Tuoksufoorumi on siirretty uudelle palvelimelle ja samalla yli kymmenen vuotta vanha phpbb-ohjelmisto päivitettiin tuoreimpaan versioon.
- Foorumi toimii nyt kivasti myös puhelimissa ja muissa mobiiliselaimissa.
- Vuosia jumissa ollut sähköpostin lähetys on myös korjattu, ja nyt uusien tilien rekisteröiminen ja salasanojen palautuslinkkien lähettäminen onnistuu taas.
- Lisäksi liitetiedostojen lisääminen on taas sallittua, eli kuvia ei tarvitse käydä erikseen lisäämässä johonkin ulkoiseen kuvapalveluun.
- Jos tarvitset apua tilin aktivoimisessa tai jokin muu toiminto on rikki, voit lähettää viestin admin miukumauku tuoksufoorumi pistefi.
Mitä haistelet tänään?
Valvojat: Kamicha, Gogol, Mohn
Re: Mitä haistelet tänään?
Hienostuneemman ja valikoivamman maun omaavat tuoksuharrastajat
varmaan pyörittelevät nyt silmiään, mutta tämän päivän yllättäjä oli Miss Dior (Cherie). Voi elämä mä en käsitä noita uudelleennimeämisiä, varsinkaan kun sekoitetaan olemassaolevien tuoksujen nimet keskenään.
. Tänään oli kerrassaa omituinen päivä, ja uskon sen johtuvan tuosta tuoksusta. Se on niin ällömakea ja päällekäyvä että olen ollut pahoinvoinnin rajamailla koko päivän, ja vaikka yritin pestä tuoksun ranteista pois niin ei se mihinkään lähtenyt! Ihmeellistä tärpättiä, vain yksi suihkaus ja noin voimakas tuoksu, ja tämänhän piti olla teinikategoriaa (eli harmitonta makeaa kukkaishedelmälientä joka ällöttää äkkimakeudellaan mutta hiipuu pian pois). Silti jollain oudolla tavalla pidän Miss Diorista (Cherie), uskon että se on tuoksun vaikutusta kun olen ollut tänään normaaliakin rohkeampi ja spontaanimpi. Tehnyt sellaisia asioita joita normaalisti vain jahkailen, kuitenkaan ryhtymättä tuumasta toimeen. Toisaalta voi ajatella että tämä pahoinvointia aiheuttava tuoksu syövytti aivojani ja uhkarohkeus johtuu siitä. 
-
hellin
- Viestit: 397
- Liittynyt: 26 Maalis 2012, 22:41
- Tuoksuni: http://sinistapintaa.blogspot.fi/p/tuoksukaappi.html
- Paikkakunta: Uusimaa
- Viesti:
Re: Mitä haistelet tänään?
^Samanlaisia kokemuksia tuosta Miss Dior Chériestä, laitoin kerran lastensynttäreille, kun aattelin, että kai tätäkin pitää joskus käyttää (sain tuon pullon joskus lahjaksi, olin toivonut sitä vuoden 1947 Miss Dioria). Jestas kun se tarttui kuin tauti joka paikkaan se haju
.
Ei ollut tarkoitus siis snobbailla tuolla kommentilla, itse en vain yleensä viihdy ihan noin makeissa tuoksuissa.
Tänään L'Eau par Kenzo Wild, tämänkin olen saanut lahjaksi. Tuoksuu ehkä vähän liikaa hajuvedeltä ja taxfree-osastolta, mutta toisaalta tulee mukavia lomamuistoja yms. mieleen. Haihtuu kesällä supernopeasti, mutta näin pikkupakkasella vaikutti olevan pysyvämpää sorttia. Sain tuosta muuten aluksi päänsärkyä, vaikka hyvin harva tuoksu on tuota tehnyt. Onneksi meni parin käyttökerran jälkeen ohi.

Toxu, ellet sillä jo ole, niin oletko koskaan harkinnut kirjailijan tai muun sanasepän uraa?toxu kirjoitti:Iltaan Goutalin Sables. Minua inspiroivat satujen karhu ja Oululainen pullataikina.
