Tuoksut

Vanhanajan puutärpätissä on varmasti ihan samoja ainesosia, mitä tuoksuissa käytetään (ainakin nuuhkin sitä ihan mielelläni - hyvin tuuletetussa tilassa )

Mutta myös mäntyaromit käyttäytyvät ihollani yleensä hyvin.

Kaikkien puutärpättien äiti, Montalen Dark Aoud:kin taipui lopulta n. 7 tunnin jälkeen miellyttävään pehmeyteen (ok, se ei ole mänty, mutta hyvin puutärpättinen...).

Tämä ei. Haisee petrolilta tervavivahteella, häviää ja jättää aavistuksen niiliä muistuttavaa vihreyttä jälkeensä.

Tämäpä on mielenkiintoista! Itsekin haluan kyllä tuoksutella tuota. :)

Luulen, että kuivahko ihoni ja tämä keskuslämmitetyn huoneilman alhainen ilmankosteus tappavat tämän tuoksun täysin.

Haluaisin kokeilla tätä uudelleen itseäni miellyttävässä kosteanlämpimässä ilmastossa (jossa ihonikin voi paremmin).

Kamicha, pointsit sinnikkyydestä mutta siirry vaan jo suosiolla johonkin toiseen numeroon, hyppää vaikka viitoseen Ja palaa tähän halutessasi joskus päivien päästä jos siltä tuntuu!

Sokkovainu kakkosesta itse tykkään mahottomasti. Ja Toxukin taitaa tykätä! Mulle tämä tuoksu on aika friikkituoksu, mutta silti helposti pidettävä/puettava. Kiteytyy kaikessa yksinkertaisuudessaan yhteen käsitteeseen: Lapsang souchong -tee.

Heti iholle kuivahtamisen jälkeen läheltä syvään nuuhkaistuna sieraimet kyllästyvät kreosootilla niin että tuntuu silmämunissa asti. Vähän samanlainen erehdys on lapsuudessa tullut tehtyä kun on nuuhkaissut aiv-rehua turhan läheltä, *WHUTUM!* kuuluu humahdus päässä. Sen hajun kanssa tällä ei kylläkään (onneksi) ole mitään tekemistä, tuli vaan mieleen.

Maltillisemmin nuuhkittuna löytyy hivenen nahkaiseksi taittuvaa savuista tervaa, teemäisyyttä (en ihmettelisi jos tässä olisi mate:a ainakin osana "teetä") ja mietoa kukkaisuutta sydämessä. Lunttaamisen jäljiltä luulen joskus löytäväni aavistuksen osmanthuksen aprikoosimaisuutta. Teehetki nuotion äärellä.

Voimakkaasta tervasta huolimatta tämä tuoksu on yllättäen miellyttävästi läpikuultava. Tuoksu pysyy melko samanlaisena koko elinkaarensa ajan. Vaatteessa tämä tuoksu pysyy hengissä paremmin, enkä ole huomannut että se vaikuttaisi tässä tapauksessa itse tuoksun olemukseen.

Tätä ei enää valmisteta (joskin pulloja saattaa putiikeista löytyä) koska tässä on kuulemma liikaa luonnollista koivutervaa nykyisiin IFRA-säännöksiin nähden, ja tuoksun vähäisemmän menekin takia valmistaja ei ole kokenut kannattavaksi reformuloida tätä tuoksua puhdistetummalla koivutervamuodolla.

Le Labon Patchouli 24 on tälle makeampi serkku. Muistelen että kyseistä Le Laboakin kohtasi IFRA-sääntötiukennos, ja koostumusta viilattiin vuosi - pari sitten. Eroa vanhaan ei kuulemma merkittävästi huomaa, joskin väri on muuttunut.

Sokkovainu #2 on Annick Goutalin Eau du Fier.

Valmistajan kuvaus:

"Proud like the estuary of the island of Ré (off the coast of Vendue, France) so dear to the creator. Proud like sailors in search of adventure. Proud of his difference. In an innovating and surprising fragrance, mint, bitter orange, clove, birch bark and smoked tea blend together to create a strong, assertive universe, the expression of virile and avant-garde exoticism. Unique and rare"

Viitteellinen nuottilista boisdejasminilta: bitter orange, osmanthus, salt flower, clove, tea, and birch.

