Tuoksufoorumi on siirretty uudelle palvelimelle ja samalla yli kymmenen vuotta vanha phpbb-ohjelmisto päivitettiin tuoreimpaan versioon.
Foorumi toimii nyt kivasti myös puhelimissa ja muissa mobiiliselaimissa.
Vuosia jumissa ollut sähköpostin lähetys on myös korjattu, ja nyt uusien tilien rekisteröiminen ja salasanojen palautuslinkkien lähettäminen onnistuu taas.
Lisäksi liitetiedostojen lisääminen on taas sallittua, eli kuvia ei tarvitse käydä erikseen lisäämässä johonkin ulkoiseen kuvapalveluun.
Jos tarvitset apua tilin aktivoimisessa tai jokin muu toiminto on rikki, voit lähettää viestin admin miukumauku tuoksufoorumi pistefi.
No onhan se joo paisunut tässä aika lailla. Tosin musta tuntuu, että aika moni on sellaisia ihan kiva-ostoksia ja vain muutama sellaisia joihin olen oikeasti ihan hulluna. Mutta sitten taas toisaalta noissa ihan kiva-sarjan tuoksuissa on myös sitten sellaisia joita voin täysin huoletta hölvätä vaikka miten paljon ja niistä tulee hyvä mieli juurikin sen takia eikä tarvitse huolehtia niiden loppumisesta (ihan niin kuin ne loppuisi muutenkaan.... ). Osa on selkeästi nautiskelutuoksuja, sellaisia joihin en juurikaan pukeudu mutta joista nautiskelen iltasella ihan itsekseni omassa rauhassani. Fragranticassa mulla on hyllyillä nyt tasan 70 pulloa mutta siellä ei ole ihan kaikki (uusimmat puuttuvat ja olen todennäköisesti joitakin unohtanut sinne laittaa) ja osa pulloista on dekantteja tai minejä ja olen ne silti hyllyille asetellut.
Hassua muuten, minulla on muutamia sellaisia "isoja ostoksia" ostoslistalla odottamassa sopivaa hetkeä, mutta silti shoppailen halvempia ja vähemmän tärkeitä pulloja samaan aikaan. Ihan niin kuin niitä ei muka laskettaisi, nuo isot ja "tärkeät" vain.
Tuoksuni: Vihreät Un Jardin En Mediterranee, Hermes Herba Fresca, Guerlain Untitled, Maison Martin Margiela Infusion di Vetiver, Prada Fico di Amalfi, Aqua di Parma Eloge du Traitre, Etat Libre d'Orange Thundra, Profumum Roma The Smell of Weather Turning, Lush, mini Green, Diesel, mini Ninfeo Mio, Annick Goutal, dekantti
Itämaiset Douce Amere, Serge Lutens Le Feu, Issey Miyake L'Or, Torrente All About Eve, Joop Aziyade, Parfum d'Empire Type D, Henrik Vibskov Poison, Dior, mini
Ambrat ja muut pihkat Ambre Sultan, Serge Lutens Ambre Precieux,Maitre Parfumeur et Gantier Ambra, Etro Amber, l'Occitane L' Air du Desert Marocain, Tauer, dekantti Amber Oud, By Kilian, mini Sables, Annick Goutal, dekantti Fiori di Ambra, Profumum Roma, dekantti Myrrhe Ardente, Annick Goutal, dekantti
Savut
Ambre Narguile, Hermes Avignon, Comme des Garçons Tea for Two, L'Artisan (minulle tämä on savu)
Vaniljat ja gourmandit
Vanille Absolu, Montale Spiritueuse Double Vanille, Guerlain, dekantti Tonka Imperiale, Guerlain, dekantti Mandorlo di Sicilia, Aqua di Parma Jeux de Peau, Serge Lutens Woodcoffee, Comme des Garçons
Puu ja vetiveri Chene, Serge Lutens Indochine, Parfumerie Generale Sycomore, Chanel Absinth, Nasomatto Fille en Aiguilles, Serge Lutens
Työtuoksut, sitrus ja raikkaat mausteet Voyage, Hermes Poivre Samarcande, Hermes, mini Light Blue, Dolce & Cabbana
Kukat Iris Pallida, L'Artisan Jasmin et Cigarrette, Etat Libre d' Orange L'Essence, Balenciaga L'Ombre Dans l'Eau, Diptyque, dekantti
