Tuoksut

Tigrushkalla on kova tarve kertoa että hän tekee töitä.

Miulla on pitkä Dzing! putki päällä. Parisen viikkoa on vierähtänyt siitä, kun olen viimeeksi pitänyt jotain muuta.

Outoa kamaa, tämä. Kimpoilee kutkuttavasti tylsyyden ja jännän maisemissa. Alun herkun jälkeen tämä nyrjähtää vaikeasti selkoiseen kumariini-vetoiseen pohjaan. Kaikista omistamistani tuoksuista joka tapauksessa miedoin, ja lyhyt kestoisin.

Koitin ulkoistaa tämän vaimokkeelle, mutta vastaus oli, että "älä unta nää".

Rullasin kanssafoorumilaisen miniatyyristä arabi-oudia maiseman ollessa osapuilleen paras mahdollinen. Auringon haperoittamalla kumisella kuormavyöllä vyyhdeksi nivottu heinä toi pienellä viiveellä mieleeni nimenomaan Dzing!in. Harva tuoksu on yhtä tarinallinen (kuin Dzing!), vaikka aiheet voivat vaihdella villistikin.

Viimeisimpänä hilluin koiran ja bongorumpujen kanssa niin ikään samasta lähteestä saadussa S.T.Dupont Pour Hommessa. Kiitokset vaihtarista, joka oli ainakin ensivedoilla Eau de Cartierin ja Coriolanin tasavahva sekoitus. Samassa tuulahduksessa mieleen tulivat niin isäni 1980-luvun aftershavet kuin omat Sokoksen miestenosaston läpihaisteluni 1990-luvulta. Erittäin toimivaa tavaraa ja toisen kertaluokan nostalgiaa, joka tulee varmasti kulumaan omassa rotaatiossani.

Tänään testailin polkupyörää korjaillessani Sartorialin hellepotentiaalia. Lupaavalta vaikuttaa!

Tästä on tullut tosi läheinen tuoksu. Se on enemmän tutkielma kuin runo, mutta ehkä kaikkein eniten se on brechtiläinen fougère!
Timanttista kamaa.

Pitkästä aikaa Comme des Garçonsin Rosea, mehukasta maanantaita!

Haistoin liikennevaloissa jotain tosi tuttua. Silmät skannasivat hajulähdettä samalla kun aivot työskentelivät aistimuksen nimeämiseksi. Kumpikin prosessi valmistui samalla sekunnin murto-osalla, ja miltei huusin iäkkäälle somalirouvalle "Habit Rouge"!
Vaikea sanoa, oliko tädin tuoksussa tuulahdus ruusuakin, mutta suitsuke oli vähintään Guerlainin alihankkijan yläkerran naapurilta.

Itselläni on ilo tuoksua S.T. Dupont Pour Hommelta. Herrasmiestuoksu, jossa on pari promillea ysäripurkkaa.

---
Lähetetty laitteesta, jossa Forum Fiend OSP v1.3.3.

Yves Rocherin (suom. Iivo Kallialan) Cuir Vetiveriä.

Huomaan, että tämä on omalla ihollani paljon kiinnostavampi kuin lapulla. Tuoksun punainen lanka on mielestäni tuoreen, vasta leikatun sitruunan puinen fasetti, joka assosioituu minulla suoraan sitruunoihin, mutta ei niinkään sitrustuoksuihin. Edes valmistajan pyramidissa ei ole mitään sitrushedelmiin viittaavaa.

Skippaan kysymyksen vetiveristä, koska mun mielestäni ilmeisesti mikään ei haise vetiveriltä. Lähimmäs nahkaa tässä pääsee sellainen aavistuksen tahmea soundi, jota en paperilapulla saanut lainkaan. Ajattele Coca-cola -tahraa nahkasohvassa, niin olet lähellä. Paperilla korostunut, nipistävän mineraalinen nuotti ei ole ihollani niin selvä, mutta attribuoisin sen nytkin Iso-E-superille.

Tuoksu on hyvin ihonmyötäinen, eikä huutele viereisiin pöytiin. Tällä kertaa en laskisi sitä heikkoudeksi. Joskus on ihan kiva, ettei tuoksu ole ensimmäinen asia, jonka toisesta havaitsee, ja Cuir Vetiver on niin hauska, että sitä jo ihan mielellään panttaa niille, jotka päästää lähelleen.
Vaikka tällä on hyvin vähän mitattavia yhtäläisyyksiä L'Artisanin Timbuktun kanssa, niin intuitioni sijoittaisi tällaisen puupohjaisen virtuaalisitruunan samaan perheeseen. Jos kumpikin olisivat viinejä, Timbuktu olisi fino ja Cuir Vetiver asti.

Sopan keitti Sonia Constant, mutta tuoksu on enemmän kuin vain vähän J-C Ellenan tyylinen. Vahva suositus sukupuoleen katsomatta.

