Tuoksut

Oh mitä inspiroivuuksia kävelee vastaan Rooman kadulla - Gogol mukaan lukien!

Chungiin suhtaudun vähän ristiriitaisesti nykyään, kun hän näyttää niin nääntyneeltä. Ottaisi nyt pari petit foursia enemmän muotikokkareilla Clemence Poecy ja Lea Seydoux sykähdyttävät, Olivia Palermo pukeutuu makuuni liiankin viimeistellysti.

Kiitos, hassut!!

Mulla on luonnonkiharat hiukset -- tai siis sellaiset kasvaisi tuolta pötköjen tyvestä. Arvatkaas kuinka tyytyväinen olin kun kaikilla tytöillä koulussa oli suorat ja sileät hiukset... Niinpä niin, en ollut tyytyväinen laisinkaan.

Onko kauneusleikkaukset big no no..? Mulle kaikki pikku doping (ripsien, hiusten ja kynsien pidentely) on ihan ok, mutta iän ja pienten virheiden korjailu kirurgisesti ei kuulu haaveisiini.

Mä voisin ottaa Botoxia kulmakarvojeni väliin vihaisen ilmeen lievittämiseksi.

Mut fillerit, kiristykset, huultensuurennokset - ei kiitos.

Odotan karismaattista mummoaikaa ja voimavuosia.

Olen noin vuoden verran pohtinut ostavani Castanerin espadrillet kesäarkikengiksi.
Tavalliset espadrillet ovat musta vähän naffolat, mutta nämä ovat tyylikkäimmät mitä tiedän.
http://www.yoox.com/searchresult.asp/en ... h=&last=pg

Olen silmäillyt niitä kivijalkakaupoista osumatta oikeaan.
Mallistossa on veistoksellisempia ja lennokkampiakin (mm. ihanat stilettisandaalit), mutta näillä pitäisi siis juosta asioita ja hakea lasta koulusta. Nyt taisi lykästää: yoox.com, alessa viimeinen pari, juuri oikeaa väriä ja tyyliä, minun koossani, ilmainen shipping!

En ole kovinkaan paljon vastaan pieniä kosmeettisia operaatioita, siis tyyliin eivät vaadi nukutusta. Omasta estetiikantajustahan se on kiinni, ettei fillereillä tehdä pusukalan huulia tai botoxilla kuoleteta naamaa naamioksi.

Minulla on viilattu hampaita lyhyemmiksi. Operaatio kesti n. 3 min, oli täysin kivuton - ja oravanhammassyndroomani hävisi saman tien.

Olen harkinnut rintojen pienennystä, mutta koska minulla on oikeasti kokemusta leikkausoperaatioista, olen vähän sitä mieltä, että riski ja kokemuksen ikävyys ovat vähän liikaa semikosmeettiselle operaatiolle. Toki näistä nyt on oikeastikin kaikenlaista haittaa...

Kamicha, olet mestari mitä tulee iluusioiden luomiseen. Jos olisin pelkästään sen mielikuvan varassa minkä sain tuoksutreffeiltä ja minun pitäisi kuvailla sinua niin kuvailisin sinua seuraavalla tavalla: kaunis, hoikka, pitkähkö, sopusuhtainen, pitkät ruskeat hiukset, ystävälliset silmät, miellyttävä ja rauhallinen olemus.

Olin oikeasti aivan äimän käkenä, kun jossain postauksessa tapaamisen jälkeen kirjoitit, että sinulla on "häiritsevän" runsas tiimalasivartalo. Kätkit sen kerrassaan tehokkaasti koska se mitä minun silmäni näkivät ei vastannut ollenkaan näitä omia kuvauksiasi itsestäsi. Se kertoo mielestäni siitä, että tunnet vartalosi ja tiedät tyylisi ja osaat käyttää vaatteita luodaksesi haluamasi kaltaisen illuusion. Ihailen ja kadehdin! Aplodit!

Niin ja todella harmillista jos meinaat blogisi hävittää.

Minä olen kadottanut kaiken muodikkuuden ja tyylikkyyden elämästäni. Pukeudun farkkuihin ja säkkimäisiin paitoihin. Laihdutin lasten jälkeen 16 kiloa ja olin hyvin tyytyväinen itseeni, ajattelin josko vielä muutaman kilon puristaisin pois. Olin ihan huumaantunut siitä mitä kaikkia ihania vaatteita pystyin käyttämään ja shoppailu oli ihanaa. Rakastin pukeutua ja minusta oli upeata näyttää upealta.

