Tuoksut

Perjantaina tahallisen yliannosteltu Egoiste jaksoi sinnitellä vielä lauantain, nyt sunnuntaiksi taputtelin hiukan SL Fumerie Turquea. Kevättä kohti sieraimet väräjävät jo kohti kevyempiä viikunaisen vihreitä piiloruusuja (Le Labo Thé Noir 29). 2015 joulukuussa haistoin sitä kerran ranteelta ja siitä asti se on kaivellut takaraivolssa. Hajuvesireissuja ei ole tiedossa lähitulevaisuudessa, joten kamppailen tilaamisinnon ja vanhan, mahdollisen vääristyneen tuoksumuiston välillä.

Montale Greyland,
Olkoon vaikka keväisen auringon kunniaksi

Ei tämä ihan huono ole, pippuri on hyvinkin aidon tuoksuinen. Öljyistä puuta -kovapuuta- tässä on sen seurana, muiden muassa.

Jämähdin Messe de Minuitiin tiistaina.

Tänään tuoksunut taas tutustuttavana oleva Galimardin L`Ete Dernier ja täytyy sanoa että tykkään! Valkoista kukkaa, jotain sitrusta ja vaniljaa sekoittuu ihanasti juuri sellaiseksi "puuteriseksi" sekamelskaksi josta niin paljon pidän. Lisäksi tämän tuoksun kestävyys on ihan omaa luokkaansa, suihkaisin aamulla ennen töihin lähtöä ja tuoksu tuntuu edelleen 12 tunnin jälkeen ihan kohtuuselkeästi.

Iris Poudrea kolmatta päivää putkeen. Ei herätä suuria intohimoja, helppo tuoksu. Mies ei vissiin tykkää kun varmisteli tänä aamuna että onhan kyseessä näyte ja loppuuhan se kohta:)

Vihdoin ja viimein viime vuonna ostamaani Annikin Mon Parfum Chéri par Camillea. Mitä miellyttävin iiris.

Kiitokset Liisalle, tuli tehtyä hyvät kaupat!

Vol de Nuitia

Isparta-näytteen jämät. Pärjään Portrait of a Ladylla ja Lyricillä tästä sukuhaarasta.

Venäläistä karavaaniteetä. En tosin ole ekan tunnin jälkeen haistanut kuin heikon teehäivän kun kehonlämpö nousee. Työpäivän jälkeen on kyllä pakko saada jotain uutta iholle

Koomitus kirjoitti:Jaques Bogartin One Man Show!
(...) Omaan nokkaan tämä on ihan kiinnostava ja käyttökelpoinen, hammastahnamaisen aromaattinen chypre. (...) Ja huomaan nauttivani tästä selvästi enemmän jonkun toisen päällä. Toimistooni jäi aromaattisen alun jälkeen aika sankat jälkilöylyt: junnaava puinen soundi, jossa on vähän kuin tupakkaa, kanelia ja frankinsensia. Ei yhtään hassumpaa!

Siteeraan itseäni, koska haistoin osapuilleen saman soinnun tänään.
Jos olet kuten minä, eli One Man Show on sinulle hyvä mutta vähän överi, neuvon vetämään tyypit omasta tai jonkun tyypin Cartier Santoksesta. Se on vähän kuin Azzaro Pour Hommella laimennettu OMS - ja (rinta)karvan verran vähemmän macho kuin kumpikaan noista.
Samalla palaan erittelemiini nuotteihin marginaalisesti viisaampana. Se, minkä koin kanelina, on todennäköisimmin ollut neilikankukka. Suitsuke ja tupakka taas ovat usein enempi kokijakohtaisesti rakenneltuja hajukuvia, jotka vaihtelevat aika paljon omaelämäkerrallisten referenssituoksujen mukaan. Muskotti saattaisi tässä tapauksessa selittää paljon - ainakin itse aistin sen usein vähän suitsukemaisena ja suuta kuivattavana. (Ja kyllä näissä on lisäksi jotain hartseja kummassakin.) Hentojen sitrus- ja/tai vetivertuoksujen kontekstissa muskotti voi minun mielestäni jopa synnyttää vaikutelman nahasta. Tupakkakin on kai ennen kaikkea makeampien pohjanuottien paakkuuntumisenestoaine, jonka karaktääri on karvas ja joskus suolainenkin, mutta joka ei sinänsä ole helposti eristettävä, välittömästi tunnistettava tai yhtäläisesti koettu.

Aikajanalla homma näyttää tältä:
Azzaro Pour Homme (Gérard Anthony, Martin Heiddenreich, Richard Wirtz 1978) - Jacques Bogart One Man Show (Roger Pellégrino 1980) - Cartier Santos (tuntematon 1981)

Käsi jo hapuili kohti ihania kevättuoksuja, mutta nappasinkin Humbert Lucasin Taklamakanin iholle.

Tässä ei ole mitään keväistä, tai raikkaan aurinkoista kevättalven päivää. Kuumaa hiekkaa ja puuta, läpikuultavaa mausteisuutta, makeuttakin. Ja yllättäen tämä saattaa olla tuoksuna jopa parempi nyt, kuin pakkasilla. Tunnelma vain ei nappaa sään kanssa samansuuntaiseksi .

Annikin Heure Exquisea, aina yhtä ihanan tyynnyttävä.

Trilogian mitta täyttyi, kun eilisen Pashan jälkeen otin tänään savut Must de Cartier Pour Hommesta.
Pashasta en nyt saata keksiä mitään nokkelaa. Kai se on saavutus, jos tuoksun vähiten mielenkiintoinen piirre on n. 10 minuutin kohdalla alkava ällistyttävä samankaltaissuus Allure Hommen kanssa. Se ei imartele ainakaan Chanelia, sillä Pasha julkaistiin jo seitsemän vuotta aiemmin.

Must de Cartier Pour Hommen kenkäisy ulos Cartierin katalogista on sekä surullista että ymmärrettävää. Pikaromanssiksi ruotsinlaivan taxfreessä tästä ei ole. Alussa ei ole oikeastaan mitään tarttuvaa, vaan kokonaisuus on vähän kuin kahdesti liotettu jouluteepussi. Enkä edes sanoisi tämän muuttuvan iholla dramaattisesti, vaan ...ainoastaan kasvavan korkoa. Mustin tenho on ajan funktio. Se ei tuoksu ylelliseltä vaan välttämättömältä. Ei eläimelliseltä, kuten väitetään, vaan inhimilliseltä.

Tuntuu, että Cartierin miestentuoksuissa oli viime vuosituhannella yhdenmukainen linja. Tässä mainitutkin ovat selvästi yhtäältä nojatuoliorientalismia mausteineen ja eksoottisine puineen, toisaalta arkisen funktionaalinen raikkaus kuuluu Isoon Kuvaan. Pashassa se on jopa aika irrallisena erottuva minttu, Santoksessa paljon tiiviimmin kimppuun integroitu basilika sekä Mustissa yllättävä, kestävä ja luonnollinen sitruunalohko jossain virallisten nuottien varjossa.

Tähän palaan vielä.

EDIT: Konkretiaa vähennetty ja koko jutun pointtia häivytetty sarasvuomaisella yläkäsitteillä luonnostelulla.

Frederic Mallen Angéliques Sous La Pluie. Kunnon tyttötuoksu vaikka nais/miestuoksuna kaupataan: myskiä, puuta, mausteita... minun nenääni hyvinkin naisellinen kokonaisuus.

Eau de Charlottea, tämä ilmaantuu aina kuvioihin keväisin, joskus (kuten nyt) jo kevättalvella.