Muistan sen kuin eilispäivän kun haistelin Sablesia ensimmäistä kertaa. Se oli vuosi 2006. Voi voi, niin ne vuodet vain vierivät... :sad:
Anyway, tuoksu oli Goutalin näytepaketin ylivoimaisesti mielenkiintoisin tuoksu, tähti, joka sai kaiken maailman sitrus-kukka-hömpötykset näyttämään ajan haaskaukselta. En heti tiennyt pidänkö siitä, mutta tajusin oitis että sydämeeni oli tunkeuduttu. Tuo outo, brutaalin alun omaava itämainen sekopää ei jättänyt miuta rauhaan; kävin läpi kaksi kokonaista näytekapselia ennenkuin näin kirkkaana totuuden: tämähän ei pelkästään ole täyden pullon arvoinen, vaan eräs kaikkien aikojen parhaista ja ennenmuuta innovatiivisimmista tuoksuista. Tajuttoman tyydyttävää kamaa, kunhan vain muistan olla annostelussa tarkkana. 2 suihkausta on enemmän kuin tarpeeksi.
" Annick Goutal on syyllistynyt anteeksiantamattomaan, Creedmäiseen tähtipropagandaan: talolta saamassani lehtisessä on esitelty kaikki tuoksut, ja jokaisen kohdalla on enemmän tai vähemmän pitkä litannia, enemmän tai vähemmän kuuluisia ihmisiä, jotka Goutalin mukaan käyttävät kulloistakin tuoksua.
Sablen Goutal väittää olevan ainakin Catherine Deneuven käytössä.
Tarkemmin ajatellen, annan anteeksi. Ihan helposti.
Annick Goutal teki Sablesin, Francis Camailin suosiollisella avustuksella, sellisti aviomiehensä (Alain Meunier) inspiroimana.
Tuoksun raamit ovat siis toisinsanoen kohdallaan.
Itse tuoksu on edelläkävijä, mestariteos, joka kantaa nyt jo edesmenneen Annick Goutalin muistoa uljaasti.
Sables on ensimmäinen tuoksu ikinä jossa on yliannostus kaikkien aikojen suosikki ainesosaani, helichrysumia, ikikukkaa, tai miksi sitä kukakin haluaa kutsua...
Helichrysumin tuoksu sellaisenaan muistuttaa currya, poltettua sokeria ja kitkerää lakritsijuurta - kaikkia yhdessä ja erikseen.
Kun se sekoitetaan Sablesin tapaan ambran, mausteiden, vaniljan ja santelipuun kera, on lopputuloksena maailman parhaimman tuoksuinen vaahterasiirappi, voisten pannukakkujen kera.
Tätä vaikutelmaa osaltaan korostaa tahmeat, kullanruskeat tahrat pulloni korkin alla.
Sittemmin helichrysum on yleistynyt parfymerian alalla voimakkaasti. Silti kukaan ei ole onnistunut jäljittämään Annick Goutalin, tuon multilahjakkaan kaunokaisen, vuonna 1985 julkaistua nestemäistä kultaa.
Muisto elää, todellakin.
Kaiken huippuna, niinkuin kauniin ikikukan kuuluukin, Sables kestää ihollani pidempään kuin mikään muu testaamistani, sadoista tuoksuista. "
*****
- christian777
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 21 Loka 2012, 00:21
- Tuoksuni: Alati muuttuva kokoelma.
- Ostoslista: Kaikkia hyviä:):)
Re: Mitä haistelet tänään?
Se voi Kamicha olla sun juttuKamicha kirjoitti:Haistelen kodin rauhassa a*menia (kiitos Christian!!) - ja tämä saattaa kyllä olla minun juttuni. Hmmm.
- christian777
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 21 Loka 2012, 00:21
- Tuoksuni: Alati muuttuva kokoelma.
- Ostoslista: Kaikkia hyviä:):)
Re: Mitä haistelet tänään?
Ungaro 3 oli tänään ja tykkäsin siitä vielä enemmän kuin lauantaina
Huomenna/tänään laitan taas Heritagea 
Re: Mitä haistelet tänään?
Piti munkin haistella tuota, kun aloitte sitä kehumaan. Mulla sattuu olemaan tuosta pieni näyte. En halunut iholle laittaa yötä vasten, mutta suihkautin paperille ja jätin toiseen huoneeseen. Hyvin tuo tuoksu tuntuu kantautuvan. En oikein tiedä, mitä A*menista ajattelisin. Ehkä liian gourmand mulle. Jotenkin koen, että ruokatuoksut pyrkivät miellyttämään muita ihmisiä ja keräämään kehuja. Itse suosin tuoksuja, jotka sanovat, että tässä hankala ja tiukkapipoinen ihminen. Ehkä silloin ulkoinen tuoksukuva vastaa paremmin todellisuutta.christian777 kirjoitti:Se voi Kamicha olla sun juttuKamicha kirjoitti:Haistelen kodin rauhassa a*menia (kiitos Christian!!) - ja tämä saattaa kyllä olla minun juttuni. Hmmm.
