Tuoksufoorumi on siirretty uudelle palvelimelle ja samalla yli kymmenen vuotta vanha phpbb-ohjelmisto päivitettiin tuoreimpaan versioon.
- Foorumi toimii nyt kivasti myös puhelimissa ja muissa mobiiliselaimissa.
- Vuosia jumissa ollut sähköpostin lähetys on myös korjattu, ja nyt uusien tilien rekisteröiminen ja salasanojen palautuslinkkien lähettäminen onnistuu taas.
- Lisäksi liitetiedostojen lisääminen on taas sallittua, eli kuvia ei tarvitse käydä erikseen lisäämässä johonkin ulkoiseen kuvapalveluun.
- Jos tarvitset apua tilin aktivoimisessa tai jokin muu toiminto on rikki, voit lähettää viestin admin miukumauku tuoksufoorumi pistefi.
Ketju : Kysymys & Vastaus
Valvojat: Kamicha, Gogol, Mohn
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Ihanin asia lienee se että olen kyennyt aina silloin tälläin tekemään jonkun ihmisen onnelliseksi. Ei kai sitä nyt sen ihanampaa asiaa ihminen voi tehdä, vai..?
Tiedätte että olen aika lailla häpeilemätön veikko. Mutta en kuuna päivänä voisi kuvitellakkaan paljastavani täällä kamalinta tekoani. Sanon vain että siinä liikutaan todella, todella mustilla vesillä. Eikä tämä nyt ole mitään typerää uhoilua. Valitettavasti.
Milloin olet riidellyt viimeeksi oikein kunnolla, ja kenen kanssa?

-
- Site Admin
- Viestit: 2455
- Liittynyt: 23 Maalis 2012, 20:35
- Tuoksuni: Pidän luonnostani orientaaleista, nahkoista ja puista.
Kukista iiriksestä, ruususta, mimosasta ja narsissista.
Pidän eläimellisistä tuoksuista.
Vihreys tuoksuissa kiehtoo.
Olen oppinut tykkämään aldehydeistä ja tuberoosasta.
En ole hillitön hedelmäfani enkä tajua suurta osaa fruity floraleista.
Suosikkeja:
Chanel No. 19 ja No. 5
Diorin Leather Oud, Eau Noire ja Eau Sauvage.
Comme des Garconsin Avignon ja Zagorsk.
Chanelin La Pausa, Coromandel ja Antaeus.
The Different Companyn Divine Bergamote.
Caronin Yatagan ja Farnesiana.
Andy Tauerin L'Air du Desert Marocain, Miriam, Loretta, Ingrid ja Phi.
Guerlainin Tonka Imperiale, Bois d'Armenie ja Cuir Beluga.
Jean Desprezin Bal a Versailles.
MPG:n Eau de Iles.
Aedes de Venustas EDP.
Guerlainin Aqua Allegoria Nerolia Bianca.
histoires de Parfumsin Defile New York. - Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Toxu, olet cliffhangerien kuningas.
Riitelin noin kuukausi sitten oikein kunnolla aamukiireessä miehen kanssa.
Painuin töihin ajatellen että nyt tulee, ero, varmasti, ja tein päivän aikana kaikki asumuserojärjestelyt päässäni ja uhkuin pahaa energiaa ympäriinsä.
Illalla mies ei muistanut koko asiaa ja oli laittanut lapsille ruokaa.
Vaikea keksiä freesejä kysymyksiä joten lempikirjasi?
(Vai luetko vain maitotölkin tekstejä?)

