Kauneusmessuilla piipahdin,
Osmantuksella oli tällä kertaa myös myyntikappaleita mukana. Osastolla oli ainakin Parfum d'Empireä, Keiko Mecheria, La maison de la vanillea, M.Micallefia, Frapinia, Lostmarchia, Eau d'Italie'ta, Lorenzo Villoresia ja Simone Cosacia, joka oli uusi tuttavuus. Oli päivän ehtoopuoli jo, olin aika väsynyt ja hieman hiprakassa tätini tarjoaman kuoharilasillisen jäljiltä. Notta eipä jäänyt hirveästi tuoksutelluista mieleen, muuta kuin että Frapineihin pitää tutustua vielä tarkemmin, ja että Simone Cosacilla oli eräs todella viehättävä klassinen naisten tuoksu.
Mutta mukava tuoksutteluhetki kumminkin, ja kiva oli jutella Osmantuksen edustajan kanssa. Heillä ei muuten ilmeisesti enää ole suomalaista yhteistyökumppania, ja sellainen olisi siis haussa. Jos siis kiinnostaa, niin yhteyksiä sinne päin sitten vaan

.
Minulle saattoi eksyä myös ehkä yksi Villoresin Piper Nigrum

. Hieman halvemmalla olisi saanut netistä tilaamalla, mutta nyt kävi näin :). Nyt pippurisuihketta yllä, eikä muuten kaduta yhtään.
Ai niin ja mulle on myös eksynyt hieman multaporkkanaa,
Love les carottes..