Tuoksufoorumi on siirretty uudelle palvelimelle ja samalla yli kymmenen vuotta vanha phpbb-ohjelmisto päivitettiin tuoreimpaan versioon.
- Foorumi toimii nyt kivasti myös puhelimissa ja muissa mobiiliselaimissa.
- Vuosia jumissa ollut sähköpostin lähetys on myös korjattu, ja nyt uusien tilien rekisteröiminen ja salasanojen palautuslinkkien lähettäminen onnistuu taas.
- Lisäksi liitetiedostojen lisääminen on taas sallittua, eli kuvia ei tarvitse käydä erikseen lisäämässä johonkin ulkoiseen kuvapalveluun.
- Jos tarvitset apua tilin aktivoimisessa tai jokin muu toiminto on rikki, voit lähettää viestin admin miukumauku tuoksufoorumi pistefi.
Mitä haistelet tänään?
Valvojat: Kamicha, Gogol, Mohn
Re: Mitä haistelet tänään?
TÄMMÖSTÄ TÄNÄÄN
Se mikä jaksaa tässä tuoksussa ihmetyttää, on sen uskomaton drydown. Se paranee ja paranee ja paranee, ja aromi on parhaimmillaan noin yhdeksän tunnin jälkeen annostelusta.
Tottahan toki tämäkin on reformuloitu moneen otteeseen. En tiedä miltä nykyisen versio tuoksuu, ja ei kiinnosta. Omat pulloni ovat vanhempaa tuotantoa: toisen omistamistani puteleista ostin vuonna 2004 itiksen Stockalta (vielä yli puolet jäljellä), ja toinen, huutokaupasta hankittu, on tehty 90-luvun puolella.
Nämä kaksi tuoksuvat likimain identtisiltä, vaikka vanhemmassa on hiukan makeampi, rikkaampi ja eläimellisempi tunnelma. Sivetti noutti tulee mukavasti esiin.
Top: Aldehyde, Bergamot oil, Clary Sage oil, Green Note, Lemon
Heart: Carnation, Cinnamon, Fern, Fruit Notes, Jasmin, Pine Needle, Rosewood
Base: Amber, Benzoin, Cedarwood oil, Civet, Moss, Patchouli, Sandal, Vanilla

- christian777
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 21 Loka 2012, 00:21
- Tuoksuni: Alati muuttuva kokoelma.
- Ostoslista: Kaikkia hyviä:):)
Re: Mitä haistelet tänään?
Mielenkiintoinen artikkeli,Obsession kissapetojen houkuttelijanatoxu kirjoitti:TÄMMÖSTÄ TÄNÄÄN
Se mikä jaksaa tässä tuoksussa ihmetyttää, on sen uskomaton drydown. Se paranee ja paranee ja paranee, ja aromi on parhaimmillaan noin yhdeksän tunnin jälkeen annostelusta.
Tottahan toki tämäkin on reformuloitu moneen otteeseen. En tiedä miltä nykyisen versio tuoksuu, ja ei kiinnosta. Omat pulloni ovat vanhempaa tuotantoa: toisen omistamistani puteleista ostin vuonna 2004 itiksen Stockalta (vielä yli puolet jäljellä), ja toinen, huutokaupasta hankittu, on tehty 90-luvun puolella.
Nämä kaksi tuoksuvat likimain identtisiltä, vaikka vanhemmassa on hiukan makeampi, rikkaampi ja eläimellisempi tunnelma. Sivetti noutti tulee mukavasti esiin.
Top: Aldehyde, Bergamot oil, Clary Sage oil, Green Note, Lemon
Heart: Carnation, Cinnamon, Fern, Fruit Notes, Jasmin, Pine Needle, Rosewood
Base: Amber, Benzoin, Cedarwood oil, Civet, Moss, Patchouli, Sandal, Vanilla

Re: Mitä haistelet tänään?
Jep, asiat tärkeysjärjestykseenKosmoskukka kirjoitti:Jaa-a. Enpä osaa Anna vielä sanoa, tässä ois muutama muuki curiousiteetti. En taida.. mulla ois mietinnän alla tuo Vetiver pour elle:kin. Tykkään ehkä kuitenkin enempi siitä originellista L´Heure Bleuesta (edp:stä nimen omaan). En oo kyllä nuuskinut parfyymia.