- Kamicha
- Viestit: 3316
- Liittynyt: 28 Maalis 2012, 20:24
- Tuoksuni: Vihreät
Un Jardin En Mediterranee, Hermes
Herba Fresca, Guerlain
Untitled, Maison Martin Margiela
Infusion di Vetiver, Prada
Fico di Amalfi, Aqua di Parma
Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange
Thundra, Profumum Roma
The Smell of Weather Turning, Lush, mini
Green, Diesel, mini
Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset
Douce Amere, Serge Lutens
Le Feu, Issey Miyake
L'Or, Torrente
All About Eve, Joop
Aziyade, Parfum d'Empire
Type D, Henrik Vibskov
Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat
Ambre Sultan, Serge Lutens
Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier
Ambra, Etro
Amber, l'Occitane
L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti
Amber Oud, By Kilian, mini
Sables, Annick Goutal, dekantti
Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti
Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes
Avignon, Comme des Garçons
Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale
Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti
Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti
Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma
Jeux de Peau, Serge Lutens
Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri
Chene, Serge Lutens
Indochine, Parfumerie Generale
Sycomore, Chanel
Absinth, Nasomatto
Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet
Voyage, Hermes
Poivre Samarcande, Hermes, mini
Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat
Iris Pallida, L'Artisan
Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange
L'Essence, Balenciaga
L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Aromaattiset, mausteiset
Gris Clair..., Serge Lutens
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka
"M", Six Scents, series three
Musc Ravageur, Frederick Malle, mini
Duel, Annick Goutal, mini
L, Lolita Lempicka
-----------------------------------------------------
Näistä voisin luopua:
Un Jardin Sur Le Nil, Hermes
Pepper, jasmin... , Korres
Au Masculin, Lolita Lempicka - Ostoslista: Aikataulutetut:
The Different Company, Jasmin de Nuit
James Heeley, Esprit du Tigre
L'Artisan, Dzing!
Olfactive Studio, Lumiere Blanche
Byredo, Bullion
Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa:
Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan)
Annick Goutal, Encens Flamboyant
Olfactive Studio, Autoportrait
Comme des Garcons, Jaisalmer
YS Uzac, Pohadka
Diptyque, Eau Lente
Diptyque, Eau Duelle
Serge Lutens, Bois de Violette
Serge Lutens, Fumerie Turque
L'Artisan, Bois Farine
Agonist, Black Amber
Comme des Garcons, Luxe Patchouli
Parfumerie Generale, Aomassai
Annick Goutal, Chevrefeuille - Paikkakunta: Helsinki
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Se on jotain Alice Munrolta, Michael Ondaatjelta tai Raymond Carverilta. Mutta en osaa päättää mitä.
Onko sinulla muisto, josta et ole ihan varma onko se unta vai totta? Kerro se meille.

Oh deer.
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Hyvä kysymys. Näitä on miulla itseasiassa muutamakin, lähinnä päihdeaineiden tuottamien black outtien seurauksena, mutta päällimmäisenä mieleen on jäänyt seuraava:
Kun olin seitsemän vuotias, ulkona oli ukonilma, jota katselin lumoutuneena keittiön ikkunasta. (asuimme kerrostalon viidennessä kerroksessa, ja olin yksin tuolloin kotona)
Yhtäkkiä näin taivaalta tulevan suoraan minua päin punaisen pallon, jossa oli keltaiset reunukset. Seuraava muistikuva miulla on siitä kun heräsin keittiön lattialta. Ajattelin silloin että olin nähnyt pallosalaman, joka oli jostain syystä onnistunut tyrmäämään miut kirkkaudellaan tai jollain ihme ikkunan läpi tunkeutuneilla sähköaalloillaan.
Olin hämmentynyt, mutta kerroin tapauksen jälkeen kaikille mahdollisille kavereilleni nähneeni pallosalaman. Olin ylpeä.
Vuosien päästä rajat alkoivat hämärtyä, ja mietin oliko kyseistä tapausta edes tapahtunut, vai oliko se unta. Ja mikä selittäisi pyörtymiseni?
Olen jopa joskus miettinyt että jouduinko tuolloin ufon sieppaamaksi!
Joka tapauksessa, eräs oudoimmista kokemuksistani koskaan, ja en tosiaan vieläkään tajua mitä tapahtui...ja että oliko se sittenkin vain unta...
Enemmän todelliselta tapahtuneelta se kyllä jaksaa edelleen ilman muuta tuntua! En ymmärrä...
Mitä luulet, mistä on yllä olevassa jutussa kysymys?
ps. Vaikka omalla tavallani sekaisin olenkin, on miulla aina ollut todellisuudentaju ihan hyvin hanskassa.
Kun olin seitsemän vuotias, ulkona oli ukonilma, jota katselin lumoutuneena keittiön ikkunasta. (asuimme kerrostalon viidennessä kerroksessa, ja olin yksin tuolloin kotona)
Yhtäkkiä näin taivaalta tulevan suoraan minua päin punaisen pallon, jossa oli keltaiset reunukset. Seuraava muistikuva miulla on siitä kun heräsin keittiön lattialta. Ajattelin silloin että olin nähnyt pallosalaman, joka oli jostain syystä onnistunut tyrmäämään miut kirkkaudellaan tai jollain ihme ikkunan läpi tunkeutuneilla sähköaalloillaan.
Olin hämmentynyt, mutta kerroin tapauksen jälkeen kaikille mahdollisille kavereilleni nähneeni pallosalaman. Olin ylpeä.
Vuosien päästä rajat alkoivat hämärtyä, ja mietin oliko kyseistä tapausta edes tapahtunut, vai oliko se unta. Ja mikä selittäisi pyörtymiseni?
Olen jopa joskus miettinyt että jouduinko tuolloin ufon sieppaamaksi!

