Juu mutta on ehkä vaikea tunnistaa vaikka jotain Parfum d'Empiren tuoksua, vertauksena esim. Le Male / Angel / cK One jne (mikä nyt kenellekin on helppo tunnistaa) ja omat ja lähipiirin tuoksut. Kerran vuonna 2006 olin totaalisen varma että bongasin juuri testailemani Cuir Ottomanin, menin intoa piukeana ahdistelemaan ja paljastui Dior Hommeksi. Voi sitä pettymystä.Mohn kirjoitti:Sitten taas toisaalta, tälläkin foorumilla on kuvailtu mitä tuoksuja on bongannut väkijoukossa, kaupungilla, juhlissa tms. Eli kyllähän tuoksuja on todellakin mahdollista tunnistaa. Vai olisiko niin, että bongailut ei olekaan osuneet oikeaan, on vain luultu jotain tuoksua joksikin tietyksi...
Tuoksufoorumi on siirretty uudelle palvelimelle ja samalla yli kymmenen vuotta vanha phpbb-ohjelmisto päivitettiin tuoreimpaan versioon.
- Foorumi toimii nyt kivasti myös puhelimissa ja muissa mobiiliselaimissa.
- Vuosia jumissa ollut sähköpostin lähetys on myös korjattu, ja nyt uusien tilien rekisteröiminen ja salasanojen palautuslinkkien lähettäminen onnistuu taas.
- Lisäksi liitetiedostojen lisääminen on taas sallittua, eli kuvia ei tarvitse käydä erikseen lisäämässä johonkin ulkoiseen kuvapalveluun.
- Jos tarvitset apua tilin aktivoimisessa tai jokin muu toiminto on rikki, voit lähettää viestin admin miukumauku tuoksufoorumi pistefi.
Mitä haistelet tänään?
Valvojat: Kamicha, Gogol, Mohn
-
mukael
- Viestit: 782
- Liittynyt: 02 Huhti 2012, 12:26
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/198063/
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Mitä haistelet tänään?
Meillä on J:n kanssa aika erilainen käsitys itseironiasta. Sisäinen keittiötsykolookini yrittää kimittää, mutta laitan sen volyymin pienemmälle
.
- Kosmoskukka
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 01 Kesä 2012, 19:14
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/26278/
- Ostoslista: Tämä vaihtelee kuukausittain. Joten.. en laita tänne mitään, mutta fragranticalta voi katsoa "tahto" listaa. Sitä päivitän.
- Paikkakunta: Oulu
Re: Mitä haistelet tänään?
Hetkonen, mitäköhän mää laitoin joku päivä takapäin ja siinä oli amarettoa... nyt jäi vaivaamaan, täytynee ruveta penkomaanJaakiem kirjoitti:Mä en muutenkaan tykkää alkoholinuoteista. Frapinilla on niitä melkein joka tuoksussa.Amoria kirjoitti:Henk. koht. mulle ei ole tullut vielä koskaan vastaan tuoksua, josta pitäisin, mutta en voisi käyttää ihmisten ilmoilla. Joitakin tuoksuja tosin tulee käytettyä enimmäkseen kotioloissa/yksin, esim. unituoksut tai kokkailutuoksut. Ainoa mieleen tuleva rajoitukseni on, että en omien assosiaatioideni vuoksi laittaisi töihin esim. Speakeasya tai Vanille Absolumentia. En tiedä huomaisivatko ympärillä olijat niiden alkoholi-nuotteja, mutta en tuntisi oloani mukavaksi, jos tarvitsisi miettiä tajuaako ympärillä olijat sen olevan hajuvesi vai luulevatko minun olevan kankkusessaTyöskentelen päihdepulmaisten kanssa, joten pyrin pitämään tällaiset tilanteet täysin minimissä.
Ah, se oli Bois de Copaiba PG:lta. Siinä se kyllä on hyvä.
Thougts begome things... choose the good ones!
Re: Mitä haistelet tänään?
