Äh, tässä tämä päivä taas menee...
Hukkasin henkiökorttini - jouduin käymään poliisiasemalla ilmoittamassa sen kadonneeksi, jotta saisin uuden.
Pelkään Italian byrokraatteja, otin varoiksi mukaan paksun kirjan.
Mutta ehkä olen jo vähän oppinut miten Italia toimii: pukeuduin ja meikkasin viimeisen päälle.
Kas kummaa, sain kohtelua silkkihanskoin: herrasmiespoliisit eivät voi olla auttamatta pulaanjoutunutta daamia.
Poliisiupseeri oli unenomaisen dishy.
Katoamisilmoituslomakkeen fontti oli Comic.
Työhuoneen seinä oli tapetoitu filmifestarijulisteilla.
Vasta pois kävellessäni tajusin että huoneen nurkkaan oli sijattu oma peti isolle susikoiralle.
Se kuorsasi siellä vienosti.
Hyvä karma kasautuu: selätettyäni byrokraatit onnistuin löytämään pölypusseja maailmaa kiertäneeseen imuriimme ja kaiken kruununa Sodastream-patruunan - olen sydäntalvesta lähtien käynyt säännöllisesti kyselemässä sitä, saanut aina eioota ja käskyn palata 10 päivän päästä.
(En tiedä olenko mahdollisesti kysynyt vain väärin - oikea verbi ei ole
riempire (täyttää) vaan
sostituire (korvata, vaihtaa). Tämä joka tapauksessa on suuri harppaus eteenpäin hellekautena.)
Onko tämä foorumin tylsin postaus ikinä? Todennäköisesti.
Mutta jos olette ikinä asuneet ulkomailla, juuri tällaista tämä on.
Pienten banaliteettien kanssa näpräämiseen menee iso osa ajasta, tahtoi tai ei.
Kun ne on lopulta selätetty ja asiat alkavat rullata melkein itsestään, onkin aika vaihtaa maata
Moraalisena tukena tässä odysseiassa toimi Histoires de Parfumsin Défilé New York, joka on mainio asiointituoksu.
Vihreä minttukahvikaakao, yhtä aikaa tyylikäs, viileän asiallinen ja sydämellinen.
Ovikello soi. Olisiko se Casanova?