Joka tapauksessa, eräs oudoimmista kokemuksistani koskaan, ja en tosiaan vieläkään tajua mitä tapahtui...ja että oliko se sittenkin vain unta...
Enemmän todelliselta tapahtuneelta se kyllä jaksaa edelleen ilman muuta tuntua! En ymmärrä...
Mitä luulet, mistä on yllä olevassa jutussa kysymys?
ps. Vaikka omalla tavallani sekaisin olenkin, on miulla aina ollut todellisuudentaju ihan hyvin hanskassa.
-
- Site Admin
- Viestit: 2455
- Liittynyt: 23 Maalis 2012, 20:35
- Tuoksuni: Pidän luonnostani orientaaleista, nahkoista ja puista.
Kukista iiriksestä, ruususta, mimosasta ja narsissista.
Pidän eläimellisistä tuoksuista.
Vihreys tuoksuissa kiehtoo.
Olen oppinut tykkämään aldehydeistä ja tuberoosasta.
En ole hillitön hedelmäfani enkä tajua suurta osaa fruity floraleista.
Suosikkeja:
Chanel No. 19 ja No. 5
Diorin Leather Oud, Eau Noire ja Eau Sauvage.
Comme des Garconsin Avignon ja Zagorsk.
Chanelin La Pausa, Coromandel ja Antaeus.
The Different Companyn Divine Bergamote.
Caronin Yatagan ja Farnesiana.
Andy Tauerin L'Air du Desert Marocain, Miriam, Loretta, Ingrid ja Phi.
Guerlainin Tonka Imperiale, Bois d'Armenie ja Cuir Beluga.
Jean Desprezin Bal a Versailles.
MPG:n Eau de Iles.
Aedes de Venustas EDP.
Guerlainin Aqua Allegoria Nerolia Bianca.
histoires de Parfumsin Defile New York. - Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Toxu, tuo juttu selittää kaiken!
Vai mitä Kosmo
?
(Jos et ole Kosmo: mitä tekisit jos joutuisit ufon kaappaamaksi?)

- Kosmoskukka
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 01 Kesä 2012, 19:14
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/26278/
- Ostoslista: Tämä vaihtelee kuukausittain. Joten.. en laita tänne mitään, mutta fragranticalta voi katsoa "tahto" listaa. Sitä päivitän.
- Paikkakunta: Oulu
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Toxu, kaverit tuolla ylhäällä plus oma valinta voi vääntää muistia kuin "volyymi nappia". Jos muistaisi kaiken
kohtaamisesta... voisi jäädä elinikäinen ikävä ja kaipaus.
Musta tuo on ihan selvä juttu. Kaverit kävi moikkaan sua.
Minähän sanoin. Etkä sää ole ainut. Ei ne sieppaa, joskus meikäläisiä täytyy hitusen "muistuttaa" siitä tehtävästä jota ollaan tultu tänne tekemään ja ylipäätään sielumme juurista.
Mulla on vähän vastaava kokemus, mutta pyöräillessä paikasta A paikkaan B on pätkä mistä en muista mitään ja havahduin vain aika lähellä paikkaa B ja ihmettelin mihin hävisi pätkä matkasta..
Mut joo, jos mua käytäs aluksella moikkaan haluaisin heti ajelulle. Se ois selvä se ja jututtaisin kyllä kuulumisia myös, ja mahd täällä olevat työt jäis tahtomatta täyttää minkä vuoksi tänne on inkarnoitunut... . Joo-o niin siinä kävis. Oisin liian innokas, ja siksipä se pätkä pyyhkäistään. Et pysyis täällä ja ajatus vaikka toisinaan raskas on matka. Ei täällä tosiaan Loma matkalla olla, vaan töissä muiden apuna, ja vieläpä niin että omalla elämän esimerkillämme autamme muita ymmärtämään elämää ja asoita.
Ah, muutes, kerran luin jonkun kokemaa punaisesta valosta, että joskus muinoin Mars:lta tulleet vierailijat; heillä on punaisen energian "verhoamana" aluksensa... vielä tänäkin päivänä .
Siellä
ollaan sit nähty !
Sama kyssäri jatkukoon.

Thougts begome things... choose the good ones!
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
^ Kiitos taas mielenkiintoisesta analyysistä, Kosmo.
En muuten maininnut aikanaan kavereilleni mitään siitä että olin tilanteessa pyörtynyt. Sillä sen lisäksi että ajattelin sen vievän uskottavuuden pallosalama havainnoltani, uskokaa, ei seitsemänvuotiaiden poikien mielestä pyörtyileminen ole lainkaan coolia. Siis se on ihan tyttöjen puuhaa se.