Mä tykkään noista juotavista alkoholi-nuoteista tuoksuissa, mikä on vähän outoa, koska aldehydit taas on ehdoton nou-nou.
- Kosmoskukka
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 01 Kesä 2012, 19:14
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/26278/
- Ostoslista: Tämä vaihtelee kuukausittain. Joten.. en laita tänne mitään, mutta fragranticalta voi katsoa "tahto" listaa. Sitä päivitän.
- Paikkakunta: Oulu
Re: Mitä haistelet tänään?
Mää taas tykkään myös aldehydeistä kovin kovasti. 
Thougts begome things... choose the good ones!
-
eiffelintorni
- Viestit: 524
- Liittynyt: 12 Huhti 2012, 16:24
Re: Mitä haistelet tänään?
Tänään Chanel Bois des iles - ah, ah, ah. Niin
niin so not me, mutta silti niin tykkään. Habitukseni ja tämä eivät todellakaan kohtaa, mutta alan miettiä koko pulloa joka kerta, kun olen laittanut tätä. Onko teillä kokemuksia eri versioista siis EdT, parfyymi jne?
Viime viikolla oli nahkaviikko. Ti Cuir Fetiche, ke päivä Cuir Velours, ke ilta Midnight in Paris, to Cuir Ottoman. Tykkäsin näistä kaikista, mutta lähes koko arkiviikko nahoilla tuli loppua kohden aika tukahduttavaksi. Torstaiksi säästämäni Cuir Ottoman, josta odotin kohokohtaa, ei enää oikein pudonnutkaan. Silti nuo pitää vielä "rankata" uudella täydellä kierroksella.
Pe Iris Poudre, josta päädyin ostamaan Kamichalta minin
Hiukkasen haastavat aldehydit alussa. Kestoa riittää todella pitkään ja ihan loppuvaiheessa alan ehkä hieman puutua pehmoisena jatkavaan ja jatkavaa drydowniin. Mutta kokonaisuuten iiihana pakkastuoksu!!
Tuoksun valinnasta. Mä yritän töissä huomioida vähän "tuoksuvammaisia" (kaikella rakkaudella) työkavereitani vähän muutenkin kuin annostuksella. Mutta joskus kyllä lipsahtaa määrä ja/tai laatu. Viimeksi niin kävi testiessäni Diptyquen St. Germain 34:sta. Sain kommenttia, että _tuoksun_ eräälle asiakkaalle, jonka allekirjoitus on ilmeisimmin YSL Opium, josta itse en ole erityisemmin innostunut. Yllättävästi kuitenkin tuo 34 mulle putosi, pakkasella sekin. Uusi testaus on tulossa, mutta ehkä sitten kotioloissa
Ja nythän näyttää olevan tulossa "kevytversio" 34:sta, joka olisi kyllä kiva testata...
Eilisen tuoksu oli Amaranthine. Alustavasti tykkään, mutta vaatii kyllä vielä perehtymistä. (Kamicha, en ole veilä kokeillut verrata Douce Amereen...)
Viime viikolla oli nahkaviikko. Ti Cuir Fetiche, ke päivä Cuir Velours, ke ilta Midnight in Paris, to Cuir Ottoman. Tykkäsin näistä kaikista, mutta lähes koko arkiviikko nahoilla tuli loppua kohden aika tukahduttavaksi. Torstaiksi säästämäni Cuir Ottoman, josta odotin kohokohtaa, ei enää oikein pudonnutkaan. Silti nuo pitää vielä "rankata" uudella täydellä kierroksella.