Pesin Frangipanin pois ja laitoin L'Heure de Nuita.
Re: Mitä haistelet tänään?
^^ Chrisu, veikkaan että tykkäät, vaikka kuten sanoin, en tiedä miltä nykyinen versio tuoksuu. Pahat kielet kertovat että se on kuin varjo entisestään, mutta toisten mielestä se tuoksuu edelleen fantastiselta.
Kyseessähän on klassinen, seksikäs itämainen maskuliini, jonka pääosaa esittää mandariini (fruit notes), kaneli ja ambra.
Kyseessähän on klassinen, seksikäs itämainen maskuliini, jonka pääosaa esittää mandariini (fruit notes), kaneli ja ambra.
- christian777
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 21 Loka 2012, 00:21
- Tuoksuni: Alati muuttuva kokoelma.
- Ostoslista: Kaikkia hyviä:):)
Re: Mitä haistelet tänään?
Thanks Toxutoxu kirjoitti:^^ Chrisu, veikkaan että tykkäät, vaikka kuten sanoin, en tiedä miltä nykyinen versio tuoksuu. Pahat kielet kertovat että se on kuin varjo entisestään, mutta toisten mielestä se tuoksuu edelleen fantastiselta.
Kyseessähän on klassinen, seksikäs itämainen maskuliini, jonka pääosaa esittää mandariini (fruit notes), kaneli ja ambra.

-
- Viestit: 524
- Liittynyt: 12 Huhti 2012, 16:24
Re: Mitä haistelet tänään?
Mullakin tuo Bois d'Iriksen kuvitteellinen kaneli on pysynyt nenillä koko päivän, välillä miellyttävästikin. Mutta pidän kanelista enemmän keittiössä tai tuoksussa taustaelementtinä. Mulla se ei kärähdä (haistaakseni), mutta en tykkää myöskään, jos hallitsee kokonaisuutta liikaa.
Tekis illaksi mieli jotain muuta. Hmmm. Oliskohan se Bombay Bling perjantain kunniaksi.
Tekis illaksi mieli jotain muuta. Hmmm. Oliskohan se Bombay Bling perjantain kunniaksi.
Re: Mitä haistelet tänään?
Obsession for Menin kaneli ei ole mielestäni erityisen voimakas, öklö tai pistävä. Omaan nenääni se on pehmeän tayteläinen, tasapainoinen ja lempeä.christian777 kirjoitti:toxu kirjoitti: Thanks ToxuMua ei ole haitannut noissa muissakaan tuoksuissa(zino,p.rabanne ph ym),onko ne uudelleenmuotoiltuja(tietysti,kun ei ole mihin verrata)ja jos jostain tykkää,niin vain tykkää
Muuten sopisi mun pirtaan tosi hyvin,mutta kaneli pikkasen arveluttaa,onko liian voimakkaana?Mulla kaneli kääntyy helposti pistäväksi ja jotenkin öklöksi.
Ja just for the record, kaikki eivät tässä tuoksussa edes kanelia haista.

Ihmettelen aidosti jos et tykkäisi Obsessionista. En ehkä usko että siitä tulisi siulle mikään holy grail, mutta kyllä sie siitä jossain määrin tulisit pitämään - sen takaan. Se on semmoinen tuoksu joka ei kertakaikkiaan voi täysin tokätä kenenkään nenään.
Osta pois, etenkin jos halvalla löydät. Tosiaankin, et sie sitä vihaamaan ainakaan tule, sen lupaan...

