Tuoksufoorumi on siirretty uudelle palvelimelle ja samalla yli kymmenen vuotta vanha phpbb-ohjelmisto päivitettiin tuoreimpaan versioon.
Foorumi toimii nyt kivasti myös puhelimissa ja muissa mobiiliselaimissa.
Vuosia jumissa ollut sähköpostin lähetys on myös korjattu, ja nyt uusien tilien rekisteröiminen ja salasanojen palautuslinkkien lähettäminen onnistuu taas.
Lisäksi liitetiedostojen lisääminen on taas sallittua, eli kuvia ei tarvitse käydä erikseen lisäämässä johonkin ulkoiseen kuvapalveluun.
Jos tarvitset apua tilin aktivoimisessa tai jokin muu toiminto on rikki, voit lähettää viestin admin miukumauku tuoksufoorumi pistefi.
Tuoksuni: Tykkaan melkein kaikentyylisista tuoksuista ja vaihtelenkin kayttamiani hajuvesia fiiliksen mukaan. Palaan aina takaisin muutamaan lemppariin: Mitsouko (varsinkin parfyymiversio), Annick Goutalin Mandragore, serge Lutensin Daim Blond ja Gorilla Perfumen Breath of God. Olen kehitellyt monta tuotetuoksua tyon puolesta ja kolme hajuvetta; niista yksi kohta lanseerataan. Itse kaytan usein niita myos mutta niiden kaytto vapaa-aikana saa minut usein hermostumaan kun rupean hakemaan niista paranneltavaa. Omistan noin 70 tuoksupulloa ja kasan naytteita. Kylla naista useimpia tulee kaytettya.
Kamicha kirjoitti:Ooh, Nukapai, kuulostaa aivan mahtavalta! Lushin joulujuttuja päätyy minun kylppäriini varmasti jotain .
Ma voin sitten Lokakuussa jutella niista. Aivan kamalaa kun en voi viela. Ma oon niin karsimaton Niita esitellaan ensi viikolla henkilokunnalle mutta kauppoihin ne tulee sitten vasta syksylla.
Tuoksuni: Vihreät Un Jardin En Mediterranee, Hermes Herba Fresca, Guerlain Untitled, Maison Martin Margiela Infusion di Vetiver, Prada Fico di Amalfi, Aqua di Parma Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange Thundra, Profumum Roma The Smell of Weather Turning, Lush, mini Green, Diesel, mini Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset Douce Amere, Serge Lutens Le Feu, Issey Miyake L'Or, Torrente All About Eve, Joop Aziyade, Parfum d'Empire Type D, Henrik Vibskov Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat Ambre Sultan, Serge Lutens Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier Ambra, Etro Amber, l'Occitane L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti Amber Oud, By Kilian, mini Sables, Annick Goutal, dekantti Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes Avignon, Comme des Garçons Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma Jeux de Peau, Serge Lutens Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri Chene, Serge Lutens Indochine, Parfumerie Generale Sycomore, Chanel Absinth, Nasomatto Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet Voyage, Hermes Poivre Samarcande, Hermes, mini Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat Iris Pallida, L'Artisan Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange L'Essence, Balenciaga L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka "M", Six Scents, series three Musc Ravageur, Frederick Malle, mini Duel, Annick Goutal, mini L, Lolita Lempicka ----------------------------------------------------- Näistä voisin luopua: Un Jardin Sur Le Nil, Hermes Pepper, jasmin... , Korres Au Masculin, Lolita Lempicka
Ostoslista: Aikataulutetut: The Different Company, Jasmin de Nuit James Heeley, Esprit du Tigre L'Artisan, Dzing! Olfactive Studio, Lumiere Blanche Byredo, Bullion Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa: Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan) Annick Goutal, Encens Flamboyant Olfactive Studio, Autoportrait Comme des Garcons, Jaisalmer YS Uzac, Pohadka Diptyque, Eau Lente Diptyque, Eau Duelle Serge Lutens, Bois de Violette Serge Lutens, Fumerie Turque L'Artisan, Bois Farine Agonist, Black Amber Comme des Garcons, Luxe Patchouli Parfumerie Generale, Aomassai Annick Goutal, Chevrefeuille
Lueskelin tuossa huuto.nettiä, jos siellä olisi tullut vastaan vaikka vanha santeliöljy, niin osui silmään esimerkiksi tämmöinen. Muistaakseni Syysviiru kehui sitä kovasti blogissaan. Hinta ei olisi paha. Itse passaan tämän, kun en niin Le malesta tai Au masculinista välitä ja tämän sanotaan olevan niiden suuntainen. Muutenkin on pulloja tulossa omiin tarpeisiin.
Hauska tuo mainospuheen lause "leading into heart notes of unexpected lavender". Ei pitäisi kenellekään tulla kyllä yllätyksenä miesten tuoksussa laventeli, kun kokonainen genre, fougeret, rakentuvat laventelin varaan.