Pe Iris Poudre, josta päädyin ostamaan Kamichalta minin
Tuoksun valinnasta. Mä yritän töissä huomioida vähän "tuoksuvammaisia" (kaikella rakkaudella) työkavereitani vähän muutenkin kuin annostuksella. Mutta joskus kyllä lipsahtaa määrä ja/tai laatu. Viimeksi niin kävi testiessäni Diptyquen St. Germain 34:sta. Sain kommenttia, että _tuoksun_ eräälle asiakkaalle, jonka allekirjoitus on ilmeisimmin YSL Opium, josta itse en ole erityisemmin innostunut. Yllättävästi kuitenkin tuo 34 mulle putosi, pakkasella sekin. Uusi testaus on tulossa, mutta ehkä sitten kotioloissa
Eilisen tuoksu oli Amaranthine. Alustavasti tykkään, mutta vaatii kyllä vielä perehtymistä. (Kamicha, en ole veilä kokeillut verrata Douce Amereen...)
Re: Mitä haistelet tänään?
Kävin äsken kaverin luona kaffilla, ja eteisen ilmanraikasajaksi oli 99% varmasti käytetty Elizabeth Ardenin Green TeataMohn kirjoitti:Sitten taas toisaalta, tälläkin foorumilla on kuvailtu mitä tuoksuja on bongannut väkijoukossa, kaupungilla, juhlissa tms. Eli kyllähän tuoksuja on todellakin mahdollista tunnistaa. Vai olisiko niin, että bongailut ei olekaan osuneet oikeaan, on vain luultu jotain tuoksua joksikin tietyksi...
Re: Mitä haistelet tänään?
Ensin iholle pääsi Bal a Versailles. Yllätyin, odotin jotenkin enemmän suorastaan virtsaan viittavia tuoksuja iholtani, mutta ei se ihan niin mennytkään. Ajattelin, että onpa yllättävän raikas, odotin siis jotain raskaampaa. Nyt kun tämä on muutaman tunnin ollut iholla, niin on hieman tunkkainen. Pidin alkupuolesta ehkä hieman enemmän. Täytyy testailla lisää ja odotella loppusuoraa.
Suihkautin myös George Sandia. Tulee mieleen jokin persikkajuttu. Ripaus puuteriakin siinä kävi, mutta se hävisi johonkin. Miten tämä on jotenkin näin puhdas? Siis tuoksuu puhtaalta? Patsulia ja ambraa ja ruusua ja tässä on lopputulos? Yllättävää, onkohan mun nenässä jotain vikaa. Tässä on jotain sellaista, mistä en tosiaan pidä. Saa huonoa oloa aikaiseksi. Tämä oli siis Nicolas de Barry, en tiedä onko MPeG:n jotenkin erilainen.
Sitten Eau de Cologne Imperiale. Pyysin näytteen tästä, koska tämä on kuulemma aikoinaab valmistettu lieventämään jonkun päänsärkyjä ja yhdellä tuoksukaverilla toimii kuulemma. Mikä uusi hyvä syy ostaa hajuvettä!
Juuri laitoin, en sano muuta kuin että aika topakat sitrukset on!
Miehen käskin laittaa Heritagea. Ah, taitaa olla päivän voittaja. Varsinkin näin muutaman tunnin kuluttua. Täytyy laittaa omallekin iholle niin saa seurata koko kaarta kunnolla. Jaakiem, oliko tämä edp vai edt? Kiitos vielä

Viikonloppuna meinasi mennä usko harrastukseen, kun testailin noita tilaamiani MPG:n sampleja - kuraa
Lisäksi yritin saada käsitystä Penhaligonin samplesetin tikkuvialeista ja nekin toistaiseksi
Onneksi laitoin sitten sunnuntai-iltaan vielä Neela Vermeiren Trayeeta, joka palautti uskoni
Se sopi hyvin "meditatiiviseen" tunnelmaan. Sen täyteläisyys yllätti ja tuoksu kääntyi nenääni tällä kertaa nahkaiseksi maustetuoksuksi (ehkä viime viikon nahkat tuoksukummittelivat vielä rööreissä...). Nautinto.
Onneksi laitoin sitten sunnuntai-iltaan vielä Neela Vermeiren Trayeeta, joka palautti uskoni
Se sopi hyvin "meditatiiviseen" tunnelmaan. Sen täyteläisyys yllätti ja tuoksu kääntyi nenääni tällä kertaa nahkaiseksi maustetuoksuksi (ehkä viime viikon nahkat tuoksukummittelivat vielä rööreissä...). Nautinto.