En muuten maininnut aikanaan kavereilleni mitään siitä että olin tilanteessa pyörtynyt. Sillä sen lisäksi että ajattelin sen vievän uskottavuuden pallosalama havainnoltani, uskokaa, ei seitsemänvuotiaiden poikien mielestä pyörtyileminen ole lainkaan coolia. Siis se on ihan tyttöjen puuhaa se.

- Kamicha
- Viestit: 3316
- Liittynyt: 28 Maalis 2012, 20:24
- Tuoksuni: Vihreät
Un Jardin En Mediterranee, Hermes
Herba Fresca, Guerlain
Untitled, Maison Martin Margiela
Infusion di Vetiver, Prada
Fico di Amalfi, Aqua di Parma
Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange
Thundra, Profumum Roma
The Smell of Weather Turning, Lush, mini
Green, Diesel, mini
Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset
Douce Amere, Serge Lutens
Le Feu, Issey Miyake
L'Or, Torrente
All About Eve, Joop
Aziyade, Parfum d'Empire
Type D, Henrik Vibskov
Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat
Ambre Sultan, Serge Lutens
Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier
Ambra, Etro
Amber, l'Occitane
L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti
Amber Oud, By Kilian, mini
Sables, Annick Goutal, dekantti
Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti
Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes
Avignon, Comme des Garçons
Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale
Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti
Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti
Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma
Jeux de Peau, Serge Lutens
Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri
Chene, Serge Lutens
Indochine, Parfumerie Generale
Sycomore, Chanel
Absinth, Nasomatto
Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet
Voyage, Hermes
Poivre Samarcande, Hermes, mini
Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat
Iris Pallida, L'Artisan
Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange
L'Essence, Balenciaga
L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Aromaattiset, mausteiset
Gris Clair..., Serge Lutens
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka
"M", Six Scents, series three
Musc Ravageur, Frederick Malle, mini
Duel, Annick Goutal, mini
L, Lolita Lempicka
-----------------------------------------------------
Näistä voisin luopua:
Un Jardin Sur Le Nil, Hermes
Pepper, jasmin... , Korres
Au Masculin, Lolita Lempicka - Ostoslista: Aikataulutetut:
The Different Company, Jasmin de Nuit
James Heeley, Esprit du Tigre
L'Artisan, Dzing!
Olfactive Studio, Lumiere Blanche
Byredo, Bullion
Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa:
Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan)
Annick Goutal, Encens Flamboyant
Olfactive Studio, Autoportrait
Comme des Garcons, Jaisalmer
YS Uzac, Pohadka
Diptyque, Eau Lente
Diptyque, Eau Duelle
Serge Lutens, Bois de Violette
Serge Lutens, Fumerie Turque
L'Artisan, Bois Farine
Agonist, Black Amber
Comme des Garcons, Luxe Patchouli
Parfumerie Generale, Aomassai
Annick Goutal, Chevrefeuille - Paikkakunta: Helsinki
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Pakko sanoa, että myös minun isälläni on pallosalamakokemus. Hän kuvaili sitä aikanaan hyvin samalla tavalla. Ukkonen, punainen pallo, keltaiset reunukset. Isän tarinassa pallosalama tuli sisään ja jätti seinähirsiin näkyvät jäljet. Isä oli hetekalla istumassa ja - en muista tarkkoja sanoja - mutta tulkitsin asian niin, että tajunta oli mennyt hetkeksi.
Jos joutuisin ufon kaappaamaksi... ...sehän olisi ehdottomasti kiinnostavin asia, mitä elämässäni on tapahtunut. Jos kommunikointi olisi mitenkään mahdollista, kysyisin, olisiko mitään tsäänssiä saada mies ja kissat mukaan - ja nauttisin kyydistä
.
Niinjoo, ja kyssä. Jos olisi PAKKO vaihtaa elämää jonkun kanssa, niin kenen?
Jos joutuisin ufon kaappaamaksi... ...sehän olisi ehdottomasti kiinnostavin asia, mitä elämässäni on tapahtunut. Jos kommunikointi olisi mitenkään mahdollista, kysyisin, olisiko mitään tsäänssiä saada mies ja kissat mukaan - ja nauttisin kyydistä