Pehmeät ihotuoksut, myskit ja nahka "M", Six Scents, series three Musc Ravageur, Frederick Malle, mini Duel, Annick Goutal, mini L, Lolita Lempicka ----------------------------------------------------- Näistä voisin luopua: Un Jardin Sur Le Nil, Hermes Pepper, jasmin... , Korres Au Masculin, Lolita Lempicka
Ostoslista: Aikataulutetut: The Different Company, Jasmin de Nuit James Heeley, Esprit du Tigre L'Artisan, Dzing! Olfactive Studio, Lumiere Blanche Byredo, Bullion Mark Buxton, Sleeping With Ghosts
Harkinnassa: Guerlain, Jicky (saa ostaa heti jos tulee vintage hyvään hintaan vastaan) Annick Goutal, Encens Flamboyant Olfactive Studio, Autoportrait Comme des Garcons, Jaisalmer YS Uzac, Pohadka Diptyque, Eau Lente Diptyque, Eau Duelle Serge Lutens, Bois de Violette Serge Lutens, Fumerie Turque L'Artisan, Bois Farine Agonist, Black Amber Comme des Garcons, Luxe Patchouli Parfumerie Generale, Aomassai Annick Goutal, Chevrefeuille
Tuoksuni: Tuoksulistani löytyy tällä samalla nimellä Fragranticasta. Rakastan metsäisiä, unisex-tyyppisiä tuoksuja, mutta olen myös vannoutunut orvokki-fani. Inhoan kookosta kaikissa muodoissaan. suosikkituoksujani:
Moschino: Couture Balmain: Balmain de Balmain Balenciaga: Paris Le Labo: Chant de Bois L'occitane: Notre Flore Iris
Ostoslista: 1. Tom Ford Violet Blonde 2. Serge Lutens: Chergui 3. Serge Lutens: Bois de Violette
Mä katselin kanssa noita Penhaligonin settejä, himoitsin sitä naisten versiota, mutta hillitsin itseni, koska ei siinä ois ollut kuin Malabah itselleni, ja loput tytölle, ja ei kai 10v likalle kuulu tuollaisia ostaa?
Haha olen väsännyt Chanel- ja Lutens -mineistä riipukset. Toimii hyvin, etenkin jos on muita Coco Chanel -henkisiä ketjuja kaulassa. Riipuksena on käyttöä myös Safari-minille. Nyt vasta hoksasin, ettei tuoksukaan ole paha.
Mä liityin mini-maniaan ja tilaukseen meni trio: Annick Goutal - Musc Nomade 15ml, Cartier - Déclaration 10ml ja Hermès - Eau des Merveilles 15ml.
Musc Nomadea saattaa kyllä hyvinkin päätyä omistukseen isompikin määrä, mutta halusin joka tapauksessa sen sympaattisen tuhnuisen pienen splash-pullon.
Suhtaudun suurella varauksella tai välttelen: vaniljaa, karamellia jne jälkiruokatuoksuja, tuberoosaa, santelia
Ostoslista: Annick Goutal: Sables Le Labo: Rose 31 Lalique: Encre Noire Tom Ford: Noir de Noir Armani Prive: Rose D'Araibie Armani Prive: Cuir Amethyste Chanel: Pour Monsieur
Viime viikolla tilasin Guerlainin Vetiverin, Cartierin pienen Declarationin ja Kenzon pienen Jungle L'Elephantin. Nyt on pantu haisemaan vähäksi aikaa, eikö niin? No ei.
Oi tuho ja turmio, kun Helsinki 10 ilmoitti tänään tekstarilla että CdG:t ovat viimein taas saatavilla, nokka ojossa suuntasin sinne heti töiden jälkeen. "Perus" CdG edp ja Jaisalmer kävivät kovaa kilpaa viime metreille saakka, CdG voitti täystyrmäyksellä kolmannessa erässä, mutta Jaisalmerin jalkatyö oli niin taitavaa että kykyjenetsijä saattaa myöhemmin ottaa siihenkin yhteyttä. Elämä on.
mukael kirjoitti:Mä liityin mini-maniaan ja tilaukseen meni trio: Annick Goutal - Musc Nomade 15ml, Cartier - Déclaration 10ml ja Hermès - Eau des Merveilles 15ml.
Musc Nomadea saattaa kyllä hyvinkin päätyä omistukseen isompikin määrä, mutta halusin joka tapauksessa sen sympaattisen tuhnuisen pienen splash-pullon.