Niin, mulle muuten tipahti syliin sitten Coriolan, jonka hintakilpailuista aioin jättäytyä pois. Hinta ei noussutkaan mun tarjouksen yli, joten sekin sitten tuli hankittua. Hain eilen paketin postista, mutta en ole ehtinyt vielä avata.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 06 Heinä 2013, 16:28
Kirjoittaja Jaakiem
Nyt avasin sen. Oli pienoinen yllätys, kun muistelin tehneeni tarjouksen 50-millisestä, mutta muistinkin väärin ja tuo on täysi satamillinen. On varmaan aika vanha pullo, kun oli niin kuluneet ja likaiset foliot, ettei tehnyt mieli niitä paljon kosketella. En ollut tarjousta tehdessä edes kiinnittänyt huomiota siihen, että pullo tuli Israelista. Ostan yleensä vain turvallisiksi mieltämistäni maista ja lähinnä vain Euroopasta mahdollisten väärennösten pelossa.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 06 Heinä 2013, 16:45
Kirjoittaja Jaakiem
Ei tuo likaisuus kunnolla edes näy kuvassa. Ihan kuin pahvitkin olisivat kellastuneet ajan saatossa likaisen sävyiseksi. Epäilen, että alkuperäinen pakkaus on kuitenkin avattu pohjasta käsin, kun oli niin huonosti sieltä kiinni. Eipä haittaa.
Heti kun avasin postituslaatikon, arvasin, että oli aidosta tavarasta kyse. Avatessa tuli tosi huumaava tuoksu. Pullon lienee siis hieman vuotanut matkalla, kun papereihin oli tarttunut haju.
Jos pakkaus vaikutti kuluneelta, niin pullo on uudenveroinen ja todella kaunis. Pullosta näyttäisi puuttuvan pari milliä. Putkessa oli ilmakuplia ja piti pumpata muutaman kerran ennen kuin tuli, joten sitä tuskin on suihkuteltu, vaan pullo on vajunut vuosien mittaan tai matkalla.
Haisee Corionilta. Tämä ei ollut minulle sokko-ostos, koska olen haistellut tuoksua pari kertaa Annalta saamastani näytteestä. Ehkä hieman sitruunaisempi ja hunajaisempi alku mitä olen aiemmin haistellut. Johtuu varmaan siitä, että saa suihkuteltua iholle. En muuten tykkää tämän tyypin sitruunasta noin yleensä, mutta on se Guerlainilla paremmin tehty kuin esimerkiksi Moustachessa, josssa löytyy sama kirpeä sitrus. Papereissa haisi siis lähinnä katajanmarjojen tuoksu.
Eli jälleen hyvä Ebay-ostos. En ole vielä kertaakaan joutunut pettymään näiden hankintojen kanssa, vaikka siinä on monenlaista riskiä olemassa. Coriolan taitaa olla niitä tuoksuja, että on niin vähän kysyntää, ettei kannata väärentää. Hinnatkin ovat vielä kohtuullisella tasolla.
Coriolan on muuten periaatteessa suurin piirtein sama tuoksu kuin Guerlainin tosikallis Les parisiennes -sarjan L'Âme d'Un Héros.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 06 Heinä 2013, 17:07
Kirjoittaja Kamicha
Onpas upea pullo.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 06 Heinä 2013, 17:23
Kirjoittaja Kosmoskukka
Oih, tuo on kyllä upea löytä Jaakiem.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 06 Heinä 2013, 17:58
Kirjoittaja christian777
Komea pullo Jaakiem
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 10 Heinä 2013, 11:15
Kirjoittaja finanna
Kiitti Jaakiem valuuttainfosta... Minulla on mennyt useampi ale ohi juurikin tuosta valtavasta hintaerosta johtuen. Nyt sain sitten viimein kaapattua Vanillan. Harmi että Bosphore oli jo loppu:( Minulla ei ole tuoksusta selvää muistikuvaa, mutta nuottien perusteella olisin saattanut tykätä. No, kai niitä aleja vielä tulee.