Niinjoo, ja kyssä. Jos olisi PAKKO vaihtaa elämää jonkun kanssa, niin kenen?
Oh deer.
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Minulla on useitakin "muistoja" joiden totuudellisuudesta en ole ollenkaan varma. Minusta tuntuu, että vanhat valokuvat usein saavat minun mieleni luomaan muistoja, joita ei oikeasti ole vaan kehitän ne valokuvista.
Minulla erittäin varhainen muistikuva siitä, miten minulle olisi vaihdettu vaippaa silloisen olohuoneemme lattialla. Minulla oli vaaleankeltainen pyjama, jossa oli pieniä nalleja tms. Aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi. En tiedä voiko muka olla mahdollista, että muistaisin niin pitkälle. Tai sitten minulla on ollut vaipat todella vanhaksi.
Minulla on suhteellisen usein myös déjà vu-kokemuksia ja niihin liittyy vahvasti hetkellinen "muistamisen" tunne.
Apua, jos olisi PAKKO vaihtaa elämää jonkun kanssa....en osaa yhtään sanoa. Jostain kumman syystä mulla välähti mielessä Norjan kruununprinsessa Mette-Marit.
Toisaalta olisi ihanaa kokeilla jonkun rikkaan ja menestyneen ihmisen elämää, mutta kun ne on kaikki niin jotenkin....tyhjiä tyyppejä. Haluaisin tietenkin vaihtaa jonkun sellaisen kanssa, joka olisi myös älykäs ja fiksu ja omaisi maalaisjärkeä.
Jatkan samalla kysymyksellä eli jos olisi PAKKO vaihtaa elämää jonkun kanssa, niin kenen?
Minulla erittäin varhainen muistikuva siitä, miten minulle olisi vaihdettu vaippaa silloisen olohuoneemme lattialla. Minulla oli vaaleankeltainen pyjama, jossa oli pieniä nalleja tms. Aurinko paistoi kirkkaasti ja lämpimästi. En tiedä voiko muka olla mahdollista, että muistaisin niin pitkälle. Tai sitten minulla on ollut vaipat todella vanhaksi.

Minulla on suhteellisen usein myös déjà vu-kokemuksia ja niihin liittyy vahvasti hetkellinen "muistamisen" tunne.
Apua, jos olisi PAKKO vaihtaa elämää jonkun kanssa....en osaa yhtään sanoa. Jostain kumman syystä mulla välähti mielessä Norjan kruununprinsessa Mette-Marit.

Jatkan samalla kysymyksellä eli jos olisi PAKKO vaihtaa elämää jonkun kanssa, niin kenen?
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Mietin tuota kysymystä jo Kamichan aikoihin, eikä edelleenkään mieleeni tule jostain ihmeen syystä kuin kaksi hassua nimeä: Sebastian Vettel ja Teemu Selänne.
SV on Formula Ykkösten hallitseva maailmanmestari - nuorin sellainen kautta aikojen.
Sebastian on erittäin älykäs, erittäin lahjakas, ja omaa fantastisen, kuivan britti-tyylisen huumorintajun. Hän on nuori kaveri jolla kaikki suurin hauskuus on vielä edessäpäin. Ja jo tänä päivänä hän nauttii silminnähden elämästään.
Teemua olen aina ihaillut.
On ultra sympaattinen, rento ja elinvoimainen. Elää unelmaansa kauniin perheensä kanssa kaliforniassa. Omistaa fantastisen autokokoelman. Muutkin harrastukset on kohdallaan, ja ylipäätään, mies on selvästi vailla huolen häivää. What's not to like?
Voitat huomenna lotossa 10 000 000! Mitä tarkalleen ottaen teet?

Viimeksi muokannut toxu, 23 Kesä 2012, 13:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- Site Admin
- Viestit: 2455
- Liittynyt: 23 Maalis 2012, 20:35
- Tuoksuni: Pidän luonnostani orientaaleista, nahkoista ja puista.
Kukista iiriksestä, ruususta, mimosasta ja narsissista.
Pidän eläimellisistä tuoksuista.
Vihreys tuoksuissa kiehtoo.
Olen oppinut tykkämään aldehydeistä ja tuberoosasta.
En ole hillitön hedelmäfani enkä tajua suurta osaa fruity floraleista.
Suosikkeja:
Chanel No. 19 ja No. 5
Diorin Leather Oud, Eau Noire ja Eau Sauvage.
Comme des Garconsin Avignon ja Zagorsk.
Chanelin La Pausa, Coromandel ja Antaeus.
The Different Companyn Divine Bergamote.
Caronin Yatagan ja Farnesiana.
Andy Tauerin L'Air du Desert Marocain, Miriam, Loretta, Ingrid ja Phi.
Guerlainin Tonka Imperiale, Bois d'Armenie ja Cuir Beluga.
Jean Desprezin Bal a Versailles.
MPG:n Eau de Iles.
Aedes de Venustas EDP.
Guerlainin Aqua Allegoria Nerolia Bianca.
histoires de Parfumsin Defile New York. - Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Mun elämäni ei muuttuisi ollenkaan. Olen tyytyväinen nykyiseen. Säätiöisin lapsille rahaa ja perustaisin jonkin säätiön joka tukisi tarkoituksia joita pidän tärkeinä. Mutta voittoa ei tule, sillä en lottoa.
Toxu, sain hiljan tietää että lapseni luokkakaverin isä ajaa harrastuksekseen formula kolmosta (kun surffaamiseltaan ehtii). Yksi sen monista autoista on Lamborghini Gallardo.
Italialaiset
Mitä te muut tekisitte lottovoitoillanne?
Toxu, sain hiljan tietää että lapseni luokkakaverin isä ajaa harrastuksekseen formula kolmosta (kun surffaamiseltaan ehtii). Yksi sen monista autoista on Lamborghini Gallardo.
Italialaiset