Duc de Vervins L'Extreme.

Ensimetrit Tom Fordin Grey Vetiverillä.

Tuli jotenkin saunavihta ja lämmin lonkero mieleen. Mikä on teknisesti ihan kova saavutus.
Ei tämä heti viettele puolelleen, vaan äläs nyt. Palaan asiaan.

Joku tässä jää kyllä soimaan päähän, ja kun saan mieleeni mikä, kirjoitan sen arkistointikelpoisella musteella painokirjaimin tuohon:


___________________________________________________.

Le Parfum de Thérèseä toimi ilahduttavan hyvin työtuoksunakin

Grey Vetiver, 2. erä.

Katkeromainen tekstuuri on mielenkiintoinen ja tuoksu tekee jännittävän katoamistempun heti alkumetreillä. Musketissa piisaa kyllä ruutia, mutta aluksi tuoksu häviää jonnekin.

Vaikea tuoksu laittaa poikki ja pinoon.

EDIT: Plussaa kauniista pullosta.

Paikkasin sapelinmentävän aukon sivistyksessäni, kun aamulla pirskottelin ylleni Yatagania.

Mikään ei petä kuin ensivaikutelma, mutta mennään silti:

Pineenitärpättiä, ehkä ripaus dammarhartsia, jotain tosi old-school ruokayrttejä (kirveli? meirami?) sekä ehdottomasti männynneulasta. Viimeksi mainitusta mulla on omituisen sitkeä muisto jostain ympäristöpedan kurssilta, ja tämä neulasnuotti on kyllä täysosuma.
Ja yhden sortin nahkaa - ehkä enemmän hikistä nahkahousua kuin mitään muuta.

Helpompi kuin odotin, mutta tunkeutuu kyllä käyttäjänsä ajatuksiin. Toissa tuoksutapaamisessa Julesin nykyformulaatiota verrattiin tähän, ja omalla ihollanikin tällä oli hetkensä, jolloin yhtäläisyys oli huomattava. Mutta Jules on aika selkeästi fougère siinä, missä tämä Yatagan on vähän kuin kottikärryllinen sekalaista kamaa. Aromaattiseen huntuun puettu nahka-chypre?

EDIT: Lisäksi tässä on ureamainen nuotti, joka muistuttaa HSL:n raitiovaunuissa talvipakkasilla käytettävää *jotakin*, joka puolestaan haisee puuliimamaiselta spurgun intiimihygienialta.

Brûlure de Rosea, ekaa kertaa pullosta (sample on ajat sitten tiristetty loppuun).

Byredo Oud Immortel. Ohitin tämän alkoholipohjaisena aika turhanpäiväisen oloisena tuoksuna, mutta menin sitten haistamaan tuoksuöljyversiota. Tämä on ehdottomasti punainen, kirkkaanpunainen puutuoksu. Serge Lutensin Santal Mysore on okranpunainen. Minulla on ollut jo toista vuotta vähän patsuliväsymystä, mutta tähän on patsulikin punottu niin, että se kutkuttaa. Moni pitää talvituoksuna, minusta aukeaa parhaiten kun ilmassa on vähän lämpöä ja kosteutta. Öljyversio on mukavan intiimi kantomatkaltaan, mutta pitkäkestoinen. Agarpuulla päähän -tyyppinen pläjäys tämä ei ole, oudia on länsimaisen sivistynyt häivähdys.

Ruusuisissa tunnelmissa mennään edelleen, tällä kertaa vuorossa on Hänen Majesteettinsa Ruusu by Sirkka-Liisa.

Muutama viime päivä on mennyt vetiverinnälkää palvellessa. Tällä menolla ja menulla nälkä paremmin kasvaa kuin lähtee, mutta tosivetiveriä odotellessa haistellaan ovelia sitruskompositioita.

Yves Rocherin Cuir Vetiver on jonkin sortin löytö, muttei loppujen lopuksi hintansa puolesta, koska sitä on lisäiltävä kesken päivän. Raikas kuin sitruunankuori, mutta tekstuuri on samaan aikaan tahmea kuin virvoitusjuomatiiviste. Ei ẗosiaankaan mikään kaloripommi, mutta ...no, tahmea. Kuvittele maailman paras ja ekslusiivisin sitruunamehujää sulaamaan sormillesi, niin pääset aika lähelle.

Tom Fordin Grey Vetiver taas on katkera kuin greipinkuori, mutta kasaan kuivuttuaan se on pohjimmiltaan oikeastaan hyvin, hyvin läpikuultava nahkatuoksu. Mikä on tietysti äärettömän johdonmukaista, koska juuri tämä on näistä kahdesta se, jonka nimessä tai pyramidissa ei ole nahan kaistalettakaan. (Enkä oleta, että monikaan on välittömästi samaa mieltä.) Periaatteessa tappavan tylsä, mutta oudon vaikea vastustaa.