Edit. En ihmettelisi jos tässä pohjalla olisi hiven Evernyliä (jonkinlainen oak moss -korvike), jota Isabelle Doyen kuulemma tykkää käyttää. Musta tuntuu että Eau du Sudin pohjalla on sitä, ja tässä on aivan äärimmäisessä drydownissa vähän samaa, itselläni kylläkin tuo terva pysyy Eau du Fierissa aika sinnikkäästi mukana viimeiseen haiskahdukseen asti. Mutta niin, se saattais olla Kamichan aistima pohjavihreys. Puhtaasti arvailtuna.

En saa tästä teetä irti millään! Tervaa kyllä (tuli varmaan jo selväksi) - ja ehkä tuossa jälkituoksussa on aavistus teetä (kuvailisin tätä sellaiseksi Ellenamaiseksi vihreäksi teeksi - ehkä muuten tästä tuo Niili-mielleyhtymä - ainakin Bvlgarin vihreästä tuttu, hyvin hienovarainen), mutta se ei kyllä mitenkään riitä loihtimaan mieleeni nautinnollista teehetkeä.

Mutta tähänpä liittyy mielenkiintoinen pikku tarina. Fragrantican tuoksuprofiilissa, tuoksuissa, joita olen omistanut näkyy ensimmäinen niche-tuoksuni: Annick Goutalin Mandragore. Ostin sen aikanaan joltain matkalta, tuoksuttelin muutamat Goutalit ensimmäisellä tavaratalokäynnillä paperiin. Ihastuin mausteisen vihertävään Mandragoreen (joka taisi olla sen vuoden uutuus ja sitä minulle aktiivisesti tarjottiin) ja palasin tavarataloon toisen kerran. Suihkaisin iholle, ihailin hetken kaunista pulloa, haistoin uudestaan ihoa ja aromi toimi siinä vähintään yhtä hyin kuin paperilla. Visa vingahti ja olin hetken hyvin onnellinen.

Mandragoren kanssa tuli vaan pikku ongelma. Tuoksu kesti ihollani hädintuskin sen verran aikaa, että pääsin tavaratalon ovesta ulos. Se on yksi niitä harvoja tuoksuja, jotka varmasti muistan myyneeni/antaneeni pois. Kokeilin Mandragorea sitkeästi muutamia kertoja, mutta se ei vaan kerta kaikkiaan suostunut pysymään ihollani.

Hmm - pitipä vielä vähän tutkia, en olekaan varma oliko tuoksu Mandragore - se on nettitietojen mukaan julkaistu vasta 2005 - ja arvelen ostaneeni Goutalini paaaljon aikaisemmin. Mutta pullo oli kyllä purppuraista huurrelasia ja siitä oli kantikas miesten versio. Mausteisuus ja vihreyskin kyllä kuvaavat muistamaani tuoksua :| .

Älä koskaan myy tuoksujasi

Mä en taas haista tässä vihreänä teenä ollenkaan sitä teemäisyyttä. Lähinnä ehkä jotain musta tee -akkordia (muistelen jostain lukeneeni että varsinainen "tea absolute" on aika makeaa, ja siinä tais olla ainakin joskus rankat rajoitukset määrissä mitä sitä saa olla) koen löytyvän. Mutta mun Lapsang souchong -assosiaatio tulee eittämättä pääasiallisesti jo pelkästä tervasta ja savuisuudesta. Ootko juonut kyseistä teelaatua koskaan?

Mandragore on todellakin "blink your eyes and it's gone". Ootko kokeillu siitä sitä edp vahvuutta? Se on vähän sinnikkäämpi, mutta ei mikään ennätyskestoinen sekään.

No, on kyllä myönnettävä etten ole mikään tee-connoisseur - enkä tunne Lapsang souchong:ia (kahvi on pikemminkin aluettani). Vihreään teehen olen laimeasti innostunut viime vuosina, lähinnä japanilaisen keittiön kautta olen alkanut ymmärtää sen mahdollisuuksia. Minulla on teen kanssa ihan käytännön ongelma, en kerta kaikkiaan pysty juomaan sitä tyhjään vatsaan (tai pystyn toki, mutta se tulee takaisin). Mutta luulen teen tuoksun tunnistavani - eikä minulla ole mitään ongelmia teen aromin aistimisessa ainakaan suoraan teenlehdistä!

Tämä tuoksu vaan lipsahti pois iholtani tervan takaa :| . Ensimmäisellä kerralla olin aika vakuuttunut kukkaisaromeista, joita minun oli vaikea määritellä - erityisesti ihon nuuhkiminen ei antanut mitään osviittaa, kukkaisaromit oli poimittava ilmasta. Muilla yrityksillä en enää niistäkään. Ja kaikkineen tuoksu kestää ihollani alle puoli tuntia. Rasvattuun kohtaan sain tervan jämähtämään tunniksi.