Mitä te muut tekisitte lottovoitoillanne?
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
10 000 000 euroa.
- Ostaisin upean talon Porvoon tienoilta.
- Kesämökki Puumalasta.
- 3 autoa : räväkkä urheiluauto, kauppakassi/talviauto, ja rata-auto.
- Myrkynvihreä Kawasaki (moottoripyörä siis)
- Ihan hirveästi matkustelua.
- Jokin hieno vene.
- Vaimoke saisi toteuttaa pitkäikäisen haaveensa söpön kirjakahvilan perustamisesta.
- Pikkusiskolle ja veikalle mojovat lahjoitukset.
- Hyväntekeväisyyteenkin antaisin, kohteena eläimet.
- Julkaisisin omakustanne kirjan. Se olisi elämänkertani, nimeltään Masennuksen siunaus.
- Paljon hauskoja vaatteita.
- Hyvin varusteltu viini/olut kellari.
- Muutama ylikallis tuoksu joista pidän, mutta joita ei nykytilaanteessa ole ollut mahdollisuutta hankkia.
- Huumeita ja huoria!
Tunnetko ketään alkoholistia?
- Ostaisin upean talon Porvoon tienoilta.
- Kesämökki Puumalasta.
- 3 autoa : räväkkä urheiluauto, kauppakassi/talviauto, ja rata-auto.
- Myrkynvihreä Kawasaki (moottoripyörä siis)
- Ihan hirveästi matkustelua.
- Jokin hieno vene.
- Vaimoke saisi toteuttaa pitkäikäisen haaveensa söpön kirjakahvilan perustamisesta.
- Pikkusiskolle ja veikalle mojovat lahjoitukset.
- Hyväntekeväisyyteenkin antaisin, kohteena eläimet.
- Julkaisisin omakustanne kirjan. Se olisi elämänkertani, nimeltään Masennuksen siunaus.
- Paljon hauskoja vaatteita.
- Hyvin varusteltu viini/olut kellari.
- Muutama ylikallis tuoksu joista pidän, mutta joita ei nykytilaanteessa ole ollut mahdollisuutta hankkia.
- Huumeita ja huoria!