Suklaa drydown pienellä särmällä kestää,kestää ja kestää
Tippa tavaraa ainakin mulle,yksi voimakkaimpia+pitkäkestoisimpia tuoksuja
Joku tuossa ambra-myskipohjassa muistuttaa kovasti miesten Potionia. Tykkään tuosta, vaikka haisee hieman keinotekoiselta. Vai pitäisikö se ajatella patsuli-myski-ambra-pohjaksi? Se taitaa löytyä myös miesten Obsessionista. Vain pintamausteet vaihtuvat. En yhtään ihmettelisi, jos joku osaisi nimetä tuon ambran joksikin tietyksi molekyyliksi. Anyone?
Piti testata samantien kevyesti myös B*meniä, josta sain Christianilta näytteen. Jotenkin A*menia helpompi ymmärtää B*menin kautta. Bee-veli tuntuu hieman vanhemmalta tuoksulta kuin Aa-veli. Lähin sukulainen tälle taitaa olla Body Kouros. Samalla kartalla jossain kauempana kummittelee myös Au masculin. Niche-puolelta samaa lakritsi-laventelia taitaa tarjota 1725.
- Kosmoskukka
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 01 Kesä 2012, 19:14
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/26278/
- Ostoslista: Tämä vaihtelee kuukausittain. Joten.. en laita tänne mitään, mutta fragranticalta voi katsoa "tahto" listaa. Sitä päivitän.
- Paikkakunta: Oulu
Re: Mitä haistelet tänään?
Mää tykkään miss dior cherie:stä, sen kaikista versioista. On nami tuoksu! Helppo joo, suosittu- joo-o. Mutta herkullinen! Multa löytyy alkuperäistä 2005 , 50 ml:n pullo ja 2011 , 100 ml:n pullo. Jos muuten tykkäät tästä, varmasti tykkäät myös tuosta Galimardin Songeries tuoksusta on kaksois sisko Miss Dior Cherielle.calypso kirjoitti:Hienostuneemman ja valikoivamman maun omaavat tuoksuharrastajatvarmaan pyörittelevät nyt silmiään, mutta tämän päivän yllättäjä oli Miss Dior (Cherie). Voi elämä mä en käsitä noita uudelleennimeämisiä, varsinkaan kun sekoitetaan olemassaolevien tuoksujen nimet keskenään.
. Tänään oli kerrassaa omituinen päivä, ja uskon sen johtuvan tuosta tuoksusta. Se on niin ällömakea ja päällekäyvä että olen ollut pahoinvoinnin rajamailla koko päivän, ja vaikka yritin pestä tuoksun ranteista pois niin ei se mihinkään lähtenyt! Ihmeellistä tärpättiä, vain yksi suihkaus ja noin voimakas tuoksu, ja tämänhän piti olla teinikategoriaa (eli harmitonta makeaa kukkaishedelmälientä joka ällöttää äkkimakeudellaan mutta hiipuu pian pois). Silti jollain oudolla tavalla pidän Miss Diorista (Cherie), uskon että se on tuoksun vaikutusta kun olen ollut tänään normaaliakin rohkeampi ja spontaanimpi. Tehnyt sellaisia asioita joita normaalisti vain jahkailen, kuitenkaan ryhtymättä tuumasta toimeen. Toisaalta voi ajatella että tämä pahoinvointia aiheuttava tuoksu syövytti aivojani ja uhkarohkeus johtuu siitä.
Thougts begome things... choose the good ones!
-
Eeni
- Viestit: 160
- Liittynyt: 03 Kesä 2012, 16:51
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/230162/
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Mitä haistelet tänään?
Uuh, löysin sunnuntaina kirpputorilta Miss Dior Chérie 2005 -minin, ja sanon että on se melkoinen siirappipommi
Varmaankin iloitsen siitä sinä päivänä kun kaipaan jotain maanisen makeaa.