Mä tunnen Lapsang Souchongin, tai ainakin olen juonut sitä purkin pari. Mulle tuli tunelmana heti mieleen Tompan Tuscan Leather, vaikka nuotit eivät täsmänneet. Mutta jos joutaa, lainaisin joskus mielelläni Fieriä! (Ja selvennys, kirjoitan tätä vuoteestani Roomassa - eli ei ole ihan huomisen juttu.)

Tämä on muuten valtavan kiehtova ketju!

Tuli mieleen, että onko kyseessä ihan "Letto matrimoniale"? Aivan ihana sana ja ladattu täyteen kulttuuria, merkityksiä, arvoja ja ennakkoasenteita, vrt. ranskan "Grand lit".

Kamicha, sun täytyy ainakin haistaa Lapsang souchongia! Se on siis käytännössä savustettua mustaa teetä. Riittää jo että nuuhkit kuivia lehtiä purkista, ei tarvitse edes hauduttaa ja juoda. Tämä kokemus ei toki takaa että alkaisit pitämään Eau du Fierin tuoksusta mutta vertailupohjaksi ehdottomasti suosittelen.

Kävin hakemassa tähän viereen Lapsang souchong -pussini ja rupesin nuuhkimaan. Tämä on kyllä vielä savuisempi elämys, ja eri puuhun vivahtavaa, mun pussin valmistaja puhuu sypressin ja metsäkuusen savusta. Pussin nuuhkimisen ja savuöverin jälkeen Eau du Fierin korkin imppaaminen onkin hauska kokemus, yhtäkkiä tämä onkin makean lempeä otus!

Täytyypä testata tätä vaatteeseen seuraavalla kerralla - nyt olen suorastaan varonut vaatteita, en kestä sitä kakofoniaa, kun vaatteessa on yhtä ja iholla toista - haistelu ADHD-tilassa siihen päätyy vähän liiankin helposti. Teen nuuhkiminenkin on helposti toteutettavissa.

Tuoksu ei ollut minusta mitenkään vastenmielinen, mutta sulkeutunut, epätäydellisen oloinen (odotin jotain, mitä ei tullutkaan) ja kestosta ei tosiaan tarvinnut puhua ollenkaan. Minusta tuntui, että tuoksu ei pitänyt minusta - yritin siihen viitata tuolla musiikilla ja otsikoinnilla.

Tuoksun kesto on kyllä totaalista mystiikkaa, eilisiltaisen iiriksen kaiut ovat vieläkin vasemmalla kädelläni, ne puskivat esiin Goutalin alta. Hentoja toki, eivätkä juuri projektoi, mutta iholta aivan selvästi havaittavissa.

Mun mies rakastaa Lapsang Souchongia joten meillä on sitä aina.

Aigu, mun lettoni on oikein lettojen letto, yhtä leveä kuin olet pitkä eli superking. Mies käyttää tätä mua paljon vähemmän, mutta mulle tämä on maailman napa ja paras oleilupaikka.

Vuoteella on muutenkin tarinansa. Mies pitää kovasta ja minä pehmeästä. Löysimme lopulta juuri oikean kompromissipedin brasilialaisen pikkukaupungin piispanpalatsin hotellista. Valokuvasimme patjan etiketin ja löysimme sattumalta sen tehtaan pilvimetsäajelullamme (se on sitä seutua missä banaanit ja käkikellot ja alppimajat viihtyvät samalla raivausaukealla). Tilasimme vuoteen ja se tuotiin kotiimme parituhatta kilometriä rekalla. Sitten parikymmentätuhatta kilometriä laivalla. Ja sitten taas rekalla...

Vuoteen pääty on häälahjapöytämme kansi. Pöytä oli tarkoitettu ikuiseksi mutta sen jalat katkesivat yhdessä muutossa korjauskelvottomaksi. Tajusin unessa että levy sopisi sängynpäädyksi tismalleen. Ja sopihan se.

Takasin Lapsang Souchongiin. Sitä saa ainakin Stockalta. Kannattaa tutustua!

Kuulostaa paremmalta kuin meikäläisen IKEA-sänky, joka on huomattavasti kapeampi kuin minä olen pitkä sekä juuri ja juuri pitempi kuin minä olen pitkä. No sopu sijaa antaa. :) (Mutta kyseessä on siis letto matrimoniale, kihkih)

Oi miten ihana ketju!! Sokkonuuhkuttelu kuulostaa hirveän hauskalta!