- christian777
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 21 Loka 2012, 00:21
- Tuoksuni: Alati muuttuva kokoelma.
- Ostoslista: Kaikkia hyviä:):)
Re: Mitä haistelet tänään?
Kiitos vinkeistä,taidan pistää tilaukseentoxu kirjoitti:Obsession for Menin kaneli ei ole mielestäni erityisen voimakas, öklö tai pistävä. Omaan nenääni se on pehmeän tayteläinen, tasapainoinen ja lempeä.christian777 kirjoitti:toxu kirjoitti: Thanks ToxuMua ei ole haitannut noissa muissakaan tuoksuissa(zino,p.rabanne ph ym),onko ne uudelleenmuotoiltuja(tietysti,kun ei ole mihin verrata)ja jos jostain tykkää,niin vain tykkää
Muuten sopisi mun pirtaan tosi hyvin,mutta kaneli pikkasen arveluttaa,onko liian voimakkaana?Mulla kaneli kääntyy helposti pistäväksi ja jotenkin öklöksi.
Ja just for the record, kaikki eivät tässä tuoksussa edes kanelia haista.![]()
Ihmettelen aidosti jos et tykkäisi Obsessionista. En ehkä usko että siitä tulisi siulle mikään holy grail, mutta kyllä sie siitä jossain määrin tulisit pitämään - sen takaan. Se on semmoinen tuoksu joka ei kertakaikkiaan voi täysin tokätä kenenkään nenään.
Osta pois, etenkin jos halvalla löydät. Tosiaankin, et sie sitä vihaamaan ainakaan tule, sen lupaan...

Re: Mitä haistelet tänään?
Minusta Obsession for Men tuoksuu ihanan lämpimältä ja pehmoiselta. Hyvin miellyttävä. Minun nenääni siinä on ihan selkeä kanelinen vivahde, mutta kuten Toxu niin minäkin koen sen kuitenkin melko tasapainoisena. Jos oikein kunnolla imppaan tuoksua iholta niin toki minä saan siihen pientä pistävyyttä, mutta se on lähinnä alkutuoksun aikana. Minustakin Obsession for Men paranee ajan myötä, se muuttuu aina vain pehmeämmäksi ja pyöreämmmäksi ja miellyttävämmäksi. Jostain syystä minulle tulee tästä Sean Connery mieleen.

- christian777
- Viestit: 1147
- Liittynyt: 21 Loka 2012, 00:21
- Tuoksuni: Alati muuttuva kokoelma.
- Ostoslista: Kaikkia hyviä:):)
Re: Mitä haistelet tänään?
Laitoin Obsessionin tilaukseen,piti saada se kuitenkin ja turha asiaa viivyttää 