Tänään testauksessa on Ramon Monegalin Cherry Musk, josta en taida pitää yhtään. Tässä on joku levämäinen vivahde... Aika usein kyllä hullaannun tuoksuihin joita ällöän ensimmäiset pari käyttökertaa, saa nähdä miten tässä taas käy

- Kamicha
- Viestit: 3316
- Liittynyt: 28 Maalis 2012, 20:24
- Tuoksuni: Vihreät
Un Jardin En Mediterranee, Hermes
Herba Fresca, Guerlain
Untitled, Maison Martin Margiela
Infusion di Vetiver, Prada
Fico di Amalfi, Aqua di Parma
Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange
Thundra, Profumum Roma
The Smell of Weather Turning, Lush, mini
Green, Diesel, mini
Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset
Douce Amere, Serge Lutens
Le Feu, Issey Miyake
L'Or, Torrente
All About Eve, Joop
Aziyade, Parfum d'Empire
Type D, Henrik Vibskov
Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat
Ambre Sultan, Serge Lutens
Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier
Ambra, Etro
Amber, l'Occitane
L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti
Amber Oud, By Kilian, mini
Sables, Annick Goutal, dekantti
Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti
Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes
Avignon, Comme des Garçons
Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale
Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti
Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti
Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma
Jeux de Peau, Serge Lutens
Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri
Chene, Serge Lutens
Indochine, Parfumerie Generale
Sycomore, Chanel
Absinth, Nasomatto
Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet
Voyage, Hermes
Poivre Samarcande, Hermes, mini
Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat
Iris Pallida, L'Artisan
Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange
L'Essence, Balenciaga
L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Aromaattiset, mausteiset
Gris Clair..., Serge Lutens
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka
"M", Six Scents, series three
Musc Ravageur, Frederick Malle, mini
Duel, Annick Goutal, mini
L, Lolita Lempicka
-----------------------------------------------------
Näistä voisin luopua:
Un Jardin Sur Le Nil, Hermes
Pepper, jasmin... , Korres
Au Masculin, Lolita Lempicka - Ostoslista: Aikataulutetut:
The Different Company, Jasmin de Nuit
James Heeley, Esprit du Tigre
L'Artisan, Dzing!
Olfactive Studio, Lumiere Blanche
Byredo, Bullion
Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa:
Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan)
Annick Goutal, Encens Flamboyant
Olfactive Studio, Autoportrait
Comme des Garcons, Jaisalmer
YS Uzac, Pohadka
Diptyque, Eau Lente
Diptyque, Eau Duelle
Serge Lutens, Bois de Violette
Serge Lutens, Fumerie Turque
L'Artisan, Bois Farine
Agonist, Black Amber
Comme des Garcons, Luxe Patchouli
Parfumerie Generale, Aomassai
Annick Goutal, Chevrefeuille - Paikkakunta: Helsinki
Re: Mitä haistelet tänään?
Onko A*menissa kenenkään muun nenään pientä Blistexin sivukäryä? En oikein saa paikannettua alkuperää, mutta luulen, sen johtuvan tuosta minttu-patsulista. Sääli, koska pilaa multa muuten mukavan suklaa-kahvin.
-
mukael
- Viestit: 782
- Liittynyt: 02 Huhti 2012, 12:26
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/198063/
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Mitä haistelet tänään?
^ On! Ja myös sinisen vessanraikastimen pikantti lisä.
Todennäköisimmin random vastaantuleva ja tuoksun sillagelle altistuva ihminen lähinnä rekisteröi (jos sitäkään) että jollain joko on tai ei ole hajustetta yllään, ja jos menee oikein syvälliseksi niin henkilökohtaisilla preferensseillään määrittelee että tuo tuoksuu hyvältä tai pahalta, tai neutraalisti että tuo tuoksuu joltain. Tai että onpa tuo suihkinut paljon hajuvettä, mikä ei vielä ihan riitä persoonallisuuskuvaksi asti ("ihminen, joka käyttää paljon hajuvettä").
Itse oon saanut (lähinnä vartavasten patistamalla) luonnehdintoja saippua/aurinkorasva/tätimäinen eri ihmisiltä lukuisista eri tuoksuista, jotka eivät kuulu laisinkaan samoihin tuoksuperheisiin. Yksi kaverini sanoi lähes kaikesta että "tulee mieleen jokin äidin tuoksu".