Mun rusketusraidat
Tästä tuoksusta ei ole tulossa mitään kovin abstraktia pohdintaa, sillä se on kovakoodattu aivoihini, enkä pysty pääsemään irti tuosta yhteydestä, ainakaan yhdellä haistelukerralla. Enkä muuten itse asiassa haluakaan!

Sanotaan Yves Rocherista sitten mitä hyvänsä, niin ainakin sitä on kiitettävä siitä, että pulju piti Pohjanmaan tuoksuissa 80-luvulla. Yksi miellyttävimmistä ja nostalgisimmista Yves Rocheriin liittyvistä tuoksumuistoista on ehdottomasti Monoï-öljy. Kookoksen, tiarekukan ja vaniljan aromit ovat yhdessä jotain niin vastustamatonta, että aivan varmasti olisi hyvän maun mukaista vastustella... On aivan toissijainen juttu, että YR:n tulkinta perinteisestä tahitilaisesta yhdistelmästä oli varmaankin hyvin synteettinen, eikä ensimmäinen Monoï-öljy ei edes ollut kookosöljyä vaan pysyi ympäri vuoden huoneenlämmössä nestemäisenä (tämä tosin vaihtui myöhemmin, ja muistan, että tuoksun kookosaromi oli muutoksen jälkeen entistäkin nautittavampi). Mikä sen sijaan on tärkeää: tämä tuoksu on aivoissani virittynyt yhdistymään lapsuuden ja varhaisteini-iän pitkiin, huolettomiin, kiireettömiin ja kuumiin kesäpäiviin, ruskettuvan ihon otsonintuoksuun...

Numero kolmonen on kuin Monoï-öljy, parempana kuin muistinkaan - mutta ei ylisaneerattuna. Tämä on melko lineaarinen tuoksu, avaukseen ei ole huikeasti panostettu, mutta siinä on hienoinen lempeänkupliva kotilimonaditunnelma, limonadikannussa saattaa kellua myös muutama tuore inkivääriviipale.

Ensimmäisenä esiin tulee kukka. En ole varma, onko tämä juuri tiare, sillä 1) omat kokemukseni tiaresta rajoittuvat tuohon YR:n varmaankin varsin synteettiseen versioon 2) minusta tässä kukassa on myös jasmiinin eläimellisiä sävyjä. Voi myös olla, että tuoksussa on alla aidon eläimellisiä nuotteja, hyvin kevyellä kädellä annosteltuna. Ne ovat tuoksulle ihan olennaisia, sillä Monoï-öljyn tuoksuun sekoittui aina tietysti myös lämmössä hikoilevan kehon aromi. Joka tapauksessa kukka on pyöreän kermainen, tuoksussa on melkein viskositeettia - ja se on myös helposti lähestyttävä. Nenän voi huoletta työntää ihoon kiinni jo tuoksun alkuvaiheessa eikä tarvitse pelätä kukkaisaromeihin usein liittyviä tuoksullisia ylä-ääniä, jotka sopivalta haisteluetäisyydeltä tukevat kukkaa, mutta liian läheltä haisteltuna leikkaavat kiinni.

Tajuankin pian, että kaikki pyöreys ja kermaisuus ei ole kukan ansiota, vaan tuoksuun on kehittymässä kookosaromi. Rakastan kookoksen tuoksua - eikä se ole kookoksen vika, että sitä ylikäytetään arkikosmetiikassa ja väärinkäytetään valtavirtatuoksuissa. Tässä tuoksussa kookos on oikein hyvässä seurassa. Se ei ole kaikkein syötävintä kookosta, vaan siinä hieman korostuu sekä puumainen, että aromaattisen mausteinen puoli. Kermaiset pähkinäaromit sitovat sen kukkaan lempeällä tavalla.

Vaikka arvostankin jokaista tuoksua kokemuksena, kysyn myös jokaisen tuoksun kohdalla itseltäni, haluanko käyttää sitä joissain tilanteessa. Tälle tuoksulle vastaus on varsin välitön ja suorastaan innokas tahdon - mutta vastaukseen liittyy myös vastuu, sillä tunnen, kuinka aivoni alkoivat jo järjestyä uudelleen tämän tuoksukokemuksen osalta.

Nostalgia on ihana asia, sopivan pieninä annoksina kerrallaan.

Tämän oikeaoppiseksi kuuntelemiseksi minun pitäisi oikeastaan lainata teille valkoisia Walkmaneitani, mutta valitettavasti sen osuuden joudutte kuvittelemaan itse.