Arvoituksellinen Santelitar vihki vanallaan minut, poikaparan, tuon puun pyhän lumoon!
Nyt oli pakko avata vaatekomero ja riuhtoa kaikkein santelisin tarjonta ensiavuksi.
Ja kappas vaan: jo ensi testi jäädytti mittauslaitteet: yleispyöreä Affinessencen Santal & Basmati oli pääpiirteiltään sama tuoksu kuin M/S Okeanoksen kajuutassa haistelemani - periaatteessa kuin hyla-maidossa uitettu ruusupuu. Siinä hyvin epätodennäköisessä tapauksessa, että kyseessä olisi todella ollut tällainen suorastaan
virkaintoisen ekslusiivinen 300 euron nichetälli, veikkaan että myös kantajansa joskus vilahtaisi tällä foorumilla.
Jännää, kuinka oma käsitykseni santelipuun tuoksusta on muuttunut. Esim. sitrus-santeliksi (edelleenkin) luokittelemani Lacoste Pour Hommen vintage-version drydown on enemmänkin kuin haistelisi vanhaan mortteliin jääneitä jämiä: fenkolia ja kardemummaa, jotka ovat haiduttaneet eteeriset öljynsä niin tyystin, että haistat enimmäkseen siementen puisuuden (puiseuden?) ja öljyillä kyllästyneen lasittamattoman keramiikan.
Olen nimittäin alun perin kokenut Santal & Basmatin juuri siten, että aromaattista santelia on lähes mahdon haistaa "oudon ja painostavan maitomaisuuden" alta - niin voimallisen, että se varomattomasti imppailtuna tuntuu paineena keskellä otslohkoa. Nykydiskurssin mukaisen santelintuoksun sittemmin sisäistäneenä tajuan, että harvaa asetelma kuvaa paremmin ilmaisu "ei näe metsää puilta".
Santal & Basmati on hyvä ja kestävä santelituoksu, kyllä. Taisin jo aiemmin arvella, että basmati-mielikuvan konstruoimiseen olisi tässä käytetty oikein lihaisaa viikunaa sekä jotain jasmiinijohdannaista.