- Kosmoskukka
- Viestit: 2426
- Liittynyt: 01 Kesä 2012, 19:14
- Tuoksuni: http://www.fragrantica.com/member/26278/
- Ostoslista: Tämä vaihtelee kuukausittain. Joten.. en laita tänne mitään, mutta fragranticalta voi katsoa "tahto" listaa. Sitä päivitän.
- Paikkakunta: Oulu
Re: Mitä haistelet tänään?
Tälle iltaa toinen tyttömäisen romanttinen tuoksu;
Dolce& Gabbanan Rose the One. Jokseenkin, mmm, tykkään tästä enempi kun nimikko tuoksusta the One:sta. Tuon myykäsin pulloni poies. Tämä ruusuisempi versio ruokkii romanttista mieltäni oikein mukavasti ja mielestäni on mukava tuoksu leppoisiin hetkiin.
Voi olla helppo, ja monelle hyvä käyttö tuoksu - mutta mitäs siitä! Ei sen aina niin monimutkaista tarvii ollakkaan.

Dolce& Gabbanan Rose the One. Jokseenkin, mmm, tykkään tästä enempi kun nimikko tuoksusta the One:sta. Tuon myykäsin pulloni poies. Tämä ruusuisempi versio ruokkii romanttista mieltäni oikein mukavasti ja mielestäni on mukava tuoksu leppoisiin hetkiin.
Thougts begome things... choose the good ones!
- Kamicha
- Viestit: 3316
- Liittynyt: 28 Maalis 2012, 20:24
- Tuoksuni: Vihreät
Un Jardin En Mediterranee, Hermes
Herba Fresca, Guerlain
Untitled, Maison Martin Margiela
Infusion di Vetiver, Prada
Fico di Amalfi, Aqua di Parma
Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange
Thundra, Profumum Roma
The Smell of Weather Turning, Lush, mini
Green, Diesel, mini
Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset
Douce Amere, Serge Lutens
Le Feu, Issey Miyake
L'Or, Torrente
All About Eve, Joop
Aziyade, Parfum d'Empire
Type D, Henrik Vibskov
Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat
Ambre Sultan, Serge Lutens
Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier
Ambra, Etro
Amber, l'Occitane
L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti
Amber Oud, By Kilian, mini
Sables, Annick Goutal, dekantti
Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti
Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes
Avignon, Comme des Garçons
Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale
Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti
Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti
Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma
Jeux de Peau, Serge Lutens
Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri
Chene, Serge Lutens
Indochine, Parfumerie Generale
Sycomore, Chanel
Absinth, Nasomatto
Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet
Voyage, Hermes
Poivre Samarcande, Hermes, mini
Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat
Iris Pallida, L'Artisan
Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange
L'Essence, Balenciaga
L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Aromaattiset, mausteiset
Gris Clair..., Serge Lutens
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka
"M", Six Scents, series three
Musc Ravageur, Frederick Malle, mini
Duel, Annick Goutal, mini
L, Lolita Lempicka
-----------------------------------------------------
Näistä voisin luopua:
Un Jardin Sur Le Nil, Hermes
Pepper, jasmin... , Korres
Au Masculin, Lolita Lempicka - Ostoslista: Aikataulutetut:
The Different Company, Jasmin de Nuit
James Heeley, Esprit du Tigre
L'Artisan, Dzing!
Olfactive Studio, Lumiere Blanche
Byredo, Bullion
Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa:
Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan)
Annick Goutal, Encens Flamboyant
Olfactive Studio, Autoportrait
Comme des Garcons, Jaisalmer
YS Uzac, Pohadka
Diptyque, Eau Lente
Diptyque, Eau Duelle
Serge Lutens, Bois de Violette
Serge Lutens, Fumerie Turque
L'Artisan, Bois Farine
Agonist, Black Amber
Comme des Garcons, Luxe Patchouli
Parfumerie Generale, Aomassai
Annick Goutal, Chevrefeuille - Paikkakunta: Helsinki
Re: Mitä haistelet tänään?