Yhden nenään hankalat ja tiukkapipoiset tuoksut tuoksuvat toiselle herttaiselta lullukalta...
Jos itse saa jostain tuoksusta kicksejä, niin tuoksua voi ja saa ja ehkä jopa kannattaa pitää myös ihmisten ilmoilla vaikkei olisikaan ihan varma mitä muut siitä ajattelevat. Itse miettisin lähinnä annostelun määrää joissain tuoksuissa ja tilanteissa. Mutta kukin tyylillään.
Mun mielestä hajuvesituoksun välittämä viesti muille ihmisille on vähäpätöinen ja erittäin sumea. Se "muille ihmisille syntyvä kuva" on 99% tuoksun käyttäjän omassa päässä.Jaakiem kirjoitti:Jotenkin koen, että ruokatuoksut pyrkivät miellyttämään muita ihmisiä ja keräämään kehuja. Itse suosin tuoksuja, jotka sanovat, että tässä hankala ja tiukkapipoinen ihminen. Ehkä silloin ulkoinen tuoksukuva vastaa paremmin todellisuutta.![]()
Todennäköisimmin random vastaantuleva ja tuoksun sillagelle altistuva ihminen lähinnä rekisteröi (jos sitäkään) että jollain joko on tai ei ole hajustetta yllään, ja jos menee oikein syvälliseksi niin henkilökohtaisilla preferensseillään määrittelee että tuo tuoksuu hyvältä tai pahalta, tai neutraalisti että tuo tuoksuu joltain. Tai että onpa tuo suihkinut paljon hajuvettä, mikä ei vielä ihan riitä persoonallisuuskuvaksi asti ("ihminen, joka käyttää paljon hajuvettä").
Itse oon saanut (lähinnä vartavasten patistamalla) luonnehdintoja saippua/aurinkorasva/tätimäinen eri ihmisiltä lukuisista eri tuoksuista, jotka eivät kuulu laisinkaan samoihin tuoksuperheisiin. Yksi kaverini sanoi lähes kaikesta että "tulee mieleen jokin äidin tuoksu".
Yhden nenään hankalat ja tiukkapipoiset tuoksut tuoksuvat toiselle herttaiselta lullukalta...
Jos itse saa jostain tuoksusta kicksejä, niin tuoksua voi ja saa ja ehkä jopa kannattaa pitää myös ihmisten ilmoilla vaikkei olisikaan ihan varma mitä muut siitä ajattelevat. Itse miettisin lähinnä annostelun määrää joissain tuoksuissa ja tilanteissa. Mutta kukin tyylillään.
Re: Mitä haistelet tänään?
Tänään kaksi suihkausta poskillla tuoksua, joka on aikalailla vertaansa vailla oleva, ja ainakin näin pitkästä aikaa yllättävänkin miellyttävä pidettävä.
*PARFUMS Series 6 Synthetic: Garage
Notes: Laurel Aldehyde, Traces of Kerosene, Leather Notes, Plastic Floral Notes, Vetiver Acetate, Chinese Cedarwood
" In the marvellous CdG Synth series, this one is the one I like least. It’s still a fascinating creation though.
Birch tar is the main ingredient in this fragrance without a doubt. Smells very vintage woody, smoky and slightly metallic.
This takes me back into the summer cabin I used to visit a lot as a child, and the shed that was there. The smell of Garage is strikingly similar.
That woody shed was filled up with dry birch logs, couple of small motorboat engines, some oils plus other chemicals, tools and dry birch switches that we use here in Finland in sauna.
Really, the smell of that shed is bottled right in here.
To me Garage is definitely one of the most evocative fragrances ever. More than an actual wearing, I like to put this on my hands from time to time and let my mind flow to back in the days when everything was exciting and new… "
Siis, lyhyemmin ja suomeksi: vanha liiteri, pullotettuna, tässä näin. Ihanaa kamaa tämmöiselle jonka sielusta iso pala tulee aina lojumaan jossain päin Savonlinnan synkeitä metsiä.
-----------------------------------------------------------------------------
Jules, pyllyni nuoleminen on ehdottoman kiellettyä tällä foorumilla, mutta kun nyt kerran kysyit, niin paljastettakoon se pois.
Kyllä, kyllä se on totta. Mie olen oikeasti -- uskokaa täi älkää -- olen oikeasti...LAILA HIRVISAARI !!!
