Syysviirun innoittamana haistelin tänään Diorin Addictia. Iholle en vielä kokeillut, ihan vaan tikkuun suihkautin. Alku vaikutti tosi synteettiseltä jotenkin, mutta tavallaan tykkäsin. Olen tuota tikkua nyt nuuhkinut tässä ja onhan se ihan jees toisaalta, mutta sitten taas toisaalta siinä tuoksuu kovin häiritsevästi se joku synteettisenä kokemani osanen. En tiedä voisiko se olla santeli...saattaisi ollakin. Kai tätä täytyy joskus ihan ihollekin kokeilla.
Tikuille (ja tikut kotiin asti) päätyivät myös Diorin Fahrenheit 32 ja Givenchyn Eaudemoiselle. Ensin mainittuun täytynee tutustua paremmin, sitä haluan joskus kokeilla iholle asti, vaikutti mielenkiintoiselta ja potentiaaliselta jopa hankintalistalle. Jälkimmäinen kiehtoi ihan vimmatusti spraykorkista nuuhkittuna, pakko oli suihkauttaa tikulle ja siitä se tuoksui vielä paremmalle, joten päätyi iholle. Tykkäsin alusta ihan kunnolla, mutta sitten suhteellisen nopeasti tuoksu muuttui jotenkin tosi myskiseksi, juuri sitä pölisevää puuterisorttia josta en niin välitä.

Tikulla se tuoksuu edelleen suht ok:lle, vaikka onhan siinäkin tuota myskiä kun oikein nuuhkii. Olin kuitenkin tuohon alkuun niin ihastunut, että harkitsin tosissani pitäisikö pullo kotiuttaa (maksoi jotain 56€, mikä oli minusta paljon, vaikka se oli alennettukin...tosin se taisi olla 100 ml. En olisi sitä kylläkään nyt pystynyt edes ostamaan, mutta ajattelin josko sitä vielä saisi sitten kun valuuttahommat on kunnossa. Kaksi pulloa sinne jäi.).
Olin esikoisen kanssa Emotionissa käymässä, pidimme kunnolla hauskaa siellä tuoksuhyllyillä. Muita asiakkaita riitti sopivasti niin, että yksikään myyjä ei onneksi ehtinyt meitä kiusaamaan.