Odottelen kauhulla ensi viikkoa kun olen itse reissussa ja parempi puolisko joutuu kohtaamaan postipakettitulvan. Ei kai sen nyt enää kyllä pitäisi järkyttyä mistään. Tulossa on tuon lisäksi Kenzo Amour, Chopard Casmir, Galliano EDP, Caron Bellodgia, Mauboussin Femme, Guerlain Idylle Jasmin-Lilas ja Annikin Myrrhe Ardente. Onneksi noista tulee vaan 4 pakettia. Ai niin, onhan siellä vielä sumukorennolta shopattu Bouquet Blanc.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 10 Heinä 2013, 12:56
Kirjoittaja christian777
Opium pour homme saapui Pidän suolaisen,makean,mausteisen yhdistelmästä Tyylikäs tuoksu ja sopii varsinkin niille,jotka ei pidä liian makeista itämaisista
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 10 Heinä 2013, 23:47
Kirjoittaja calypso
L'Artisanin paketti saapui tänään. Muuten kaikki kunnossa, mutta Traversée du Bosphore pulloni oli puoliksi käytetty!!!!!! Siis siinä boksissa ei ollut edes sellofaania päällä, ja se jo nuhjaantuneine nurkkineen kiinnitti huomioni. Yllätys olikin suuri kun avasin laatikon, puolet tuoksun sisällöstä puuttui! Uskomatonta, siis oikeasti en meinannut uskoa silmiäni. Onko tosiaan niin että kun tuoksu näyttää loppuneen nettikaupasta niin lähetetään joku puoliksi käytetty testeripullo asiakkaalle?
No, lähetin heille asiasta sähköpostia kuvien kera. Katsotaan mitä vastaavat.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 11 Heinä 2013, 01:15
Kirjoittaja Jaakiem
Mulle on tullut monta pullo L'Artisanilta ilman sellofaaneja, mutta eivät ne ole olleet (ainakaan noin) käytettyjä. Aika törkeää.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 11 Heinä 2013, 01:20
Kirjoittaja calypso
No siis minäkin aluksi ajattelin että ok, pakkauksessa ei ole sellofaania ympärillä mutta eipä se mitään haittaa. Mutta kun huomasin tuoksun olevan puoliksi käytetty, niin en meinannut uskoa silmiäni! En oikein käsitä miten tuollainen voi tapahtua vahingossa. Ja kun soppaan lisää sen että tein tilauksen alen ekana päivänä, ja sain paketin vasta nyt, ja olen huomannut jo about viikko sitten Traversée du Bosphoren loppuneen L'Artisanin nettikaupasta niin herää epäilys että tämä on tahallista.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 11 Heinä 2013, 01:23
Kirjoittaja Jaakiem
Kumma kun eivät laittaneet sitä sun tilausta heti matkaan.
Mä mietin vähän, että mitä teen sen Mimosan ja Bosphoren kanssa, kun kummatkin ovat kivoja, mutta eivät omaan makuun. Mietin, että josko laittaisi joulupukin konttiin, mutta alkaa varmaan olla lähipiiri jo aika lailla lahjatuoksujen kyllästämää.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 11 Heinä 2013, 09:53
Kirjoittaja finanna
Jaakiem, kadehdin lähipiiriäsi! Melkein houkuttaisi tarjoutua ostamaan tuo Bosphore pois nurkistasi kun en sitä alesta saanut. Toisaalta, onpahan yksi sokko-ostos vähemmän.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 14 Heinä 2013, 23:56
Kirjoittaja Jaakiem
En tunnusta kyllä mitään pullo-ostoksia. Arvaatte ne kuitenkin.
Re: Minkä tuoksupullon ostit viimeksi?
Lähetetty: 15 Heinä 2013, 00:18
Kirjoittaja calypso
No mitkäs numerot sieltä on tulossa? Veikkaan 3 & 4