta voinut lähteä ilman tuoksuostoksia, ja seuralaiseni on nyt onnellinen Nasomatton Hindu Grassin omistaja ja itse nappasin mukaan jo vuosia kaihertaneen The Different Companyn De Bachmakovin. Näytteitäkin saatiin ihan kivasti ja röyhkeästi kyselinkin joistakin, mutta myyjäkin harmitteli että niiden valikoima vaihtelee niin paljon. Lopuksi myyjä vielä kantoi ostoskassit ja saatteli ovelle asti ulos!
(Jos jollakulla ei ole aiempaa kokemusta Tallinnasta niin noihin paikkoihin on myös aivan äärimmäisen helppo löytää huonollakin suuntavaistolla, esim. satamasta kun lähtee kävelemään ja ottaa vaan kiintopisteeksi Viru-hotellin korkealla näkyvän kyltin niin noin 10 minuutin käppäilyllä on jo nurkilla)
EDIT 29.1.2017:
Oon käynyt tähän mennessä yhteensä 3 kertaa CdlC:ssa, ensimmäinen käynti siis kuvattuna yllä. Toisella käynnillä olin yksin ja keskusteluyhteys aluksi vähän tökki myyjän kanssa ja melkein lähdin jo 10 minuutin jälkeen pois, mutta pääsimme paremmille urille kun lopulta keskeytin testiliuskojen kiikuttamisen ja kysyin että mikä Sinusta on mielenkiintoista tällä hetkellä. Lopputuloksena viivyin siellä taas reilun tunnin session jutustellen ja haistellen. Puhuttiin myyjän tuoksumenneisyydestä, nykytuoksuista, reformulaatioista myös uudemmissa tuoksuissa ja putiikin asiakastyypeistä yms. Oli siis hyvä reissu.
Kolmannella kerralla olikin kökömpi kokemus, olin kaverin kanssa ja meitä palvelemassa oli kaksi henkilöä joista kumpikaan ei ollut lähellekään niin hyvin perillä tuoksuista kuin aiemmat. Palvelu keskittyi lähinnä ylimalkaiseen kehumiseen ja kyselyyn "Do you like it?" painostavan tiiviillä tahdilla (=Ostatko tämän heti vai nyt?), ja tuoksujen esittely ja ymmärrys tuntui olevan lähinnä mainostekstin sisäistämisen varassa.