Nuo Neelat on varmaan pakko haistella, vaikka Duchaufoureja kai ovatkin. No, eihän minun ole pakko ostaa koko pulloa
.
Oh deer.
Re: Mitä haistelet tänään?
Jep, Neelat ovat olleet pitkään listalla. Oletko eiffelintorni niitä muita haistellut? Kovin niitä on foorumeilla kehuttu.
Re: Mitä haistelet tänään?
Tänään yllä on ollut L'Artisanin Thé pour un Été. Tosi ihana tuoksu, melko "hajuvesimäinen" vaikka pääosassa onkin kevyt jasmiinitee. Tuo mieleen jonkun tuoksun lapsuudesta, ehkä sen mummun kukkaishajuveden mitä hän tapasi käyttää?
No, ainakaan tuttavapiirin tuoksuallergikotkaan eivät ole saaneet oireita.
Sama juttu, en tohdi mitään kovin voimakkaita tai erikoisia tuoksuja käyttää arkena kun olen töissä tai muuten ihmisten ilmoilla. Annostuksen koitan pitää muutenkin pienenä, useimmiten käytän tuoksua kuin tuoksua vain yhden tai maksimissaan kahden suihkauksen verran. Tässä voi myös piillä se syy miksi tuoksuja harvemmin kommentoidaan.eiffelintorni kirjoitti:Tuoksun valinnasta. Mä yritän töissä huomioida vähän "tuoksuvammaisia" (kaikella rakkaudella) työkavereitani vähän muutenkin kuin annostuksella. Mutta joskus kyllä lipsahtaa määrä ja/tai laatu.
Re: Mitä haistelet tänään?
Minullakin on tuo ja tykkään siitä tosi paljon! Ihanan ruusuinen, romanttinen ja kuitenkin riittävän hienostunut tuoksu jota käytän usein juhlissa ja arjen "paremmissa hetkissä".Kosmoskukka kirjoitti:Tälle iltaa toinen tyttömäisen romanttinen tuoksu;
Dolce& Gabbanan Rose the One. Jokseenkin, mmm, tykkään tästä enempi kun nimikko tuoksusta the One:sta. Tuon myykäsin pulloni poies. Tämä ruusuisempi versio ruokkii romanttista mieltäni oikein mukavasti ja mielestäni on mukava tuoksu leppoisiin hetkiin.
Re: Mitä haistelet tänään?
Ruusuhaukkaa kiinnostelee myös se DKNY Pure ruusuflankkeri, en ole ehtinyt nuuhkimaan vaikka yritän nuuskia kaikki edes etäisen potentiaalisesti uudenlaiset ruusut heti tuoreeltaan.
Täällä tuoksuu tänään Rossy de Palma.
Tuosta aimmasta keskustelusta - mä olen huomannut töissä, että kun käytän tuoksuja, niin avokonttorissa muutkin rohkaistuvat käyttämään. Olen nuuhkinut viime päivinä mielenkiinnolla lähellä istuvien miesten vetiverisiä valintoja. Aiemmin kukaan ei käyttänyt mitään. Olen ehkä aloittanut trendin.

Se on edt. Edt:ssä on jotenkin kylmempi alku. Enemmän sitruksia. Edp pysyy paremmin ihotuntumassa. Tyyppilisiä eroja Guerlainnille. Molemmat ovat mielestäni hyviä. Edt:ssä ehkä näyttävämpi kehityskaari. Edp helpompi pitää.Anna kirjoitti: Miehen käskin laittaa Heritagea. Ah, taitaa olla päivän voittaja. Varsinkin näin muutaman tunnin kuluttua. Täytyy laittaa omallekin iholle niin saa seurata koko kaarta kunnolla. Jaakiem, oliko tämä edp vai edt? Kiitos vielä