Oli siellä muuten tällainenkin. Joku jäi muistaakseni tässä Chanelia vaille...
Tuoksuni: Tykkaan melkein kaikentyylisista tuoksuista ja vaihtelenkin kayttamiani hajuvesia fiiliksen mukaan. Palaan aina takaisin muutamaan lemppariin: Mitsouko (varsinkin parfyymiversio), Annick Goutalin Mandragore, serge Lutensin Daim Blond ja Gorilla Perfumen Breath of God. Olen kehitellyt monta tuotetuoksua tyon puolesta ja kolme hajuvetta; niista yksi kohta lanseerataan. Itse kaytan usein niita myos mutta niiden kaytto vapaa-aikana saa minut usein hermostumaan kun rupean hakemaan niista paranneltavaa. Omistan noin 70 tuoksupulloa ja kasan naytteita. Kylla naista useimpia tulee kaytettya.
Olen muuten joskus miettinyt etta kiinnostaisikohan ihmisia jos me myytaisiin naytteita perus eteerisista oljyista ja absoluteista; meilla on kuitenkin kaytossa niita paljon ja ne ovat hyvanlaatuisia. Ainakin itsea viela parfyymiharrastustasolla kiinnosti ihan vietavasti etta milta ihmeelta se "opoponax" oikeesti tuoksuu, jne. Siis saahan tollasia jo mutta mietin etta olisko noille enemmankin kysyntaa nykyisin.
Tuoksuni: Pidän luonnostani orientaaleista, nahkoista ja puista. Kukista iiriksestä, ruususta, mimosasta ja narsissista. Pidän eläimellisistä tuoksuista. Vihreys tuoksuissa kiehtoo. Olen oppinut tykkämään aldehydeistä ja tuberoosasta.
En ole hillitön hedelmäfani enkä tajua suurta osaa fruity floraleista.
Suosikkeja: Chanel No. 19 ja No. 5 Diorin Leather Oud, Eau Noire ja Eau Sauvage. Comme des Garconsin Avignon ja Zagorsk. Chanelin La Pausa, Coromandel ja Antaeus. The Different Companyn Divine Bergamote. Caronin Yatagan ja Farnesiana. Andy Tauerin L'Air du Desert Marocain, Miriam, Loretta, Ingrid ja Phi. Guerlainin Tonka Imperiale, Bois d'Armenie ja Cuir Beluga. Jean Desprezin Bal a Versailles. MPG:n Eau de Iles. Aedes de Venustas EDP. Guerlainin Aqua Allegoria Nerolia Bianca. histoires de Parfumsin Defile New York.
Olisi, ostaisin! Mulla on jo raaka-ainesettejä mutta olen tosi kiinnostunut niistä.
Haistelin juuri pari päivää sitten Diptyquen Opoponax-kynttilää sattumalta.
Nukapai, kun uutuutesi lanseerataan, käyn ehdottomasti tutustumassa niihin Rooman Lushissa!
Tuoksuni: Tykkaan melkein kaikentyylisista tuoksuista ja vaihtelenkin kayttamiani hajuvesia fiiliksen mukaan. Palaan aina takaisin muutamaan lemppariin: Mitsouko (varsinkin parfyymiversio), Annick Goutalin Mandragore, serge Lutensin Daim Blond ja Gorilla Perfumen Breath of God. Olen kehitellyt monta tuotetuoksua tyon puolesta ja kolme hajuvetta; niista yksi kohta lanseerataan. Itse kaytan usein niita myos mutta niiden kaytto vapaa-aikana saa minut usein hermostumaan kun rupean hakemaan niista paranneltavaa. Omistan noin 70 tuoksupulloa ja kasan naytteita. Kylla naista useimpia tulee kaytettya.
Gogol kirjoitti:Olisi, ostaisin! Mulla on jo raaka-ainesettejä mutta olen tosi kiinnostunut niistä.
Haistelin juuri pari päivää sitten Diptyquen Opoponax-kynttilää sattumalta.
Nukapai, kun uutuutesi lanseerataan, käyn ehdottomasti tutustumassa niihin Rooman Lushissa!
Diptyquen Opoponax ja Aqua di Parman Amber kynttilat ovatkin mun lempikynttilat... Tykkaan kylla siita Basil-kynttilasta myos.
Siis kuitenkin on monta sellaista tuoksu-raaka-ainetta jotka ovat kuitenkin aikalailla hamaran peitossa (tai joita mainitaan markkinointiteksteissa mutta se tuoksu on parfymeerin luoma mielikuva eika valttamatta tuoksu ollenkaan itse kasvilta/aineelta).
Joo, sita itse lanseerausta tarvii viela odottaa Lokakuuhun asti mutta sitten niita saa. Eihan ne nyt mitaan sen kummempia; kylpytuotteistahan tassa puhutaan.