Tunnetko ketään alkoholistia?
- Kamicha
- Viestit: 3316
- Liittynyt: 28 Maalis 2012, 20:24
- Tuoksuni: Vihreät
Un Jardin En Mediterranee, Hermes
Herba Fresca, Guerlain
Untitled, Maison Martin Margiela
Infusion di Vetiver, Prada
Fico di Amalfi, Aqua di Parma
Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange
Thundra, Profumum Roma
The Smell of Weather Turning, Lush, mini
Green, Diesel, mini
Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset
Douce Amere, Serge Lutens
Le Feu, Issey Miyake
L'Or, Torrente
All About Eve, Joop
Aziyade, Parfum d'Empire
Type D, Henrik Vibskov
Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat
Ambre Sultan, Serge Lutens
Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier
Ambra, Etro
Amber, l'Occitane
L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti
Amber Oud, By Kilian, mini
Sables, Annick Goutal, dekantti
Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti
Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes
Avignon, Comme des Garçons
Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale
Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti
Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti
Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma
Jeux de Peau, Serge Lutens
Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri
Chene, Serge Lutens
Indochine, Parfumerie Generale
Sycomore, Chanel
Absinth, Nasomatto
Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet
Voyage, Hermes
Poivre Samarcande, Hermes, mini
Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat
Iris Pallida, L'Artisan
Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange
L'Essence, Balenciaga
L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Aromaattiset, mausteiset
Gris Clair..., Serge Lutens
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka
"M", Six Scents, series three
Musc Ravageur, Frederick Malle, mini
Duel, Annick Goutal, mini
L, Lolita Lempicka
-----------------------------------------------------
Näistä voisin luopua:
Un Jardin Sur Le Nil, Hermes
Pepper, jasmin... , Korres
Au Masculin, Lolita Lempicka - Ostoslista: Aikataulutetut:
The Different Company, Jasmin de Nuit
James Heeley, Esprit du Tigre
L'Artisan, Dzing!
Olfactive Studio, Lumiere Blanche
Byredo, Bullion
Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa:
Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan)
Annick Goutal, Encens Flamboyant
Olfactive Studio, Autoportrait
Comme des Garcons, Jaisalmer
YS Uzac, Pohadka
Diptyque, Eau Lente
Diptyque, Eau Duelle
Serge Lutens, Bois de Violette
Serge Lutens, Fumerie Turque
L'Artisan, Bois Farine
Agonist, Black Amber
Comme des Garcons, Luxe Patchouli
Parfumerie Generale, Aomassai
Annick Goutal, Chevrefeuille - Paikkakunta: Helsinki
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Onko yhtään suomalaista, joka ei tuntisi? Omat alkoholistituttavani eivät onneksi ole ihan lähipiiriä.
Kymppimillin kyssä on ihan hauska. Ostaisin siskon perheelle talon, saisivat asua siellä nimellisellä vuokralla, ettei tule verollisia seuraamuksia. Pojille vuosittain rahaa säästöön. Miehelle ostaisin heti synttärilahjaksi rannekellon, kustannuksia miettimättä. Suuntaisin n.kuukaudeksi Etelä-Ranskaan ja miettisin, mihin haluan asettua. Pistäisin paperit sisään molempiin ranskalaisiin animaatiokouluihin ja opiskelisin sivussa myös jotain hajuvesistä. Äiti voisi lähteä ystävättären kanssa reissaamaan minne mielii. Ostaisin 6-8 tuoksua ostoslistaltani turhia miettimättä ja sallisin itselleni shopping spreen Net-A-Porterissa. Täydentäisin kuvauskalustoa. Itselle Helsingistä joku kohtuullinen asunto, jossa edulliset asumiskustannukset Suomen vierailuja varten - avaimet siskon perheelle, äidille ja lapsuudenystävän perheelle vapaata käyttöä varten kun käyvät pk-seudulla. Kävisin viikottain hierojalla, kuukausittain jalkahoidossa ja palkkaisin siivoojan. Laseroisin ihokarvat
. Hankkisin pienen viinivaraston. Etsisin jostain ihanassa kunnossa olevan Jacobsenin vintage-munatuolin, mieluusti ruskeaa nahkaa, mutta mustakin saattaisi kelvata. No joo, riekkuisin kyllä vanhan tavaran kaupoissa muutenkin... (uutena lähinnä se, että saattaisin joskus ostaakin jotain). Pari Ingo Maurerin valaisinta ilmestyisi kokoelmaan, samoin taidetta valikoidusti. Ja matkustelisin, tietty. Ranskan jälkeen NYCiin - sitten kaikenlaista Euroopan kiertelyä etusijalla.
Rahoja sijoittelisin muutamaan sijoitusasuntoon, osakkeisiin ja omien bisnesten käynnistelyyn. Jättäisin kyllä vanhat duunit, vaikka en niitä mitenkään erityisesti inhoakaan - mutta nauttisin uusista tuulista (ja luultavasti laiskottelisin ihan pirusti), tekisin vain asioita, joita rakastan tehdä.
Samoja juttuja teen toki nytkin, vaan toisenlaisella aikataululla
. Ranska odottelee ehkä joskus eläkepäivinä... ...ja mies joutunee tyytymään eBaysta snaipattuun vintage-Omegaan tai Tressaan... ...Tudoriin, jos käy järjetön munkki.
Jatketaan samoilla - vastaa mihin tahansa neljästä uusimmasta kysymyksestä! Tai vaikka kaikkiin...
BTW, toxu - kai olet jo aloittanut kirjan kirjoittamisen? Minulla on tunne, että sinun ei tarvitsisi omakustantaa sitä...
Kymppimillin kyssä on ihan hauska. Ostaisin siskon perheelle talon, saisivat asua siellä nimellisellä vuokralla, ettei tule verollisia seuraamuksia. Pojille vuosittain rahaa säästöön. Miehelle ostaisin heti synttärilahjaksi rannekellon, kustannuksia miettimättä. Suuntaisin n.kuukaudeksi Etelä-Ranskaan ja miettisin, mihin haluan asettua. Pistäisin paperit sisään molempiin ranskalaisiin animaatiokouluihin ja opiskelisin sivussa myös jotain hajuvesistä. Äiti voisi lähteä ystävättären kanssa reissaamaan minne mielii. Ostaisin 6-8 tuoksua ostoslistaltani turhia miettimättä ja sallisin itselleni shopping spreen Net-A-Porterissa. Täydentäisin kuvauskalustoa. Itselle Helsingistä joku kohtuullinen asunto, jossa edulliset asumiskustannukset Suomen vierailuja varten - avaimet siskon perheelle, äidille ja lapsuudenystävän perheelle vapaata käyttöä varten kun käyvät pk-seudulla. Kävisin viikottain hierojalla, kuukausittain jalkahoidossa ja palkkaisin siivoojan. Laseroisin ihokarvat