Sitten aloitin opiskelun ja myös iltaelämäni heräsi uudestaan eloon. Muutama kilo hiipi pikkuhiljaa takaisin. Sitten elämään tuli jokunen ilkeä solmu ja masennuin ja lopetin muutamaksi vuodeksi oikeastaan kaiken, voisi kai sanoa, että lopetin elämisen. Paitsi syömistä en lopettanut. Niin siinä vaan kävi, että muutaman vuoden persiillään istuminen ja kaikenlaisen epäterveellisen puputtaminen kostautui niin, että nyt olen sen 16 kilon sijaan 30 kiloa ylipainoinen. Ja inhoan sitä. Enkä saa aikaiseksi tehdä asialle mitään. Olen pari kertaa yrittänyt mutta kun homma ei oikein ota tuulta alleen niin homma kaatuu pettymykseen.

Laihtuminen oli helppoa silloin joskus, sovelsin Painonvartijoiden ohjeita ja laihduin syömällä. Toki liikuin jonkin verran mutta en niin paljoa, että pelkällä liikunnalla olisi ollut mitään merkitystä. Muistan miten motivoivaa oli, kun vaaka näytti koko ajan pienempiä lukuja ja pääsin positiiviseen kierteeseen. Nyt tuntuu, että niiden ensimmäisten kilojen tiputtaminen on lähes mahdotonta.

Ei tee mieli pukeutua kun ei ole vartaloa mitä pukea. En katsele toisia ihmisiä arvostellen heidän painoaan mutta itseäni katselen. En viihdy tämän hetkisessä kropassani ollenkaan ja inhoan miltä vaatteet näyttävät päälläni. Toki jos minulla olisi rahaa niin varmasti löytyisi istuvia ja kauniita vaatteita myös minun kiloilleni mutta sitä rahaa ei ole. Vaatteet on ostettava halpahalleista ja marketeista ja viime aikoina ei sekään ole onnistunut. Eikä tee edes mieli, kun mikään ei istu ja kaikki näyttää kauhealta.

Mikä on surullista. Olin nuorena hyvinkin tietoinen muodista ja tarkka vaatteistani ja vaatteet ovat aina kiinnostaneet minua. Nyt tuntuu ettei voisi vähempää kiinnostaa kun ei ole mahdollisuuksia sen enempää hankkia niitä kuin käyttääkään. Sori, olipas taas pateettinen purkaus.

Kamicha sun pitäisi antaa oppitunteja illuusioiden luomisesta meille muille!

Mohn, älä vielä heitä kirvestä kaivoon. Kaikille asioille on aikansa, ja ehkä nyt olet vielä valmistautumassa johonkin jonka toteutat tulevaisuudessa. Ehkä toteutat vielä elämäntaparemontin ja laihdut (oletko kokeillut mitään ryhmämuotoista - ryhmän imu nimittäin saattaisi auttaa - mulla ei ole kokemusta isoista laihdutuksita mutta olen pudottanut kaksi kertaa noin kahdeksan kiloa raskauksien jälkeen, ja siinä ryhmätsempistä oli tosi paljon hyöyä). Toinen vaihtoehto on että opit illuusioita, eli juuri sitä parempien puolien korostamista.

Mulla oli kerran työkaverina nainen, joka heitti sivukeikkaa XL-mallina. Hän on kauneimpia ja valovoimaisimpia ihmisiä joita olen ikinä tavannut. Hänellä oli iloiset kasvot, lämmin persoona ja hän käytti kirkkaita värejä ja tihkui seksikkyyttä ( ja käytti XXXXL kokoisia leggingsejä ennen kuin leggingsit olivat katumuotia ). Se ei tullut mallimitoista vaan itsensä hyväksymisestä, hän kantoi itseään ylpeänä.