Kulissit ovat sortuneet. Vaihdan samantien tuon typerän avatarinkin kunhan vain ehdin.
Olen oikeasti siis 74-vuotias mummo Viipurista. Terve vaan kaikille.
*PARFUMS Series 6 Synthetic: Garage
Notes: Laurel Aldehyde, Traces of Kerosene, Leather Notes, Plastic Floral Notes, Vetiver Acetate, Chinese Cedarwood
" In the marvellous CdG Synth series, this one is the one I like least. It’s still a fascinating creation though.
Birch tar is the main ingredient in this fragrance without a doubt. Smells very vintage woody, smoky and slightly metallic.
This takes me back into the summer cabin I used to visit a lot as a child, and the shed that was there. The smell of Garage is strikingly similar.
That woody shed was filled up with dry birch logs, couple of small motorboat engines, some oils plus other chemicals, tools and dry birch switches that we use here in Finland in sauna.
Really, the smell of that shed is bottled right in here.
To me Garage is definitely one of the most evocative fragrances ever. More than an actual wearing, I like to put this on my hands from time to time and let my mind flow to back in the days when everything was exciting and new… "
Siis, lyhyemmin ja suomeksi: vanha liiteri, pullotettuna, tässä näin. Ihanaa kamaa tämmöiselle jonka sielusta iso pala tulee aina lojumaan jossain päin Savonlinnan synkeitä metsiä.
-----------------------------------------------------------------------------
Jules, pyllyni nuoleminen on ehdottoman kiellettyä tällä foorumilla, mutta kun nyt kerran kysyit, niin paljastettakoon se pois.
Kyllä, kyllä se on totta. Mie olen oikeasti -- uskokaa täi älkää -- olen oikeasti...LAILA HIRVISAARI !!!
Kulissit ovat sortuneet. Vaihdan samantien tuon typerän avatarinkin kunhan vain ehdin.
Olen oikeasti siis 74-vuotias mummo Viipurista. Terve vaan kaikille.
- Kosmoskukka
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 01 Kesä 2012, 19:14
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/26278/
- Ostoslista: Tämä vaihtelee kuukausittain. Joten.. en laita tänne mitään, mutta fragranticalta voi katsoa "tahto" listaa. Sitä päivitän.
- Paikkakunta: Oulu
Re: Mitä haistelet tänään?
^
hahhah haa ! Joopa-joo Toxu !
Tänään myös Ysl:n Paris
Tänään myös Ysl:n Paris
Thougts begome things... choose the good ones!
Re: Mitä haistelet tänään?
Mutta sen mielikuvan kanssa joutuu itse elämään.mukael kirjoitti:^ On! Ja myös sinisen vessanraikastimen pikantti lisä.
Mun mielestä hajuvesituoksun välittämä viesti muille ihmisille on vähäpätöinen ja erittäin sumea. Se "muille ihmisille syntyvä kuva" on 99% tuoksun käyttäjän omassa päässä...Jaakiem kirjoitti:Jotenkin koen, että ruokatuoksut pyrkivät miellyttämään muita ihmisiä ja keräämään kehuja. Itse suosin tuoksuja, jotka sanovat, että tässä hankala ja tiukkapipoinen ihminen. Ehkä silloin ulkoinen tuoksukuva vastaa paremmin todellisuutta.![]()
...Jos itse saa jostain tuoksusta kicksejä, niin tuoksua voi ja saa ja ehkä jopa kannattaa pitää myös ihmisten ilmoilla vaikkei olisikaan ihan varma mitä muut siitä ajattelevat. Itse miettisin lähinnä annostelun määrää joissain tuoksuissa ja tilanteissa. Mutta kukin tyylillään.
En tarkoittanutkaan, että pyrkisin tuoksuillani muita mielistelemään, kiitos vaan tulkinnasta. Kyse on itselleni syntyvistä mielialoista ja tunnelmista. Tuskinpa kukaan joka käyttää Knizejä raskaalla kädellä, pyrkii kerämään hirveästi kehuja aikalaisilta.
Päivän tuoksuna Fou d'Absinthe. Tuo absintti ei tee kovin suurta vaikutusta, mutta männyt ja kuuset ovat aina kivoja. Voi leikkiä, että olisi käynyt vähän ulkona metsässä.
Re: Mitä haistelet tänään?
CDG:n Kyoto. Aika ohutta yläpilveä.