Rahoja sijoittelisin muutamaan sijoitusasuntoon, osakkeisiin ja omien bisnesten käynnistelyyn. Jättäisin kyllä vanhat duunit, vaikka en niitä mitenkään erityisesti inhoakaan - mutta nauttisin uusista tuulista (ja luultavasti laiskottelisin ihan pirusti), tekisin vain asioita, joita rakastan tehdä.
Samoja juttuja teen toki nytkin, vaan toisenlaisella aikataululla

Jatketaan samoilla - vastaa mihin tahansa neljästä uusimmasta kysymyksestä! Tai vaikka kaikkiin...
BTW, toxu - kai olet jo aloittanut kirjan kirjoittamisen? Minulla on tunne, että sinun ei tarvitsisi omakustantaa sitä...
Oh deer.
- Kosmoskukka
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 01 Kesä 2012, 19:14
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/26278/
- Ostoslista: Tämä vaihtelee kuukausittain. Joten.. en laita tänne mitään, mutta fragranticalta voi katsoa "tahto" listaa. Sitä päivitän.
- Paikkakunta: Oulu
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
Perheestäni (lapsuusajan) kaikki muut paitsi minä on alkoholisteja.
Meitä on ollut äiti, isä ja kaksi lasta. Vanhemmat alkoholisoitunut 15 vuotta sitten ja veljeni kutakuinkin myös.
Itse suhtaudun tietyistä syistä alkoholiin melko kriittisesti. Surullista ollut katsoa miten se muuttaa ihmisen elämän ja vielä ihmisen persoonallisuuden.
Mutta oppi siinä on ollut että todella ja aina jokainen itse päättää omasta elämästään, tekee valinnat, ja kaikkeen ei aina todellakaan voi vaikuttaa, eikä kaikkia ongelmia koittaa ratkaista.
Elä ja anna toisten elää myös.
Mitä teet kun haluat parhaiten rentoutua?
Meitä on ollut äiti, isä ja kaksi lasta. Vanhemmat alkoholisoitunut 15 vuotta sitten ja veljeni kutakuinkin myös.
Itse suhtaudun tietyistä syistä alkoholiin melko kriittisesti. Surullista ollut katsoa miten se muuttaa ihmisen elämän ja vielä ihmisen persoonallisuuden.
Mutta oppi siinä on ollut että todella ja aina jokainen itse päättää omasta elämästään, tekee valinnat, ja kaikkeen ei aina todellakaan voi vaikuttaa, eikä kaikkia ongelmia koittaa ratkaista.
Elä ja anna toisten elää myös.
Mitä teet kun haluat parhaiten rentoutua?
Thougts begome things... choose the good ones!
-
- Site Admin
- Viestit: 2455
- Liittynyt: 23 Maalis 2012, 20:35
- Tuoksuni: Pidän luonnostani orientaaleista, nahkoista ja puista.
Kukista iiriksestä, ruususta, mimosasta ja narsissista.
Pidän eläimellisistä tuoksuista.
Vihreys tuoksuissa kiehtoo.
Olen oppinut tykkämään aldehydeistä ja tuberoosasta.
En ole hillitön hedelmäfani enkä tajua suurta osaa fruity floraleista.
Suosikkeja:
Chanel No. 19 ja No. 5
Diorin Leather Oud, Eau Noire ja Eau Sauvage.
Comme des Garconsin Avignon ja Zagorsk.
Chanelin La Pausa, Coromandel ja Antaeus.
The Different Companyn Divine Bergamote.
Caronin Yatagan ja Farnesiana.
Andy Tauerin L'Air du Desert Marocain, Miriam, Loretta, Ingrid ja Phi.
Guerlainin Tonka Imperiale, Bois d'Armenie ja Cuir Beluga.
Jean Desprezin Bal a Versailles.
MPG:n Eau de Iles.
Aedes de Venustas EDP.
Guerlainin Aqua Allegoria Nerolia Bianca.
histoires de Parfumsin Defile New York. - Paikkakunta: Helsinki
- Viesti:
Re: Ketju : Kysymys & Vastaus
OT, Toxu herran tähden kirjoita nyt se romaanisi. Ja kerro kun se on valmis - kustantajakontakteja löytyy kyllä.
Borghesen puistossa matkalla Diorille: tämä rentouttaa mua parhaiten.
Entä mikä sinua rentouttaa ja virkistää?