Sivu 115/189
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 02 Maalis 2013, 00:41
Kirjoittaja Mohn
Jaakiem kirjoitti:Olin muuten saanut sähköpostin, että se mun voittamani pullo on Timbuktu. Siis se jota toivoin ja lähdin hakemaan. Tuntuupa oudolta. Herää epäilys, että elämässä pitäisi toivoa asioita ja tavoitella niitä, ja ne voivat sitten toteutua. Jospa toteutumattomat toiveet johtuvat vain siitä, ettei niitä ole koskaan kunnolla tahdottukaan?
Onnittelut Jaakiem!! Mahtavaa, että voitit!

Minäkin olen alkanut enenevässä määrin uskomaan positiivisen ajattelun voimaan. Lisäksi olen tuumannut, että ihan sama toimiiko se oikeasti vai ei, mitään sillä ei häviä ja se tuntuisi parantavan yleistä elämisen laatua. Aina ei tokikaan pysty olemaan pelkästään positiivinen, mutta sekin kuuluu elämään, eli ei siitäkään sitten kannata stressiä repiä, vaikka ei aina kaikki niin ruusuiselta tuntuisikaan. Tahdon voima on mulla ollut aina ihan selkeästi elämässä mukana ja olen aina uskonut siihen, että ihminen saa mitä haluaa jos oikeasti haluaa ja kaikkea on mahdollista oppia ja opetella, oli sitten lahjakas tai ei juuri sillä haluamallaan saralla. Minä uskon siihen, että mikään elämässä ei ole mahdotonta jos tahtoa on tarpeeksi.
Ihanaa Kamicha, onnittelut uudesta kodista!

Kuulostaa aivan ihanalta!! Tulin tosi iloiseksi puolestanne!

Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 02 Maalis 2013, 10:41
Kirjoittaja admin
Foorumilla oli huoltokatko la 2.3. klo 7.45-9.40.
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 02 Maalis 2013, 17:16
Kirjoittaja SprayEnjoy
Jaakiem, olet asian ytimessä.
Vaikka esimerkiksi valtavan suosion saanut
The Secret-kirja kuulostaa höpönlöpöltä joidenkin korviin, ns. vetovoiman laissa on perää niin positiivisessa kuin negatiivisessa. Aihepiirin kiinnostaessa suosittelen tilaamaan Charles Haanelin
The Master Keyn, joka julkaistiin 101 vuotta sitten, ja johon
The Secret pitkälti perustuu. Toimii edelleen (mutta edellyttää useimmiten tuumasta toimeen tarttumista

).
Nauti Timbuktusta täysin rinnoin nyt kun sen voitit!

Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 02 Maalis 2013, 17:35
Kirjoittaja pihlaja
^ Mie olenkin aina mieltänyt asian niin, että noissa The Secretin ja vastaavien tyyppisissä kirjoissa on kyse asioista, jotka moni hallitsee jo luonnostaan elämänasenteen tai -kokemuksen kautta, ja lopuille sitten pyritään noiden kirjojen avulla osoittamaan, mitä nuo ihmiset tekevät (tai oikeastaan ajattelevat) eri tavalla. Positiivisuus, vaikeuksien kohtaaminen, stressinhallinta, yrittelijäisyys, luova lähestymistapa jne.
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 02 Maalis 2013, 21:08
Kirjoittaja Gogol
Positiivisuus toimii, samoin toimii uskallus välillä heittäytyä.
Ikääntymisen

hyvä puoli on se että uskaltaa paremmin kuin nuorempana, jolloin muitten mielipiteet vaikuttivat hirveästi.
Yksi tuttuni alkoi pitää kiitollisuusblogia nettiin.
Kuulostaa huubabuubalta mutta taidan jossain muodossa kopioida ajatuksen.
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 07 Maalis 2013, 23:05
Kirjoittaja Syysviiru
Onnea Kamicha! Mä tenttaan sua sitten tarkkaan puutarha-asioista
On-off-flunssaa poteneena ei ole käynyt foorumilla. Täällähän on tapahtunut vaikka mitä.
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 07 Maalis 2013, 23:22
Kirjoittaja Tiia
Aijai, huomenna lähden risteilylle ystäväni kanssa. Lauantaina siis luvassa myös pientä nuuhkimista Tukholmassa..

Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 09:18
Kirjoittaja Kamicha
Hauskaa matkaa, Tiia!
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 11:06
Kirjoittaja toxu
Miten naimisissa oleva nainen pitää hauskaa porauslautalla toisen naisen kanssa? Kertokaa, oikeasti. Mitä tekemistä siellä on?
Itse olen risteilyihin aikalailla kyllästynyt. Siellä on pääasiassa vain herttaisia mummoja ja pappoja, onnenonkijoita sekä seksipalstoilla sinne treffejä järjesteleviä swingaajia ja ryhmäpaneskelijoita.
Ruokakin on vähän mitä se on, illan esiintyjistä nyt puhumattakaan. Omalla kohdallani risteilyn parasta antia ovatkin kannelta seuratut maisemat, sekä kutkuttva odotus siitä että se vitun paatti uppoaisi ja saisin sitä myöten sen äärimmäisen adrenaliinipiikin mitä olen koko elämäni ajan odottanut.
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 15:22
Kirjoittaja Jaakiem
Hyvää naistenpäivää kaikille.
Vai pitäisikö sanoa ystävänpäivän jatkoja? Kumma miten ensin rakastavaisten ja ystävien päivästä muodostui päivä, jolloin pitää ostaa naisille ja kukkia. Sitten naistenoikeuksien päivästä tuli samanlainen, kuin jatko-osa ystävänpäivälle. Jos joku haluaa vaihtaa naisten oikeuksista ja yhteiskunnallisesta asemasta käytävän keskustelun kukkiin ja suklaisiin, niin tekee pitkällä tähtäimellä aika huonon vaihtokaupan.
Ehkäpä kaupalla jäänyt vielä sydämenmuotoisia suklaita myymättä ystävänpäivältä, joten ne pitää saada kaupaksi ennen eräpäivää?
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 17:25
Kirjoittaja Sumukorento
toxu kirjoitti:Miten naimisissa oleva nainen pitää hauskaa porauslautalla toisen naisen kanssa? Kertokaa, oikeasti. Mitä tekemistä siellä on?
En mäkään risteilyistä erityisemmin pidä, mutta voisin silti lähteä sellaiselle hyvän ystävän kanssa.
- Saa jutella rauhassa, mikä ei ole mahdollista lasten ollessa kotona, eikä myöskään lähikapakassa...siis eivät lapset kapakassa, äh, no ymmärrätte

- Saa tissutella viiniä miettimättä, saako taksin takaisin kotiin perähikiälle yöllä
- Pääsee valmiiseen aamiaispöytään
Ja jos saa viettää päivän Tukholmassa tai Tallinnassa, pääsee hajuvesiostoksille!
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 20:21
Kirjoittaja Kosmoskukka
^komppaan

Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 20:23
Kirjoittaja Kamicha
+ Aamiaispöydässä voi huoletta syödä parisataa grammaa mätiä kuohuva palanpainikkeena
Arvostan kyllä maisemiakin, uppoamisen mahdollisuutta ja paatin kovaa sosiaalipornoa. Vielä kun voisi pelata pokeriturnauksen...
Nykyisin lennot ovat niin halpoja Tukholmaan, ettei ole tullut risteiltyä aikoihin.
Jaakiem, voit tehdä juhlapäivillä mitä haluat - tai sitten sitä, mitä markkinamiehet yrittävät sinut saada tekemään.
Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 21:48
Kirjoittaja toxu
Sumukorento kirjoitti:toxu kirjoitti:Miten naimisissa oleva nainen pitää hauskaa porauslautalla toisen naisen kanssa? Kertokaa, oikeasti. Mitä tekemistä siellä on?
En mäkään risteilyistä erityisemmin pidä, mutta voisin silti lähteä sellaiselle hyvän ystävän kanssa.
!
Ilman vihkisormusta, tietenkin.
Kosmoskukka kirjoitti:^komppaan

Ilman vihkisormusta, tietenkin.
Kamicha kirjoitti:+ Aamiaispöydässä voi huoletta syödä parisataa grammaa mätiä kuohuva palanpainikkeena
Ilman vihkisormusta, tietenkin.
Eikun, te kaikkihan olette onnellisesti naimisissa. Tietenkin.

Re: Yleinen höpöttelyketju
Lähetetty: 08 Maalis 2013, 22:01
Kirjoittaja Kosmoskukka
Toxu, joko sää rohkenit pyytää?