Oma tämänhetkinen muotibuumini liittyy siihen tavalliseen tilanteeseen että äitiyslomien myötä ajauduin homssuisuuteen ja negatiivisen itsearvioinnin kierteeseen. Reilu vuosi sitten päätin ryhdistäytyä. Perkasin pikku hiljaa meikkini ja vaatekaappini, pohdin miltä oikeasti haluan näyttää ja olen nyt toteuttanut toiveitani askel kerrallaan (uudelleenarvoin samalla ison kasan muitakin asioita - luovuin monista vanhoista sitoumuksista ja annoin tilaa uuteen).

Hoitovapaalla rahaa ei ollut yhtään, mutta töihinpaluun myötä taas kyllä, ja pään sisältö on vaihtunut täysin nuoremman lapsen syntymän jälkeisestä masennuksesta, negatiivisesta sisäisestä puheesta ja totaaliuupumuksesta ihan toisenlaisiin tuntemuksiin.

Minullahan on sellainen tausta, että olen ollut 15-20 kiloa nykyistä painavampi (sanon tuon haarukan, sillä painolla on toki luonnollinen vaihteluväli, ja jos aletaan olla tuossa 16 kilossa niin otan asian vähän tiukemmin tietoisuuteen).

Parhaita kirjoja painonhallinnan tueksi ovat mielestäni aivan ehdottomasti Mireille Giulianon Miksi ranskattaret eivät liho? ja Judith Beckin The Beck Diet Solution.

Giulianon kirjaa voi toki pitää yläluokkaisena ja snobistisena näkökulmana asiaan, mutta minulle se puhuu aivan muusta. Itsensä arvostamisesta, joka toteutuu mm. siten, että tarjoilee itselleen laadukasta ruokaa, joka maistuu hyvältä - ja kaytännönläheisistä, hyvistä perinteisistä tavoista ruokailuun liittyen, ne auttavat myös painonhallinnassa.

Beck Diet Solution on tarkoitettu minkä tahansa painonhallintaohjelman kylkeen, ja siinä ei ole yhtäkään ruokavalioon liittyvää ohjetta. Beck on psykologi, ja erikoistunut kognitiiviseen psykologiaan - ja kirja on täynnä harjoituksia oman ajattelutavan ja käyttäytymisen muuttamiseen tunnesyömisen katkaisemisesta motivaation säilyttämiseen.

Minulle on ehdottomasti vaikein asia tuo tunnesyöminen ja etenkin masentuneena kiinnostus syömisen hallintaan on nolla, makea maistuu ja viiniä menee aivan liikaa.

Mä olen tunnesyöppö. Syön iloon ja suruun.

Ihmisillä on taipumus sureskella muutaman kilon painonheittelyitä, ja mun on ollut aina hirveän vaikeaa ymmärtää sitä.

Laihdutin painostani 30 kiloa 2004-2005. Kaikilla tuntui olevan oikeus mielipiteisiin. Kehuja tuli kamalasti ja udeltiin vippaskonsteista. Ei niitä ollut. En ollut painonvartija tms.. Elin kuten tavallinen ja terve, perushoikka ihminen. Erinäisten tapahtumien myötä hiljalleen paino alkoi nousta. Keväällä 2007 sain pitkään uumoilemani masennusdiagnoosin. Hiljalleen kaikki paino tuli takaisin.

Mietin kahdesti haluanko kirjoittaa näin henkilökohtaisesta aiheesta ja terveydestäni. Tiedän, että foorumilta löytyy rautaista asiantuntijuutta aiheesta.

Olen tyytyväinen elämääni juuri tällaisena. Tiedän jonain päivänä laihtuvani taas. En ole jaksanut ottaa siitä stressiä - juuri nyt kun ei kiinnosta.

Kamicha, Mohn ja Tiia. Vertaisfiiliksiä.

Kamichan innotuksesta ostin muuten tuon Ranskattaret eivät liho -kirjan tänään. Tiedän periaatteessa sen filosofian, mutta yhtäkkiä huvitti ostaa se. Pariisittaret muuten eivät liho. Aina kun olen Pariisissa, hoikistun itsekin. Enkä missään muualla syö yhtä fantastisen herkullista ruokaa. Siinä on juuri se avain: herkullisuudessa.