Re: Mitä haistelet tänään?
"Älä jätä huomiseksi sitä, minkä voit tehdä jo tänään."christian777 kirjoitti:Laitoin Obsessionin tilaukseen,piti saada se kuitenkin ja turha asiaa viivyttää ;)
- Kamicha
- Viestit: 3316
- Liittynyt: 28 Maalis 2012, 20:24
- Tuoksuni: Vihreät
Un Jardin En Mediterranee, Hermes
Herba Fresca, Guerlain
Untitled, Maison Martin Margiela
Infusion di Vetiver, Prada
Fico di Amalfi, Aqua di Parma
Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange
Thundra, Profumum Roma
The Smell of Weather Turning, Lush, mini
Green, Diesel, mini
Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset
Douce Amere, Serge Lutens
Le Feu, Issey Miyake
L'Or, Torrente
All About Eve, Joop
Aziyade, Parfum d'Empire
Type D, Henrik Vibskov
Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat
Ambre Sultan, Serge Lutens
Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier
Ambra, Etro
Amber, l'Occitane
L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti
Amber Oud, By Kilian, mini
Sables, Annick Goutal, dekantti
Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti
Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes
Avignon, Comme des Garçons
Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale
Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti
Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti
Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma
Jeux de Peau, Serge Lutens
Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri
Chene, Serge Lutens
Indochine, Parfumerie Generale
Sycomore, Chanel
Absinth, Nasomatto
Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet
Voyage, Hermes
Poivre Samarcande, Hermes, mini
Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat
Iris Pallida, L'Artisan
Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange
L'Essence, Balenciaga
L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Aromaattiset, mausteiset
Gris Clair..., Serge Lutens
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka
"M", Six Scents, series three
Musc Ravageur, Frederick Malle, mini
Duel, Annick Goutal, mini
L, Lolita Lempicka
-----------------------------------------------------
Näistä voisin luopua:
Un Jardin Sur Le Nil, Hermes
Pepper, jasmin... , Korres
Au Masculin, Lolita Lempicka - Ostoslista: Aikataulutetut:
The Different Company, Jasmin de Nuit
James Heeley, Esprit du Tigre
L'Artisan, Dzing!
Olfactive Studio, Lumiere Blanche
Byredo, Bullion
Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa:
Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan)
Annick Goutal, Encens Flamboyant
Olfactive Studio, Autoportrait
Comme des Garcons, Jaisalmer
YS Uzac, Pohadka
Diptyque, Eau Lente
Diptyque, Eau Duelle
Serge Lutens, Bois de Violette
Serge Lutens, Fumerie Turque
L'Artisan, Bois Farine
Agonist, Black Amber
Comme des Garcons, Luxe Patchouli
Parfumerie Generale, Aomassai
Annick Goutal, Chevrefeuille - Paikkakunta: Helsinki
- pihlaja
- Viestit: 660
- Liittynyt: 12 Loka 2012, 09:22
- Tuoksuni: Suosikkeja:
- 1725 Casanova (Histoires de Parfums)
- L'Heure Bleue (Guerlain)
- L'Eau par Kenzo eau Indigo (Kenzo)
- Versense (Versace)
- Ambre Narguile (Hermes)
- Zen Secret Bloom (Shiseido)
- 01 Sunda (Odin NY)
- 1969 Parfum de Revolte (Histoires de Parfums) - Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Mitä haistelet tänään?
Ihanasti tuoksuu illalla laitettu L'Heure Bleue edelleen. 

-
- Viestit: 1268
- Liittynyt: 01 Heinä 2012, 18:34
- Tuoksuni: Tuoksulistani löytyy tällä samalla nimellä Fragranticasta. Rakastan metsäisiä, unisex-tyyppisiä tuoksuja, mutta olen myös vannoutunut orvokki-fani. Inhoan kookosta kaikissa muodoissaan.
suosikkituoksujani:
Moschino: Couture
Balmain: Balmain de Balmain
Balenciaga: Paris
Le Labo: Chant de Bois
L'occitane: Notre Flore Iris - Ostoslista: 1. Tom Ford Violet Blonde
2. Serge Lutens: Chergui
3. Serge Lutens: Bois de Violette
Re: Mitä haistelet tänään?
SheWood. Olin jo vaihtamassa tätä pois, kun iso-e tuntui niin hallitsevalta. Ja onhan se, mutta pidemmän käyttötauon jälkeen tuoksuu taas ihan raikkaalta. Ei näitä e-pommeja kyllä kannata käyttää montaa päivää putkeen, menee oma ja naapurinkin nenä ja aivot tukkeeseen. Pesin eilen villapaidan, jota olin käyttänyt joulun aikoihin, ja Lalique Perles (tai siis e) haisi vaatteessa vieläkin. 

Re: Mitä haistelet tänään?
Tompan tupakka vanilja, täällä tänään. 2 suihkausta, jotka oli pakko pistää poskeen taas, sillä en halua että tuoksu tarttuu takin kaulukseen, hihoihin, pipoon tai hanskoihin. Ja toisaalta, onhan näin hyvää tuoksua kiva jakaa vähän tuonne ulos maailmaankin...
Se tässä talvessa on tuoksuihmiselle hankalaa. On pistettävä poskeen vaikka ei oikeasti haluaisi.
Se tässä talvessa on tuoksuihmiselle hankalaa. On pistettävä poskeen vaikka ei oikeasti haluaisi.