Tuoksut

Heeley Note de Yuzu

Tämä tuoksuu aivan kuvaukseltaan. Tykkään kovasti, ja oli vaikea kuvitella etukäteen lämmintä sitrustuoksua. Mutta sellainen tämä on! Greippi on tahtonut olla ihollani olla vaikea, ja kääntynyt kissanpissavivahteiseksi. Tässä ei sellaisesta ole merkkiäkään, mineraalisuus hieman lisääntyy ajan kanssa, mutta yuzu säilyy raikkaana.

Pacific Rock Moss Goldfield & Banks

Viikon verran tuota jo oikeastaan testaillut. Yksi parhaista raikkaista tuoksuista ainakin itselle. Haastaa jopa aventuksen ja Frapin L´humanisten. Vetinen ja raikas. Ihan kuin olisi jotain limua kaadettu sammaliselle rantakalliolle.

edit: muistuttaa hieman Mancera Wild Fruitsia.

Olympic Orchidsin Osafumea (huolella evaporoituneesta näytteestä). Alkuun tuju lakritsi (sama elämys kuin Ålandsmejerietin lakritsijugurtissa: yllättävä ja vähän häiritsevä). Päivän myötä muuttui miellyttäväksi anisvaniljaksi joka sai miettimään että millekähän Caronin Aimez-moi tuoksuikaan.

La Rose Angelia, mahtavan tårta på tårta!

Olympic Orchidsin haihtuneilla jatketaan, tänään Golden Cattleya. Pitiköhän tämän tuoksua joltain muulta kuin the Body Shopin santelipuu-inkiväärikynttilältä? Nam!

Testipäivä.
UPS kiikutti Cire Trudon -coffretin alle vuorokaudessa perille

Nyt on makeaa: Gianfranco Ferren Essence d’eau.

Voimakas, kukkainen tuoksu josta olen aina pitänyt todella paljon esim. huonetuoksupussukkaan suihkautettuna, iholle suihkautettuna siinä on tuntunut aiemmin olevan kaikkea liikaa, etenkin juuri tuota kukkaisuutta ja makeutta. Tänään ollut pitkästä aikaa iholla kokeilussa ja yllättäen tuo aiempi tukahduttavaa fiilis puuttuu täysin! Sensijaan tuoksu tuo herkullisesti palan kesää syksyn pimeyteen.

Kohta kaksi viikkoa takana mustia tuoksuja mustan kissan muistoksi. Olen lohduttanut itseäni mustilla vaatteilla ja tuoksuilla Fueguia Flores Negras, Kilian Back to Black ja Le Labo The Noir 29. Näillä jatketaan ainakin, kunnes uurna saadaan kotiin. Minua surun käsittelyssä helpottaa tällainen virallinen suruaika. Se ei tarkoita, ettei saisi olla surullinen muulloinkin, mutta tämä on sitä varten varattua erityisaikaa, jolloin olen itselleni armollisempi.

Itse mietin lähiomaisen mentyä, mikä olisi hautajaiskelpoinen hajuste eikä toisaalta leimautuisi lopullisesti surutuoksuksi. Liekö edesmenneen katolilaisuudella jokin vaikutus (tässä vaiheessa ei kai tarvitse tarkentaa, että tämä vainaja oli ihminen), mutta Commen Avignon lähtee melko varmasti mukaan myös seuraavin monttubileisiin.

Osanottoni ja voimia Naapiolle - omakin ruokakuntani käsittää myös muita lajeja. Ja sääli, että 'Noir' tai 'Black' eivät enää nykyään välttämättä merkitse tuoksun nimessä yhtään mitään.

SL Encens et Lavande oli oma valintani hautajaisiin kaksi vuotta sitten ja se tuntui siihen sopivalta. Lohduttavan rauhalliselta enemmän kuin surussa Rypevältä. Nyt tulikin mieleen, että mullahan on myös jemmassa miniatyyri Bvlgari Blackia ja näyte SL Serge Noiria.

Miltä "noir" tuoksun sinusta Koomitus pitäisi tuoksua? Ajatteletko Film Noiria?

naapio kirjoitti:Miltä "noir" tuoksun sinusta Koomitus pitäisi tuoksua? Ajatteletko Film Noiria?

En yksinomaan. Pohdin tätä asiaa hieman pidempään ja yritin haastaa itseni antamaan järkeenkäypiä perusteluja hieman kevytmieliselle heitolleni tuoksujen tummien tolasta.

Ihminen on käyttänyt suurimman osan lajinsa historiasta ravinnonhankintaan, joten aistit ovat kai asettuneet palvelemaan tätä päämäärää niin pitkällä aikavälillä, ettei siinä yksi maanviljelyn keksiminen vielä venettä kaada. Sen pähkäily haistelemalla, soveltuuko jokin syötäväksi vai ei, on luonnonhistoriallisesta näkökulmasta lähestulkoon lajikäyttäytymisemme ikoninen kuva. (Ja samalla lähes kaikkien muidenkin ylempien elämänmuotojen.) On ihan selvää, että hajusteet puhuttelevat tätä osaa meissä - haastavat, hämmentävät, harhauttavat (tai ainoastaan silittävät säyseästi myötäkarvaan) heittelemällä hajukuvaan myrkyt, herkut, lääkkeet ja lantringit iloisesti sekaisin.
En ole kuitenkaan luonnontieteilijä ja vaikka olisin, emme me pelkästä leivästä jne. Hajuaistin yhtäläisen tärkeä rooli on tutun ja vieraan, turvan ja vaaran tunnistaminen. Nämä ovat suurelta osaltaan subjektiivisia ja omaelämäkerrallisia yhteyksiä hajuärsykkeiden ja muistojemme välillä, mutta toki tietyillä hajuilla on suuremmat todennäköisyydet päätyä edustamaan turvaa kuin toisilla. En osaa sanoa, onko aivoissamme tähän liittyen jokin atavistinen klikki (ja/tai onko hahmopsykologian puolella jotain kättä pidempää, mikä selittäisi sen, kuinka esim. koiranpentuun on helpompi kiintyä kuin käärmeeseen).