Gogol kirjoitti: Mulla oli kerran työkaverina nainen, joka heitti sivukeikkaa XL-mallina. Hän on kauneimpia ja valovoimaisimpia ihmisiä joita olen ikinä tavannut. Hänellä oli iloiset kasvot, lämmin persoona ja hän käytti kirkkaita värejä ja tihkui seksikkyyttä ( ja käytti XXXXL kokoisia leggingsejä ennen kuin leggingsit olivat katumuotia ). Se ei tullut mallimitoista vaan itsensä hyväksymisestä, hän kantoi itseään ylpeänä.

Mun vakikampaajani oli aiemmin töissä kampaamoliikkeessä, jonka omistaa monista suomalaislehdistä tuttu XL-malli. En ole koskaan tavannut yhtä säkenöivää tyyppiä. Siellä kampaamossa kävi miehiä "varaamassa aikaa" joka viidestoista minuutti. Oman poikaystäväni kanssa tuli kerran melkein riitaa, kun hän tuli hakemaan mua kampaajalta ja flirttaili mielestäni vähän liikaa kyseisen neidon kanssa. Noh, kyseessä on eräs suomen kauneimmista naisista, jolla on täydelliset kasvot, huikea karisma ja pyörät vartalonmuodot juuri oikeissa paikoissa. Plääh.

Jep, mutta todella paljon on kyse siitä miten itsensä kantaa.
Opiskelen sitä täällä Italiassa

Munkin pitää lukea tuo ranskatarkirja! Olen luonnonlaiha, mutta prekeski-ikäistyminen tuntuu täälläkin ja vyötärönmitan perään pitää nyt katsoa oikeasti. Lueskelin huvin vuoksi myös italialaista dieettikirjaa. Siinä lempiruoista ei luovuta mutta annoskuriin kiinnitetään huomiota!

BTW, minulla on yhdet Castanerin wedget - voin todellakin suositella merkkiä, hinta-laatu on kohdallaan. Meinaan joskus hommata kesäisemmätkin Castanerit - vähän maltillisemmalla korolla.

Ooh aah Kamicha - sulla on todellakin hyvä maku
Jos noiden nyt ostamieni lesti käy mulle, himoitsen vielä ehkä toisia... Joitakin edgymmän ja epäkäytännöllisemmän värisiä tummansinisten työhevosten sijaan.

Mä nautin todella korkeista koroista, kunhan ne ovat vakaat. Olen silloin useimpien miesten mittainen ja pidän siitä tunteesta. Maailma näyttää kivemmalta

Njoo. Kun on hyvä olla niin se näkyy myös ulospäin. Ihan sama mitä vaaka näyttää. Mun ongelma kai onkin se, että en viihdy kropassani. Olisin hirveän mielelläni sellainen kuin XL-mallit koska heillä todellakin on kurvit kohdallaan. XL-mallihan tarkoittaa yleensä pitkää ja isokokoista, muodokasta naista, ei suinkaan lihavaa. Harmi, että minä olen tällainen suomalainen minipäärynä.

Niin ja ei minua pituus (lyhyys) häiritse ollenkaan, tykkään olla "pieni" ja minusta on ihanaa, kun mies on minua pidempi. Yksi isohko ongema mulla on pukeutumisen suhteen myös se, etten ole standardien mukainen muutenkaan, en nimittäin istu 40-sarjaan vaatekoissa. Olen 20-sarjaa eli siis lyhytselkäinen. Mun sääreni on pitkät, mulle ja miehelleni joka on minua 20 cm pidempi käy saman pituiset farkut.

Harmi vaan ettei 20-sarjan vaatteita myydä juuri missään. Tai ehkä niitä myydään jossain kalliissa erikoiskaupoissa. Yleisesti ottaen kaikissa 40-sarjan vaatteissa on vyötärö minulle aivan väärässä kohtaa eli se osuu mulla aina lantiolle. Minulle sopisivat parhaiten hieman muotoillut vaatteet laatikoiden sijaan mutta kaupasta niitä on aika mahdotonta löytää.

Joskus vuosia sitten Burda julkaisi omaa kaavalehteä jossa oli ainoastaan 20-sarjaan mitoitettuja kaavoja mutta sitä ei ole vuosikausiin enää joko myyty Suomessa tai sen julkaisu lopetettiin kokonaan. Minulla on kyllä jokunen lehti tallella mutta en ole ommellut vuosiin. Eikä niissä edes riittäisi skaalaa isoissa koissa tämän hetkiselle minälle.

Mitä mieltä muuten olette värianalyyseistä?