Nukapai kirjoitti:Olen muuten joskus miettinyt etta kiinnostaisikohan ihmisia jos me myytaisiin naytteita perus eteerisista oljyista ja absoluteista; meilla on kuitenkin kaytossa niita paljon ja ne ovat hyvanlaatuisia. Ainakin itsea viela parfyymiharrastustasolla kiinnosti ihan vietavasti etta milta ihmeelta se "opoponax" oikeesti tuoksuu, jne. Siis saahan tollasia jo mutta mietin etta olisko noille enemmankin kysyntaa nykyisin.
Jep, mäkin tykkäisin tuollaisista. Olisi komiaa tutkailla ja tarkastella niitä. On tosiaan paljon ihme juttuja, joita saattaa olla hankala kyetä erottelemaan valmiista hajuvedestä.
Jaakiem kirjoitti:Oli siellä muuten tällainenkin. Joku jäi muistaakseni tässä Chanelia vaille...
Minähän se olin. Juuh, huomasin myös tuon, mutta jotenkin tuntui, että "älä osta" niin jätin nyt väliin. On mulla kuitenkin tuo yksi vanha Chanel vitonen jonka olen aikoinaan uutena ostanut, mutta nykyään sekin on jo vintagea
Moni sanoo täällä hankkivansa lähinnä vain pelkkiä näytteitä. En ymmärrä kyllä. Ei toimisi minulla. Monesta tuoksusta näytteet ovat vain yhden millin luokkaa ja se on kaadettu päälle parilla käyttökerralla, eikä jää kuin harmistus, kun tuoksu loppuu kesken juuri, kun sitä alkoi jossain määrin ymmärtää.
Tuoksuni: Pidän luonnostani orientaaleista, nahkoista ja puista. Kukista iiriksestä, ruususta, mimosasta ja narsissista. Pidän eläimellisistä tuoksuista. Vihreys tuoksuissa kiehtoo. Olen oppinut tykkämään aldehydeistä ja tuberoosasta.
En ole hillitön hedelmäfani enkä tajua suurta osaa fruity floraleista.
Suosikkeja: Chanel No. 19 ja No. 5 Diorin Leather Oud, Eau Noire ja Eau Sauvage. Comme des Garconsin Avignon ja Zagorsk. Chanelin La Pausa, Coromandel ja Antaeus. The Different Companyn Divine Bergamote. Caronin Yatagan ja Farnesiana. Andy Tauerin L'Air du Desert Marocain, Miriam, Loretta, Ingrid ja Phi. Guerlainin Tonka Imperiale, Bois d'Armenie ja Cuir Beluga. Jean Desprezin Bal a Versailles. MPG:n Eau de Iles. Aedes de Venustas EDP. Guerlainin Aqua Allegoria Nerolia Bianca. histoires de Parfumsin Defile New York.
Jaakiem, mulle niukalle tuoksuannostelijalle näytteet ovat hätkähdyttävän riittoisia.
Vain vale-Borneo, pari matkalla vuotanutta ja pikkutytöilleni antamat näytteet ovat ikinä kuluneet loppuun.
Pääsyy on että en juurikaan harrasta TPC:n kaltaisia kitsastelijoita.
Näytteiden kanssa tuoksuissa voi ottaa paljon isompia riskejä kuin pallojen, kun panokset ovat pienet.
Eivätkä hutivalinnat harmita yhtä paljon kuin loputtomat pullot.
On myös kivaa että kellään ei ole ihan identtistä tuoksumakua - jos joskus innostun jakamaan omiani pois, tiedän että kaikelle löytyy sopiva ottaja
Palasin aamulla kotiin Kiinasta. Poikaystävällä oli ollut ilmeisesti vähän ikävä: se oli kerännyt kukkia ja leiponut täytekakun. Aika ihana tyyppi.
Nyt röhnötän sohvalla kakkuövereissä ja pohdin kuntoilemaan lähtöä. Pohdin myös, että Thé pour un été on ihan fantastinen tuoksu. Kerrassaan fantastinen. Mukaelille ja Syysviirulle kiitos tähän tuoksuun perehdyttämisestä.
Jaakiem kirjoitti:Moni sanoo täällä hankkivansa lähinnä vain pelkkiä näytteitä. En ymmärrä kyllä. Ei toimisi minulla. Monesta tuoksusta näytteet ovat vain yhden millin luokkaa ja se on kaadettu päälle parilla käyttökerralla, eikä jää kuin harmistus, kun tuoksu loppuu kesken juuri, kun sitä alkoi jossain määrin ymmärtää.
Jaakiem, mulla menee näyte ihan samanlain, muutamalla kerralla ja sit loppuu, siksi mää oon ostanu näitä putelleja. Mutta mulla on vikana se että tahdon sitte kyllästyä jonku ajan kuluttua. Mut, no- voihan niitä sitte laittaa kiertoon, myydä, vaihtaa, tai antaa pois.