Minusta kunnon 'noir' pelaa vaaran, vieraan, väärän tai edes vähän vinksahtaneen vivahteella.
Epämääräisen kritiikkini kärki oli kohdistettu etenkin tuttujen ja turvallisten tuotemerkkien "tummanpuhuviin" "iltapukuversioihin", jotka monasti ovat vain pykälän verran äklöttävämpiä variaatioita väljähtyneistä myyntimenestyksistä.

Tämäkin muualla lukemani voisi olla yksi noirin määritelmä, vaikka viitattu tuoksu on vähintään yllättävä tässä yhteydessä. (Nimi poistettu, jotta mahdollinen uteliaisuutesi johdattaisi tämän erinomaisen blogin äärelle.)

From Pyrgos kirjoitti:If ever there was a challenging, "stand-alone" composition, it's _____________. Although I'm not sure what makes it popular, I appreciate it as a mature, competently crafted work that I do envision as acceptable fare to a funeral, or perhaps a brit milah. It says plainly, "I'm not smiling today."

Itse vetelen tänään Montblancin Individuelilla, jossa on paljon intertekstuaalisia viittauksia miestentuoksujen lähihistoriaan. Pierre Bourdon kokeili jotain etäisesti samankaltaista Joopille tekemässään Nightflightissa (1992), Missä Joop Hommen (Michel Almairac, 1989) kivijalan päälle oli rakennettu vähän Polo Sportia (Harry Fremont, 1994) enteilevä hökkeli. Tässä Montblancissa Bourdon on mielestäni tehnyt uudelle vuosituhannelle päivitetyn "raikkaan Joopin", jonka latvusto on tällä kertaa paljon lähempänä Cool Wateria. Julkaisuajalle tyypillinen syötävien herkkujen kanssa flirttailu on jämähtänyt vaaleanpunaisen purukumin muodossa pyramidiin.
Eheämpi kokonaisuus kuin heti luulisi, mutta ei ainakaan itselleni auennut ihan ensimmäisillä käyttökerroilla.

Osanottoni naapiolle. Täällä meni viikonloppu myös hautajaistunnelmissa, mutta kyseessä oli hyvän elämän ja lähdön saanut lähes satavuotias (lienee tarpeeton tarkennus että nytkin puhutaan ihmisestä). Siksi tunnelma oli lähinnä kiitollinen. Oma valinta Beloved (juuri siksi etten tule pulloa koskaan ostamaan ja pienellä annostuksella oli ihan sopiva valinta, ainakin nimellisesti).

Tänään Cartierin l'Heure Mysterieuse näytteestä. Tykkään kovasti mutta tämä on kastroitu Miller Harrisin l'Air de Rien joka jo löytyy ja jota rrrrakastan.

Leikin tänäänkin arvokasta rouvaa kera Beloved-putkilon viime tirskausten. Sopii hienosti sojottavan tukan, silmäpussien ja kotiäidin univormun kanssa:D

^ Haluan useinkin tuoksulleni ja ulkoasulleni/ päivän toimille/ mielialalleni kontrastia. Miksei raksalla voi tuoksua Chanelilta? Eikö iltapukujuhla voisi olla rennompi jonkin kevyen ulkoilmatuoksun kanssa? Voisiko joku raskaampi, matalammin resonoiva tuoksu rauhoittaa ylikierroksia, tai kirkkaampi piristää, jos olo on muuten tahmea?

Mikäpä siinä, istutin tänään omenpuun ja marjapensaita Jul et Madin Amour de Palazzon kanssa :-D. Tämä on itselleni erittäin lupaavasti alkanut uusi tuttavuus.

liisa kirjoitti:^ Haluan useinkin tuoksulleni ja ulkoasulleni/ päivän toimille/ mielialalleni kontrastia. Miksei raksalla voi tuoksua Chanelilta? Eikö iltapukujuhla voisi olla rennompi jonkin kevyen ulkoilmatuoksun kanssa? Voisiko joku raskaampi, matalammin resonoiva tuoksu rauhoittaa ylikierroksia, tai kirkkaampi piristää, jos olo on muuten tahmea?

Aika samoilla linjoilla, muistan aikoinani käyttäneeni Shalimaria erityisen mielelläni silloin, kun olin liikkeellä ilman meikkiä, farkuissa ja vanhassa miesten päällystakissa. Vastaavasti taas jos olin ns. täydessä tällingissä, oli kiva laittaa jotain "miesten tuoksua". Kontrastit ovat valttia!